Unelma parisuhteesta

Viime viikot ovat saaneet miettimään elämää moneltakin eri kantilta, kun kaikki ylimääräinen ”täyte” on riisuttu pois. Kaikessa yksinäisyydessä olen ajautunut aivan perusasioiden äärelle pohtimaan, millaista elämäni todella on? Olenko onnellinen, mihin olen menossa ja mistä unelmoin? Erityisesti viimeisin, eli unelmat ovat pyörineet mielessä, kun olen suunnitellut mitä kaikkea vielä haluan nähdä ja kokea elämässäni. Jännä kyllä, miten tällainen maailmanlaajuinen kriisi ajaa tilanteeseen, jossa toivoo elämän jatkuvan, mutta samalla pelkää liian suuria muutoksia ja sitä, ettei elämä jatku enää kuten sen toivoisi jatkuvan.

Yksi konkreettinen unelma, jonka ääneen sanomista kenties jopa hieman häpeän ja samalla myös pelkään, on parisuhde. En tiedä onko se sitä, että olen niin pitkään halunnut näyttää ulospäin olevani itsenäinen nainen ja pärjäävän hyvin yksinkin. Ja siis kyllähän minä edelleen pärjään, ei siitä ole kyse. Ehkä parisuhteesta haaveileva sinkku mielletään liian usein epätoivoiseksi, eli on siistimpää olla ulospäin henkilö, joka ei etsi mitään, mutta on silti avoin kaikelle. Tavallaan jopa hieman hassu juttu, mutta näistä asioista voi olla monen sinkun hankala ääneen puhua. Kuinka kumppanin puuttuminen saattaa tuntua tyhjänä ammottavalta aukolta, jota samaan aikaan jokseenkin peittelee, mutta joka on todellisuudessa kivulias. Valehtelisin jos väittäisin, etten ole koskaan elämässäni miettinyt, miksi juuri minä olen epäonnistunut suhteissani? Jopa tämän lauseen kirjoittaminen jokseenkin kirpaisee, vaikka samalla tiedän, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia. Elämä on pitkä ja siihen mahtuu useampi alkava ja päättyvä ihmissuhde.

Kirjoitin aiheesta tänään ystävälleni Facebookissa. Jostain se vaan lähti, nimittäin halu kertoa unelmani toiselle ja myöntää kaipaavani parisuhdetta. Yhtäkkiä koko asia ei enää tuntunutkaan niin häpeällisen raskaalta ja tajusin sen, etten ole tämän asian kanssa yksin. On muitakin, joilla on samanlaisia unelmia, eikä kyse ole epäonnistumisesta tai epätoivosta. Parisuhde voi olla yksi unelma muiden joukossa ja nimenomaan puhumalla siitä myös ääneen, voi unelma vielä joku päivä toteutua. Tärkeintä on uskoa unelmiinsa ja niiden saavuttamiseen. Vaikka ihmissuhteet eivät mielestäni ole samalla tavalla konkreettisesti saavutettavissa kuin vaikka jokin matka tai eteneminen uralla, niin ehkä jokainen sinkku kuitenkin tietää sisimmässään ne kompastuskivet, joita tulisi työstää, mikäli suhteesta haaveilee? Ja noh, minä nyt olen tällainen tunneihminen, joka uskoo erityisesti intuitioon ja tarkoitukseen – se mikä on tarkoitettu, tapahtuu kyllä ja juuri silloin, kun on oikea hetki.

En oikeastaan tiedä, miksi ylipäänsä olen aina kokenut haaveista ääneen puhumisen jotenkin vaikeaksi? Onko kyse sitten persoonasta, kasvatuksesta vai suomalaisesta vaatimattomuudesta? Pelottaako sanoa haaveet ääneen, koska silloin mahdollisuus epäonnistua kaikkien edessä on suurempi? Enkö loppupeleissä vaan luota tarpeeksi itseeni ja onnistumiseen?

Syitä voi olla monia, mutta mielestäni unelmista tulisi puhua enemmän ääneen. Eikä pelkästään siksi, että muutkin uskaltaisivat, vaan tällöin saisimme enemmän onnellisia loppuja ja tarinoita, jotka saavat meidät uskomaan myös omiin unelmiin. Ei ole olemassa yhtään turhaa tai tyhmää unelmaa, jokainen niistä on tärkeä.

Haaveileeko joku muukin toimivasta parisuhteesta ja elämänsä toisen kanssa jakamisesta? 

suhteet parisuhde sinkkuus syvallista
Kommentit (10)
  1. Hitsi kun just olin meikannut ja sit luin tän ja alkoi itkettää 😀 Kyllä muakin hävettää myöntää, että kipeästi haaveilen parisuhteesta ja erityisesti nyt koronan aikaan ja kolmenkympin korvilla se on konkretisoitunut. Kriittiset vuodet alkaa olla käsillä, jos vaikka lasten saamisen mahdollisuuttakin ajattelee.Mutta mäkin haluaisin uskoa tarkoitukseen ja intuitioon,vaikka aiemmin intuitio on johtanut mulla vaan sydänsuruihin, ja jotenkin hirvittää ajatus systemaattisesta ja pakotetusta deittailusta. Mutta niinhän se on ettei kukaan tule kotoa hakemaan ja harvemmin muissakaan ympyröissä tulee tavattua toisia sinkkuja. Ja epätoivo näkyy kauas ja karkottaa kaikki jne. jne. Eritoten hävettää nämä itsesääliset ja katkerat ajatukset: miksi minun pitää nähdä niin paljon vaivaa rakkauden löytämisen eteen, kun monilla muilla se on tuntunut olevan niin helppoa? Miksen mä ole ikinä tarpeeksi hyvä ja tärkeä ja kumppanimateriaalia? Kaveriksi kyllä kelpaan, seksillä tai ilman…

    Kiitos sulle jälleen näistä ihmissuhdepostauksista jotka antaa samaistumispintaa! Osaat kirjoittaa ihanan rehellisesti mutta synkistelemättä vaikeasta aiheesta 🙂

    1. Harmaa pantteri
      17.4.2020, 18:22

      Ei kannata suostua huonoihin ”diileihin” parisuhdemarkkinoilla. Kaveruushan on lähtökohta hyvälle suhteelle. Miehethän on valmiita seksiin aika alkuvaiheessakin, koska perinteisesti miehillä ei välttämättä synny velvoitetta, jos seksistä tulee lapsi. Naisen näkökulmasta ei ole järkevää suostua seksiin ennen, kuin suhde on sellaisella tasolla, että siinä on jo parisuhteen piirteitä, kuten sitoutumista.
      En näe, että vika on välttämättä sinussa. Olet vain kohdannut paljon sitoutumiskammoisia miehiä. Mutta itse kaveruutta ei kannata pelätä, koska miesten näkökulmasta nainen ja mies ei voi olla kavereita (ellei kyseessä ole homomies). Miehet väkisinkin ajattelee naispuolisia ”kavereitaan” potentiaalisina kumppaneinaan. Jotkut voivat vain olla hieman ujompia eivätkä uskalla myöntää sitä ainakaan ihan heti alkuvaiheessa.
      Toinen pointti, mitä haluaisin sanoa naisille, jotka etsivät vakavampaa suhdetta: Miettikää kohderyhmänne. Parisuhde pitäisi olla molemmille osapuolille sellainen, että sillä on annettavaa toiselle. 90 % miehistä ei halua menettää ikinä naista, joka pitää masun täynnä ja pallit tyhjinä sekä on tämän lisäksi vielä mukava ihminen. Ulkonäkö on toki naisella tärkeä kriteeri, mutta väitän, että lähes kaikki naiset täyttävät kyllä miesten ulkonäkökriteerit. Kauneus on naisessa siis käytännössä synnynnäinen ominaisuus. Noi kun muistaa niin voi hyvinkin käydä, ettei tule eroa enää ollenkaan ko. suhteesta.

    2. Voi ei, ihana @Seahorse <3

      Voin kyllä hyvin paljolti samaistua kommenttiisi. Jossain kohtaa itse asiassa ajattelin myös noin, että jos antaudun tunteiden vietäväksi, petyn kuitenkin. Tämä johtuu juurikin niistä aikaisemmista kokemuksista ja olen pyrkinyt pääsemään tuosta ajatuksesta eroon. Tietenkin suhteita on hyvä miettiä aina myös järjellä ja näin olen itsekin tehnyt. Tosin vasta siinä tilanteessa, kun toinen on tunnetasolla ”vienyt mukanaan”.

      Jos jotain kehityskohtaa omassa toiminnassa, niin itse olen huomannut viime vuosina oppineeni taidon päästää toisesta irti ja hyväksyä, ettei meidän homma nyt vaan toimi. Jos joskus tein tuon tosi vihaisin mielin ja herkästi katkeroiduin, nykyään en jaksa kantaa mitään vihaa sisälläni.

      Kannattaa aina myös muistaa, että jos sinun kohdalla rakkauden löytäminen on vaikeaa, sillä toisella on varmasti jokin muu vaikea asia elämässä. En usko että kukaan täällä pääsee liian helpolla. Jokaisella meistä on ne hankalat asiat ja toisaalta siinä kohtaa, kun kolahtaa, se kenties sitten kolahtaa taas aika lujaa? <3 Tuohon minä uskon. 🙂

      Ja kiitos, kaikkea hyvää sinulle ja kiitos kun kommentoit. 🙂

  2. iinakatariina
    17.4.2020, 10:15

    Ymmärrän täysin tuon, että ehkä sitä parisuhteen haluamista ei tule sanottua ääneen, koska ei halua vaikuttaa muiden silmissä siltä ”epätoivoiselta sinkulta”. Itsekin kyllä paljon sanoo, että en kaipaa parisuhdetta vaan viihdyn sinkkuna, mutta silti välillä huomaan, että saattaisinkin kaivata sitä hyvää parisuhdetta ja yhteistä elämää toisen kanssa. Siitä ei vaan tule kellekään puhuttua jostain syystä.

    Sillon kun aikanaan erosin, pidin sua kyllä sellaisena henkilönä, josta ajattelin huonoilla hetkilläni, että hienostihan hänkin viihtyy itsekseen ja tekee kaikkea kivaa kavereiden kanssa, kyllä säkin tuut tykkäämään 😃

    1. Niinpä. Se on juurikin noin…

      Ja joo, pitkälti sellaista kuvaa somen kautta varmasti annankin. 🙂 Enkä ole esimerkiksi tarkemmin kertonut viime vuosina ihmissuhteista/tapailuista, joita eron jälkeen on ollut.

      Mutta edelleen kyllä pärjään yksin, mutta en haluaisi olla yksin. Tämä on ehkä yksi tärkein seikka, jonka olen tosiaan oivaltanut ja sen ääneen myöntäminen lienee kai yksi askel eteenpäin.

      1. ”Mutta edelleen kyllä pärjään yksin, mutta en haluaisi olla yksin.”

        Oletko harkinnut koiran tai kissan ottamista?

        1. Kissan hankintaa kyllä monestikin. Mutta en pysty ottamaan sellaista vastuuta toisesta olennosta. Ehkä nyt tässä tilanteessa periaatteessa kyllä, kun on enemmän kotona, mutta tulevaisuudessa haluan olla vapaa menemään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *