Tag: Kaisa Virtanen

Kruununprinsessa ja muita tyylitaitureita

Kruununprinsessa ja muita tyylitaitureita

Kööpenhaminan muotiviikko on takana. Kruununprinsessa Mary kunnioitti läsnäolollaan avajaislounasta ja ainakin yhtä näytöstä, joissa bongasin hänet. Näytöspäiväurakkani alkoi suotuisissa merkeissä: ”törmäsin” kruununprinsessa Maryyn heti alkumetreillä, kun hän oli tulossa aloituslounaalle. Kuvaajat olivat linnoittautuneet Raatihuoneen aulaan, minä olin ulkopuolella – yksin, ja sain kuvattua ihan lähietäisyydeltä. Vuosien aikana olen ilolla seurannut näytösvieraiden pukeutumista. Sitä ei voi […]

Raitoja, leikkimielisyyttä ja hulmuavia lahkeita

Raitoja, leikkimielisyyttä ja hulmuavia lahkeita

Helmat viistävät edelleen nilkoissa. Housut ovat ylipitkät ja superleveät, muistuttaen yöpuvun housuja. Kun luette tätä, olen katsomassa jo ensi talven muotia. Sen vuoksi tyhjensin pääni alkavasta kevät-kesäsesongista tähän postaukseen. Vaatteiden linja on mukavan väljä, osittain jopa telttamaisen leveä. Kinttanat vermeet voidaan nyt ainakin hetkeksi unohtaa. Pääntie on todella rohkea. Mitenhän tähän suhtauduttaisi työpaikalla, kun se […]

Sukella kansallismaisemiin

Sukella kansallismaisemiin

Tekstiilitaiteilija, muotoilija Markku Piri suunnitteli Eurokankaalle yhdeksän kuosin kangasmalliston Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Kankaat ovat hyvä läpileikkaus meille suomalaisille tärkeistä ja rakkaista asioista. Eurokankaan ja Markku Pirin juhlavuosimalliston neuvottelut alkoivat pari vuotta sitten. Noinkin laajan, 9 kuosin, suunnittelu yhdelle tilaajalle ei ole nykyisin ihan tavallista. Lanseeraustilaisuudessa Markku Piri kiitteli yhteistyötä ja suunnitteluajan pituutta, mahdollisuutta inspiroitumiseen. […]

Kurvit kuntoon muotoilevilla alusvaatteilla

Kurvit kuntoon muotoilevilla alusvaatteilla

Näkyvätkö alushousujen ja rintaliivien rajat vaatteiden alta? Pullahtavatko vatsamakkarat niin, että vaate ei näytä kivalta? Silota ääriviivat. Jos alushousujen rajat näkyvät vaatteiden alta niin, että takamus tuplaantuu, se ei kaunista ketään. Oikeanmalliset ja -kokoiset alushousut ovat tietysti lähtökohtana – eli sellaiset, joissa ei ole kiristäviä kuminauhoja kankkujen kohdalla. Sukkahousujen vyötärön uppoutuminen vyötärön pehmeyteen näkyy vaatteiden […]

Sopiiko vaaleanpunainen aikuiselle naiselle?

Sopiiko vaaleanpunainen aikuiselle naiselle?

Tälle keväälle trendit ennustavat vaaleanpunaisten vaatteiden tuloa. Näytöslavoilla hennot vaaleanpunaiset asut voivat näyttää kauniilta, jopa houkuttelevilta. Mutta. Haalistunut vaaleanpunainen ja siskonmakkaranvärinen talvisuomalainen? Ei ehkä paras yhdistelmä, ainakaan isona pintana. Vaaleanpunaiset vermeet eivät lisää työuskottavuutta, päinvastoin. Sitä vastoin naistentansseihin se sopii hyvin, koska se viestittää naisellisuutta ja pehmeyttä. En voi edes kuvitella pukeutuvani vaaleanpunaiseen kotelomekkoon. Näyttäisin siinä […]

Jackien elämä pysähtyy

Jackien elämä pysähtyy

Pam! Presidentti John F. Kennedy joutuu salamurhan uhriksi ja kuolee vaimonsa Jacqueline Kennedyn syliin. Tästä tutusta historian tapahtumasta alkaa Jackie-elokuva. Loppuleffan aikana paneudutaan tuon tapahtuman lähiaikoihin. Elokuvassa seurataan, miten Jackie selviää kuoleman aiheutuneesta shokista. Takautumien aikana mennään hänen televisioesiintymiseen, jossa presidentin vaimo esittelee Valkoista taloa. Niissä kohtauksissa Jackiesta saa epävarman, ehkä jopa aran kuva. Totta vai […]

Musikaalilla ankeutta vastaan

Musikaalilla ankeutta vastaan

La La Land -elokuva kahmi kiitettävän määrän Golden Globe -palkintoja. Leffa on myös yleisön suosikki. La La Land on kunnianosoitus menneiden vuosikymmenten musikaalielokuville, Gene Kellylle ja Ginger Rogersille. Elokuva alkaa vauhdikkaasti: massiivinen ruuhka saa autoilijat tanssimaan tiellä ja autojen katoilla. Lennokasta menoa. Elokuva kertoo kahden losangelilaisen, pianistin ja tarjoilijan, unelmista. Pianistia ei innosta joululaulujen soittaminen ravintolassa, […]

Itämeri, sydämenasia

Itämeri, sydämenasia

Itämeri ei ole parhaassa kunnossa. Päinvastoin. ”Paluuta entiseen ei ole, vaikka tilanne ei olekaan toivoton”, toteaa tutkija Joanna Norkko Helsingin yliopiston meritutkimuksesta. Aika monet meistä ajattelee, että Itämerellä liikennöivät laivayhtiöt ovat kiinnostuneita vain bisneksestään, ehkä jopa luonnon kustannuksella. ”Meri, saaristoluonto ja niiden vaaliminen ovat olleet meille sydämenasia jo pitkään. Meidän toimintaympäristö on Itämeri. Jos se voi […]