Unelma parisuhteesta
Viime viikot ovat saaneet miettimään elämää moneltakin eri kantilta, kun kaikki ylimääräinen ”täyte” on riisuttu pois. Kaikessa yksinäisyydessä olen ajautunut aivan perusasioiden äärelle pohtimaan, millaista elämäni todella on? Olenko onnellinen, mihin olen menossa ja mistä unelmoin? Erityisesti viimeisin, eli unelmat ovat pyörineet mielessä, kun olen suunnitellut mitä kaikkea vielä haluan nähdä ja kokea elämässäni. Jännä kyllä, miten tällainen maailmanlaajuinen kriisi ajaa tilanteeseen, jossa toivoo elämän jatkuvan, mutta samalla pelkää liian suuria muutoksia ja sitä, ettei elämä jatku enää kuten sen toivoisi jatkuvan.
Yksi konkreettinen unelma, jonka ääneen sanomista kenties jopa hieman häpeän ja samalla myös pelkään, on parisuhde. En tiedä onko se sitä, että olen niin pitkään halunnut näyttää ulospäin olevani itsenäinen nainen ja pärjäävän hyvin yksinkin. Ja siis kyllähän minä edelleen pärjään, ei siitä ole kyse. Ehkä parisuhteesta haaveileva sinkku mielletään liian usein epätoivoiseksi, eli on siistimpää olla ulospäin henkilö, joka ei etsi mitään, mutta on silti avoin kaikelle. Tavallaan jopa hieman hassu juttu, mutta näistä asioista voi olla monen sinkun hankala ääneen puhua. Kuinka kumppanin puuttuminen saattaa tuntua tyhjänä ammottavalta aukolta, jota samaan aikaan jokseenkin peittelee, mutta joka on todellisuudessa kivulias. Valehtelisin jos väittäisin, etten ole koskaan elämässäni miettinyt, miksi juuri minä olen epäonnistunut suhteissani? Jopa tämän lauseen kirjoittaminen jokseenkin kirpaisee, vaikka samalla tiedän, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia. Elämä on pitkä ja siihen mahtuu useampi alkava ja päättyvä ihmissuhde.
Kirjoitin aiheesta tänään ystävälleni Facebookissa. Jostain se vaan lähti, nimittäin halu kertoa unelmani toiselle ja myöntää kaipaavani parisuhdetta. Yhtäkkiä koko asia ei enää tuntunutkaan niin häpeällisen raskaalta ja tajusin sen, etten ole tämän asian kanssa yksin. On muitakin, joilla on samanlaisia unelmia, eikä kyse ole epäonnistumisesta tai epätoivosta. Parisuhde voi olla yksi unelma muiden joukossa ja nimenomaan puhumalla siitä myös ääneen, voi unelma vielä joku päivä toteutua. Tärkeintä on uskoa unelmiinsa ja niiden saavuttamiseen. Vaikka ihmissuhteet eivät mielestäni ole samalla tavalla konkreettisesti saavutettavissa kuin vaikka jokin matka tai eteneminen uralla, niin ehkä jokainen sinkku kuitenkin tietää sisimmässään ne kompastuskivet, joita tulisi työstää, mikäli suhteesta haaveilee? Ja noh, minä nyt olen tällainen tunneihminen, joka uskoo erityisesti intuitioon ja tarkoitukseen – se mikä on tarkoitettu, tapahtuu kyllä ja juuri silloin, kun on oikea hetki.
En oikeastaan tiedä, miksi ylipäänsä olen aina kokenut haaveista ääneen puhumisen jotenkin vaikeaksi? Onko kyse sitten persoonasta, kasvatuksesta vai suomalaisesta vaatimattomuudesta? Pelottaako sanoa haaveet ääneen, koska silloin mahdollisuus epäonnistua kaikkien edessä on suurempi? Enkö loppupeleissä vaan luota tarpeeksi itseeni ja onnistumiseen?
Syitä voi olla monia, mutta mielestäni unelmista tulisi puhua enemmän ääneen. Eikä pelkästään siksi, että muutkin uskaltaisivat, vaan tällöin saisimme enemmän onnellisia loppuja ja tarinoita, jotka saavat meidät uskomaan myös omiin unelmiin. Ei ole olemassa yhtään turhaa tai tyhmää unelmaa, jokainen niistä on tärkeä.
Haaveileeko joku muukin toimivasta parisuhteesta ja elämänsä toisen kanssa jakamisesta?