10 parasta ihonhoitorutiinia vuoteen 2020

Täytän vuonna 2020 33 vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että ihon ikääntyminen on luonnollisestikin jo alkanut. 30 ikävuoden kieppeillä ihon luontainen kollageenin tuotanto alkaa vähenemään, joka puolestaan näkyy ihon veltostumisena, kimmoisuuden katoamisena, juonteiden syntymisenä ja lapsen pyöreys on tietysti tässä kohtaa muisto vain! Tämä kaikki ei kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä, vaan vuosien saatossa, pikkuhiljaa. Tässä kohtaa elämää onkin syytä hoitaa ihoaan hyvin, mikäli haluaa säilyttää sen kauniina vielä pitkään. Ikääntymistä emme voi pysäyttää, mutta paljon voimme tehdä, jotta iho säilyttäisi kuulautensa vielä vuosia!

On my way iho

Haluan tänään jakaa kanssanne kymmenen parhaaksi havaitsemaani ihonhoitorutiinia vuoteen 2020. Nämä rutiinit ovat sellaisia, joita noudatan jatkuvasti – oikeastaan 360 päivänä vuodesta. Toki minäkin olen välillä huolimaton, kuten nukun meikit naamalla tai en jaksa kuoria ihoa yhtä usein kuin pitäisi, mutta pääsääntöisesti näitä kymmentä rutiinia noudatan aika orjallisesti. En tiedä varmaksi, onko näillä se suurin merkitys ihoni hyvään kuntoon, mutta näin villisti veikkaan! Siispä mikäli kaipaat uuteen vuoteen tehokkaita täsmäaseita kauniin ja heleän ihon puolesta, nappaa vinkkini talteen.

Kasvovesi

Yksi ihonhoidon täsmäaseista, on käyttää kasvovettä aamuin illoin. Aamuisin kuorin hellävaraisesti iholta kuolleen ihosolukon PIXIn kuorivalla kasvovedellä*, kun taas iltaisin syväkosteutan ihoa Whamisan Deep Rich tonerilla*, joka on muuten aivan ykkönen! Whamisan kasvovettä (jota osa hoitovedeksikin kutsuu) voi halutessaan myös kerrostaa iholle, jolloin vaikutuksesta saa erityisen kosteuttavan. Tärkeintä on levittää kyseinen kasvovesi iholle sormin, mieluiten taputellen lymfan suuntaisesti. Kun hoitovesi on kuivunut, päälle levitetään seerumi ja yövoide. Ihoni suorastaan rakastaa tätä tuotetta, enkä siitä kovin helpolla luopuisi! Siispä kasvovedet, niiden puolesta todella liputan ja pidän niitä ehdottomasti yhtenä ihonhoidon tärkeimmistä kulmakivistä.

Meikittömät päivät

Vietän muutaman päivän viikossa täysin ilman meikkiä. Vaikka meikki ei mikään ihonhoidon synti olekaan ja sehän suojaa ihoa esimerkiksi kylmältä, kyllä kasvojen iho kaipaa päiviä, jolloin saa hengittää ilman pakkelia! Siispä jos vaan mahdollista, suosittelen edes yhtä meikitöntä päivää viikossa tai vastaavasti pesemään meikit aina heti, kun saapuu kotiin, jolloin iho saa illan ajan hengitellä.

Auringonoton välttäminen

Asia, jonka olen oppinut vasta vanhemmiten, on se, ettei kasvojen ihoa kannata paahtaa liikaa auringossa. Aurinko tunnetusti vanhentaa, jonka vuoksi sitä kannattaa vältellä, tai iho vähintäänkin suojata hyvin. Itsehän käytän kasvoilla aina SPF 30-50 suojakerrointa ja sama dekolteella. Veikkaan, että suomalaisten pelastus tässä asiassa on se, ettei meillä ole liioin ympäri vuoden aurinkoa! Iho säilyy siksi helpommin hyväkuntoisena, mikäli vaalii monessa muussa asiassa ihonsa hyvinvointia.

Sitruunavesi

Yksi toimiva rutiini, jota olen noudattanut jo pidempään, on joka aamuinen sitruunavesi, jonka juon pillillä. Resepti on yksinkertainen – lasiin vettä ja puristaa sinne puolikkaan sitruunanmehut joukkoon. Sitruuna tunnetusti kirkastaa ihoa ja yhdistettynä veteen, se saa ihossa ihmeitä aikaan! Tämä pitää itse testata ja nähdä lopputulos, jos sitä ei muuten usko. 😉

On my way iho

Tyynyliinan päivittäinen vaihto

Kyllä, luit oikein. Vaihdan tyynyliinan päivittäin, tai jos en ihan päivittäin, käännän tyynyn toisinpäin yhden nukutun yön jälkeen. Ihosta irtoaa yön aikana tyynyliinaan hikeä ja rasvaa, joten tätä todella suosittelen etenkin, mikäli kärsit ihon epäpuhtauksista. Myös kasvopyyhe kannattaa pitää erillään käsipyyhkeestä, jolloin turhia bakteereja ei pääse kasvojen iholle.

Kuorinta ja seerumit

Kuorin ihoni viikoittain, mieluiten jopa pari kertaa viikossa. Kuorinta puhdistaa ihoa syvemmältä kuin tavallinen puhdistus ja irrottaa kuollutta ihosolukkoa, joka saa kasvot herkästi näyttämään sameilta. Käytän myös seerumeita, joita ilman en enää pärjäisi! Uskon siihen, että seerumit yhdistettynä päivä- ja yövoiteeseen takaavat iholle maksimaalisen kosteutuksen. Suosikkejani ovat The Ordinaryn seerumit*, kuten Buffet, Hyaluronic Acid ja Marine Hyaluronic.

Kollageenilisä + puhdas ravinto

Luonnollisestikin kauneus lähtee sisältäpäin. Eli sillä mitä syömme ja juomme, on merkitystä. Toisaalta itse en voi tässä asiassa mitenkään keimailla valokeilassa, nimittäin juon kyllä säännöllisesti viiniä ja syön sokeria. Näen asian kuitenkin niin, että 80 % ajasta, kun syö ja juo terveellisesti, pysyy ihokin hyvänä. Toki jos alkoholia tai sokeria ei käytä ollenkaan, varmasti vielä parempana, mutta itse en ole valmis luopumaan elämän pienistä nautinnoista ihoni vuoksi.

Lisäksi käytän sisäisesti nautittavaa kollageenilisää säännöllisesti. Oslo Skin Labin kollageenijauhe* on yksi suosikeistani ja hyvänä kakkosena tulee Hankintatukun Vivania Beauty Shot -kollageenijuoma. Vinkkinä, täysin maidoton ruokavalio saa ihon hehkumaan, eli jos siihen suinkin kykenee, suosittelen! Itsehän vältän maitotuotteita noin muuten, mutta juustot, ne ovat heikkouteni.

Luonnonkosmetiikka

Vaikka jo mainitsemani The Ordinary ei olekaan luonnonkosmetiikkaa, suurin osa ihonhoidon tuotteistani on. Suosin siis ihonhoidossa 90 % luonnonkosmetiikkaa ja ihoni kunto on parantunut huomattavasti aikaisemmasta sen jälkeen, kun siirryin luonnonkosmetiikan pariin. Suosikki brändejäni ovat Whamisa*, BYBI Beauty* ja Evolve*. En tokikaan ole täysin orjallinen ja myös korealainen kosmetiikka kiehtoo, mutta kyllä luonnonkosmetiikkaa silti kaikista eniten aina suosittelen ja sen puolesta liputan!

Raikas ja happirikas ulkoilma

Raikas ulkoilma tekee iholle kutaa! Mietin tätä muuten vasta Lapissa, kun ihoni suorastaan hehkui, vaikka syötiin ja juotiin miten sattuu. Eli ulkoilu raikkaassa ja puhtaassa ilmassa vaikuttaa positiivisesti ihoon, jonka vuoksi suosittelen ehdottomasti myös talvella ulkona liikkumista pelkän sisäliikunnan sijaan!

Hoida myös kaulan ja dekolteen ihoa

On suuri virhe jättää kaula ja dekoltee hoitamatta. Itsehän laimin löin kaulan ihonhoitoa vuosikaudet, jonka vuoksi siinä varmasti näkyykin juonteet. Nykyään puhdistan kaulan joka ilta huolella, samalla tavalla kuin kasvot. Käyn myös dekolteen läpi vähintään kasvovedellä ja levitän seerumin ja voiteen dekolteelle saakka.

***

Näiden lisäksi suosittelen mikroneulausta ja mahdollisesti myös muita vastaavia tehokkaita hoitomuotoja. Itsehän olen käynyt neulauksessa viimeksi reilu pari vuotta sitten, joten olisi varmaan jo korkea aika! Kasvohoitoihin en ole sen sijaan oikein koskaan ”uskonut” ikääntymisen hidastamisessa, vaikka toisaalta kyllähän niissä iho puhdistetaan syvemmältä kuin kotosalla, joten säännöllisesti nekin ovat varmasti positiivinen juttu

Onko teistä joku muuten kokeillut esimerkiksi mesolankoja? Millaisia kokemuksia niistä? Tai plasmahoitoa? Kaikki tuollainen ”järeämpi” kiehtoo itseäni, jonka vuoksi olisi kiva kuulla teidän mahdollisista kokemuksista. 🙂

Kommentit (9)
  1. Olen kokeillut mikroneulausta sarjahoitona ja sen jälkeen biorevitalisaatiota, jonka tehon huomasi samantien. Biorevitalisaatio on mesoterapian tyylinen eli pieniä hyaluronihappopistoksia ympäri kasvoja, mutta ei niin syvälle mitä täyteainehoidoissa. Lisäksi ennen pistoksia tehdään happokuorinta ja laitetaan puudutusvoide kasvoille. Pistosten jälkeen kosteuttava naamio. Hoidon miinuspuolena joskus voi tulla mustelma tai pari kasvoihin, joita on sitten ”kiva” piilotella. Käyn talvikautena noin 2kk välein tässä hoidossa (löysin yhden halvan ja hyvän paikan). Kesällä happokuorintaa tai hoitoa yleensäkään ei suositella, silloin on hyvä keskittyä suojaamaan ihoa auringolta.

    Mesolangoista on myös kokemusta. Kahdesti on laitettu mesot nasolabiaalijuonteisiin eli suun ja poskien väliselle alueelle. Kuulemma tehokkaampi kuin täyteaine (mulla ei kokemusta täyteaineista), mutta muutos ei ole mikään älyttömän suuri. Toisin kuin moni nimen perusteella luulee, iho ei mene mitenkään kireälle lankojen takia tms vaan teho perustuu kollageenin muodostumisen vilkastumiseen alueella samoin kuin käy esimerkiksi haavan kanssa. Miinuksena tässä oli se, että toisella kerralla lanka erottui pienenä vekkinä ihossa yhdestä kohtaa hymyillessä. Muut tuskin edes huomasivat ja poistui heti kun lanka suli.

    Pitkä teksti, pahoittelut! Mitä olen lukenut ja kokenut itse, niin nämä vähän radikaalimmat hoidot, missä ihoa rikotaan jollain tapaa, ovat parhaat keinot nimenomaan näin +30v ikääntymisen ennaltaehkäisyyn. Täyteaineet ryppyjen ja uurteiden hoidossa on tarkoitettu enemmän vanhemmille, kun keskitytään enemmän korjaamiseen kuin ennaltaehkäisyyn.

    1. Ahaa, hei kiitos näistä vinkeistä! Kiinnostaisi kyllä kokeilla tuota biorevitalisaatiota, sillä siitä olen kuullut hyvää! Ja samoin mesolangat kiinnostaa. Olen jotenkin ajatellut mesot huomattavasti radikaalimmaksi toimenpiteeksi, mutta ilmeisesti eivät sitä sitten lopulta ole! Yksi seikka, mitä ehkä vähän mesoissa mietin, on tuo mahdollinen arpikudos. Ihoni nimittäin arpeutuu aika rumasti, joten jäin miettimään, jäisikö kasvoihin sitten mahdollisesti rumia arpia? Pitää selvitellä asiaa, että onko tuo este kyseiselle toimenpiteelle.

      Mutta tässä kohtaa olisi tosiaan hyvä aloittaa säännöllisempi hoidoissa käynti, kun ikää tulee mittariin jo kohta 33… Ja uskon samaan, että tässä kohtaa nuo ihoa rikkovat hoidot ovat äärimmäisen hyvä vaihtoehto, vaikka ihan ilmaisia hoitoja eivät ole. Kiitos sinulle vielä kokemuksien jakamisesta, laitan mietintämyssyyn asian!

      1. Mulle ei ainakaan jäänyt yhtään mitään arpia. Käytännössä tuossa nasolabiaalien laitossa ainakin tehtiin vaan pieni pistos poskeen, josta sitten lanka laitettiin. Ei tullut mitään mustelmiakaan tms eli töihin pystyi menemään heti seuraavana päivänä. En tiedä sitten miten esimerkiksi jos otsaan laittaa, kun otsassa muutenkin ohuempi iho ja olen kuullut, että jollain langat vähän kuultaneet läpikin. Ilmeisesti mesot ovat parhaat nimenomaan alakasvoille.

  2. Todella hyviä vinkkejä ja itse olen samaa mieltä kaikesta. Etenkin luonnonkosmetiikasta. Ihonhoito ja ikääntymisen hidastaminen ovat omia mielenkiinnonkohteitani myös sillä ensiviikolla mittariin tulee 30. Ihosi on upeassa kunnossa! Ja tästä ainakin poimin tuon dekolteelle asti levittämisen, sitä en ole tehnyt vaikka muuten ihonhoidosta tarkka olen ollut. Ja bybi oli kiinnostava uusi merkki.

    1. Kiva kuulla! 🙂 Ja mukava mikäli sieltä löytyi jotain uutta opittavaa. 😉 Itsekään en tuota dekolteelle saakka levittämistä ole montaa vuotta harrastanut, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ehkä jotain on vielä pelastettavissa! Ja Bybin tuotteita suosittelen todella, aivan ihania. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *