8 x toimivaa hyvinvointivinkkiä korona-arkeen

Viimeisen kuukauden sisään meidän kaikkien arki on muuttunut. Nämä viikot ovat pitäneet sisällään laajan kirjon tunteita, joiden äärellä jokainen meistä on pyrkinyt sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Useamman meistä arjen rutiinit ovat muuttuneet – tavalla tai toisella. Elämme poikkeuksellisia aikoja, joiden keskellä näen, että omaan hyvinvointiin panostaminen olisi tärkeämpää kuin koskaan. Jotta jaksamme paremmin, pääkoppa pysyy kasassa ja yleisvire hyvänä, tarvitaan toimenpiteitä, joiden avulla siihen päästään. Näitä olen itsekin funtsinut ja alun lamaantumisen sijaan päässyt mukavasti nykyiseen arkeen kiinni. Vaikka arkeni on aikaisemmasta poikkeavaa, olen onnistunut löytämään siitä paljon hyvää ja fiilis on ollut kokonaisvaltaisesti hyvä.

Halusin koota tänään yhteen pieniä arjen vinkkejä, joiden avulla parantaa omaa hyvinvointia. Toki vinkit ovat yleispäteviä, eli niiden noudattaminen lisää hyvinvointia myös muina aikoina, mutta aivan erityisesti juuri nyt.

Ateriarytmin säännöllisyys

Nyt kun ollaan paljon kotona, on ateriarytmiin ja ruoan laatuun syytä kiinnittää huomiota. Herkästi tulee naposteltua kaikkea ylimääräistä sokeria ja käytyä vähän väliä kaapeilla hakemassa jotain pientä ”huvikseen”. Sisäilma väsyttää, eikä edes hyötyliikuntaa tule kuten normaalisti. Itseäni alkoi ensimmäisen viikon jälkeen ärsyttämään tuo tyhjä energia ja napostelu, jonka vuoksi päätin kiinnittää asiaan huomiota.

En ole vuosikausiin noudattanut selkeää ruokailurytmiä, enkä minkäänlaisia ravinto-ohjelmia. En ole suunnitelmallinen ihminen ja tämä kostautuu monesti nimenomaan arjen ruokailuissa. Minulle on tuttua, että ruokailuvälit venyvät ja korvaan välipaloilla kunnollista ruokaa, vaikka syömäni välipalat terveellisiä ovatkin. Nyt kun olen kotona, on täällä helpompi rakentaa ruokavalio ns. optimaaliseksi, sillä ruoka on heti saatavilla ja ruoan valmistaa itse. Jääkaappi on jatkuvasti lähellä, eikä tarvitse miettiä eväitä tai ruoan noutamista ravintolasta. Olenkin kiinnittänyt viime aikoina ateriarytmiin enemmän huomiota, jonka seurauksena myös turhat napostelut ovat jääneet. Kun on selkeä ruokailurytmi, ei tarvitse käydä kaapilla jatkuvasti huvikseen. Pidän teille tällä viikolla ruokapäiväkirjaa, josta näette tarkemmin, miten syön tällä hetkellä. 🙂

Liikunnan harrastaminen

Oli se sitten kävelyä, juoksua, porrastreeniä, joogaa tai kotitreeniä – nyt jos koskaan kannattaa harrastaa liikuntaa. Jatkuva sisällä oleilu on niin uuvuttavaa, ettei sitä kenenkään pää kestä. Olemme kuitenkin siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että voimme edelleen liikkua ulkona, joten hyödynnetään se! Liikunta on suorassa yhteydessä mielen hyvinvointiin, jonka vuoksi se on niin tärkeää tämänhetkisen jaksamisen kannalta. Liikun tällä hetkellä edelleen viitisen kertaa viikossa. Ainakin omalla kohdalla on suorastaan korostunut halu liikkua, kun kotona on paljon, eikä ylimääräisiä askelia synny. Kulutus on huomattavasti matalammalla, kun päivisin vaan istuu. Yksi hyvä keino lisätä arkeen hyötyliikuntaa, on tehdä pieniä kävelylenkkejä pitkin päivää (5-10 min). Nämä happihyppelyt selkeyttävät ajatuksia ja lisäävät askelia. Toki rinnalle suosittelen hikiliikuntaa, jonka avulla kohotetaan kuntoa sekä hapenottokykyä. Nyt ei missään nimessä kannata lopettaa treenaamista, sillä se on yksi avain jaksamisen kannalta!

Sosiaaliset kontaktit

Ihminen tarvitsee ihmistä tai ylipäänsä ihmiskontakteja. Nyt jos koskaan ihmissuhteiden merkitys on korostunut ja tällä hetkellä joudumme tosiaan käyttämään luovuutta asian suhteen. Itse olen nähnyt ystäviäni edelleen kerran tai kaksi viikossa ulkona turvavälin kera, vaikka onhan siinäkin kai riskinsä, mikäli tauti leviää ilmateitse. Toisaalta ajattelen, että sama riski piilee ruokakaupassa asioidessa ja mahdollisesti jopa suurempana. Viikonloppuna otettiin ystävien kanssa kokoontuminen Houseparty -sovelluksen kautta ja olihan se mukavaa viettää lauantai-iltaa seurassa ja jokainen meistä sai puhelusta energiaa. Silti edelleen kaipaan konkreettista ihmiskontaktia ja tiedän noiden muutamien ulkona tapahtuvien tapaamisten olevan itselleni nyt henkireikä ja se, mikä pitää pään kasassa. Yksineläville tämä aika on haastavaa juuri tästä aspektista katsottuna, sillä pahimmillaan sosiaaliset kontaktit ovat täysin nollissa useita viikkoja tai jopa kuukausia, joka voi tehdä hallaa mielenterveydelle.

Hyvään arkeen panostaminen

Tällä hetkellä hyvän arjen merkitys korostuu. Tässä kohtaa voikin olla hyvä tarkastella omaa elämää ihan uudesta näkövinkkelistä, eli millaista se on, kun kaikki ylimääräinen riisutaan? Nyt ollaan perusasioiden äärellä ja siksi näihin perusasioihin panostaminen on tärkeää. Tiedän, ettei kaikille ole mahdollista panostaa ja arki saattaa olla yhtä selviytymistaistelua päivästä toiseen (esim. lapsiperheissä), mutta kaikki te, joilla on mahdollista panostaa pieniin arkisiin asioihin, tehkää se! Olen huomannut miten paljon hyvinvointini on parantunut, kun olen tehnyt arjestani hyvää ja jättänyt omaa fiilistä heikentävät asiat kokonaan pois. Ihminen on sopeutuvainen, tämä on tullut viime viikkoina huomattua.

Ravintolisät hyvinvoinnin tueksi

Vaikka ravintolisien avulla ei viruksia voiteta, kyllä rautainen vastustuskyky on hyvinvoinnin yksi peruspilareista. Mikäli et ole varma mitä ravintolisiä tällä hetkellä suosia, suosittelen etenkin seuraavia: D-, C- ja B-vitamiini, sinkki, probiootit, magnesium ja mahdollisesti myös jokin immuniteettia kohottava ravintolisä, jota normaalisti söisi kuureina. Lisäksi suosittelen inkiväärin ja valkosipulin käyttöä päivittäisen ruokavalion yhteydessä, samoin erilaisia terveysjauheita, joissa on mahdollisimman paljon ravinteita, joita keho tarvitsee. Tällaisia löytyy esimerkiksi Foodinilta ja muilta vastaavilta brändeiltä useita ja niitä on helppo lisätä smoothien joukkoon.

Riittävä uni

Olen ehkä maailman surkein neuvomaan tämän asian suhteen ja loistava esimerkki siitä, kuinka tietää, miten pitäisi toimia, mutta silti toimii vähän sinnepäin. Uni on yksi perustarpeistamme ja jos emme nuku, menee käytännössä ihan kaikki muukin plörinäksi. Nyt kannattaakin pitää unirytmistä kiinni ja pyrkiä nukkumaan yhtä paljon, kun nukkuu normaalisti. Toisaalta nyt on loistava sauma kuroa univelkaa pois ja jos on elänyt stressaavaa ajanjaksoa pitkään, saattaa olla loistava sauma nukkua enemmän. Vain sinä tiedät tilanteesi, joten toimi sen mukaan. Hyvinvointivinkkini on kuitenkin se, että älä nuku liian vähän – tarkoittaa se sitten päiväunia tai pidempää unta aamuisin, tee mikä on sinulle parhaaksi.

Positiiviset asiat

Vaikka mielestäni on täysin ok myös surra, pelätä, kiukutella ja ärsyyntyä tämänhetkisen tilanteen seurauksena, kehotan silti miettimään myös niitä asioita, jotka ovat elämässä juuri nyt hyvin. Näistä voi olla apua fiiliksen kohottamisen suhteen ja hyvästä saa kummasti voimaa. Olen myös huomannut, miten energian kohdistaminen muihin asioihin kuin itse tilanteeseen toimii. Omalta kohdalta esimerkkinä kodin sisustus ja uudistus – tähän ei ole tuntunut löytyvän oikeaa hetkeä, sillä aina on ollut liian kiire, mutta nyt olen vihdoin saanut sen alkuun. Olen tavallaan oppinut myös nauttimaan siitä, ettei minulla ole nyt kiire mihinkään, eikä juurikaan konkreettisia aikatauluja kuin joissain duuniprojekteissa.

Älä ota paineita

Viimeisenä haluan nostaa esiin paineet, joita tämäkin tilanne monelle meistä aiheuttaa. Joka tuutista tulee päivityksiä siitä, miten yksi on aloittanut taideharrastuksen, toinen sisustaa kotia ja kolmas konmarittaa, minkä ehtii. Moni tekee nyt paljon, jolloin arjesta tulee herkästi suorituskeskeistä. Myös koronaan liittyvä kilpailu on välähdellyt siellä täällä – kuka tekee eniten ja kenen luovuus on nyt ylimmillään? Todellisuudessa moni on lamautunut, väsynyt ja masentunut. Ei meistä jokainen saa aikaan kaikkea uutta ja inspiroivaa, jonka vuoksi on tärkeää olla armollinen itselleen. Osalle meistä on tärkeää pitää kiinni elämän peruspilareista ja yksinkertaisista asioista, eli hoitaa työt, syödä, liikkua ja nukkua, joiden ohessa ei ole pakko saada aikaan mitään ylimääräistä. Myös sarjojen katselu ja löhöily on ok, eikä pelkästä olemisesta pidä potea huonoa omaatuntoa.

Näitä kahdeksaa vinkkiä pyrin tosiaan itse tällä hetkellä noudattamaan. Minulla on huonoja ja hyviä päiviä, joista onneksi jälkimmäisiä ollut jo putkeen useita. Toisaalta nyt eletään vasta huhtikuun alkua, joten saapi nähdä, mihin fiilikset kehittyvät ja millaisia tuntemuksia on kuukauden päästä.

Aurinkoa päivääsi, voi hyvin!

Kommentit (2)
  1. Ihan tosi hyviä vinkkejä muuten mutta kavereiden tapaaminen ei ole sama asia kuin kaupassa käynti. Kaupassa käynti tulisi tehdä mahdollisimman harvoin ja etenkin jos suunnittelet ruokailiöuja on kauppaväli helppo harventaa 1krt/10pvä. Maksimissaan kerran viikossa.
    Kavereita ehtii nähdä myöhemminkin, enkä itse ainakaan haluaisi elää sen tiedon kanssa, että minä asetin ystäväni vaaraan haluamalla lenkkiseuraa.

    1. Melkein arvasin, että jonkun mielestä ulkona ystävän kanssa lenkkeily tai kävelyt eivät ole ok. 🙂 Ymmärrän jollain tapaa kantasi, mutta en tosiaan lähtisi sanomaan niin, että minä olen siinä kohtaa vastuussa, jos toinen haluaa myös nähdä. Eli eiköhän silloin oteta molemmat riski altistua, jos korona nyt voi tarttua ilmateitse. Turvaväliä tulee pidettyä ihan automaattisesti. Eikä tätä tosiaan tapahdu kuin kerran tai ihan maksimissaan pari kertaa viikossa, eli ei todellakaan päivittäin. Eikä kyse ole pelkästä ”lenkkiseurasta” vaan ihmiskontaktista – siitä, että saan jutella minulle tärkeän ihmisen kanssa. Osaan kyllä lenkkeillä yksinkin, mutta näin yksinasuvien kesken se toisen näkeminen saattaa olla yksi seikka, joka pitää mielenterveyden kasassa.

      Itse näen että kaupassa käynti on suuri riski – tapahtuu se sitten kymmenen päivän välein tai ei. Jos näen ystävää ulkona ilman että kosken häneen, en ymmärrä miten se on pahempi paha kuin kaupassa koskea tuotteisiin, kärryihin/koriin jne. joihin minua ennen on koskenut sadat ihmiset. 😀 Ihan sama vaikka kävisin siellä kaupassa kerran kymmenessä päivässä, voin silti saada taudin silloin.

      Ja loppupeleissä faktahan on se, että aika moni meistä tulee vielä koronan tavalla tai toisella sairastamaan. Itse en tiedä vielä ketään, jolla se olisi ollut, mutta lukujen mukaan moni meistä tulee sen saamaan. Ja yhtä lailla se tartunta voi tosiaan tulla siltä kerran kymmenen päivän kauppareissulta tai siitä, kun käy juoksemassa Töölönlahdella, jossa on kymmeniä ihmisiä. Jos ystävä on mukana turvavälin päässä, se ei kauheasti poikkea siitä kuin että lenkkeilisin siellä yksin muiden joukossa… Jos et ole Töölönlahdella lenkkeillyt, niin siellä on tosiaan aika monia ihmisiä päivittäin liikkeellä.

      Asioita kannattaa aina myös miettiä eri näkökulmista, eli jos tämä on sinulle helppoa, ei se sitä välttämättä kaikille ole. Kun sanot että ihmiskontakteja joutaa odottaa, niin oletkohan itse yksin asuva? Jos olet, nostan hattua ja olet vahva ihminen, mutta minä koen satunnaiset lenkkeilyt ystävän kanssa henkireiäksi tällä hetkellä ja niin pitkään, kun sitä ei ole kielletty ja toinenkin osapuoli sitä haluaa, aion näin toimia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *