Herkkyys voimavaraksi
Miettiessäni vastauksia viikonlopun ”Kolme hyvää -postaukseen”, listasin herkkyyden yhdeksi parhaista asioista minussa. Enpä olisi aikoinaan uskonut, että näin tulen joskus tekemään, sillä pitkään piilottelin herkkyyttäni kovan kuoren takana, sillä en tykännyt herkkyydestäni, saatikka halunnut olla se porukan herkkis. Muistan aina erään miehenkin sanat 19-vuotiaalle Jutalle, kun hän totesi minut liian kovikseksi makuunsa. Olin tosiaan parikymppisenä aika ”kova muija” ja jossain määrin sitä välillä edelleen. Kova kuori on kuitenkin usein sellainen, jonka taakse herkkyys on helppo piilottaa. Uskon, että useammalla herkällä on jokin suojamuuri, jonka taakse herkkyyden on tottunut piilottamaan, sillä herkkyys ei ole yleisesti arvostettu piirre. Aina tämä kuori ei ole kovuus, vaan se voi olla esimerkiksi äärimmäisyyksiin viety huumori tai ns. höntin rooli, jossa asettaa itsensä tahallaan naurunalaiseksi, sillä huumorin taakse on helppo piiloutua. Itse teen myös tätä jossain määrin ja välillä, kun minuun sattuu, vedän homman täysin lekkeriksi.
Olen monesti miettinyt, miksi herkkyys ei ole yleisesti arvostettu ominaisuus? Johtuuko se siitä, että herkät mielletään heikoiksi ja pärjäämättömiksi, vai eivätkö ihmiset vaan kestä herkkiä, jotka näyttävät tunteensa helpommin kuin muut? Tietenkin tähän vaikuttaa kasvatus ja kulttuuri, joka ainakin omalla sukupolvellani on sellainen, jossa itkeminen (ja syvempien tunteiden näyttäminen) on mielletty huonoksi asiaksi. Luulen herkkiä kohtaan olevan paljon ennakkoluuloja ja ennen kaikkea pelkoa. Herkkä, intutiivinen ihminen saatetaan kokea ahdistavana, sillä hän näyttää tunteita liian avoimesti ja täten järkyttää normeja. Myöskään empaattisuus ei ole kaikissa piireissä ehkä se ihailtavin ominaisuus, joka on usein yksi herkkien piirre. Jotenkin toivoisin tämän asian menevät tulevaisuudessa enemmän siihen suuntaan, ettei herkkyys olisi niin aliarvostettua, tai ettei lasten tarvitse opetella sitä piilottamaan, kuten ainakin itse olen kokenut tarpeelliseksi tehdä. Herkkyyden ei tarvitse olla heikkouden merkki, vaan päinvastoin.
Kuten mainittu, pidän nykyään herkkyyttä voimavarana, jota ilman en olisi minä. Herkkänä olen intuitiivinen, syvällinen, luova, aistiva ja empaattinen. Kun joskus piilotin tuon kaiken, nykyään pyrin tuomaan aitoa minuutta avoimemmin esiin. Tietenkin edelleen välillä havahdun siihen, kun vedän suojamuurit ylle, mutta nykyään ne myös murenevat huomattavasti nopeammin. Saatan olla esimerkiksi todella vihainen, jos toinen on kohdellut minua rumasti, mutta heltyä nopeasti ja vihaisuus muuttuukin empatiaksi ja mietin syvemmin, miksi toinen toimi näin? Kun nuorempana kova kuori pysyi yllä paremmin, nykyään en enää siihen pysty, mikä on vain hyvä asia. Totuus on kuitenkin se, että aina, jos jotain tukahdutetaan, ovat seuraukset negatiiviset. Tukahdutetut tunteet ovat niitä, jotka kerrostuvat ja jäävät meihin elämään. En halua tehdä tuollaista hallaa itselleni, vaan pyrkiä olemaan mahdollisimman aidosti oma itseni.
Toisaalta, kolikolla on aina kääntöpuoli. Olen nimittäin paljon myös herkkyydestäni kärsinyt, sillä otan monet asiat liian raskaasti ja herkkyys vie paljon voimia. Erityisesti ihmissuhteisiin liittyvät kuviot ovat minulle rankkoja ja niiden kohdalla olen monesti miettinyt, miksi en osaa vaan pelata tätä peliä tai olla huoleton, kuten monet muut ainakin näennäisesti ovat. En osaa katsella ja tapailla monia samaan aikaan, vaan jos yritän, hajoaa pakka jo heti alkumetreillä. Itken herkästi ja joskus se suoraan sanottuna v*tuttaa, kun kyyneleet alkavat valumaan nähdessäni yksinäisen vanhuksen tai kuunnellessa musiikkia. Koen tunteet vahvasti, mietin välillä vähän liikaa ja aistit ovat jatkuvasti herkillä.
Aikoinaan puhuttiin paljon erityisherkkyydestä, jota omalla kohdalla mietin, mutta toisaalta en koe tarpeelliseksi määritellä itseäni johonkin lokeroon. Tietenkin oman herkkyyden tiedostaminen on auttanut ymmärtämään sitä, miksi tietyt asiat kokee niin raskaasti, eikä asioista pääse yli samalla tapaa kuin moni muu. Tämä on ollut myös pakko hyväksyä osaksi itseä ja lukuisat kerrat olen todennut, etten voi olla mitään sellaista, mitä haluaisin ehkä olla. Eli käytännössä minun ei kannata pyrkiä mihinkään sellaiseen, joka ei ole minua. Ymmärrän, että voi olla monelle vähemmän herkälle vaikea ymmärtää, miten jostain ihmissuhteesta toipuminen voi ottaa aikaa, tai miksi asioita ei aina vaan sivuuta. Nämä ovat kuitenkin näitä herkkyyseroja ihmisten välillä. Osa on yli asioista saman tien, kun osa taas vaatii aikaa prosessointiin ja tunteiden läpikäyntiin.
Vaikka monesti olen miettinyt, ettei nykymaailma ole herkkien ihmisten paikka, uskon herkkien tuovan kylmään kokonaisuuteen jotain sellaista, jota tarvitaan. Itse uskon aina kuitenkin lopulta siihen, miten hyvyys voittaa ja pehmeydellä saadaan enemmän hyvää aikaan kuin kovuudella. Jokaisella meistä on omat vahvuudet ja heikkoudet, jotka itse määrittelemme jompaankumpaan kategoriaan. Samalla tapaa kuin äkkipikaisuus ja tulisuus, voi herkkyys olla hyvä piirre huonon sijaan. Riippuu täysin, mistä näkökulmasta asiaa katsoo ja miten me itse opimme arvostamaan omia piirteitä. Monessa asiassa on kaksi puolta ja niin on myös luonteenpiirteissä. Jotenkin toivoisin, että tulevaisuudessa herkkyys nousisi enemmän sinne positiivisten ominaisuuksien joukkoon ja sitä opittaisiin yleisesti arvostamaan enemmän. Näin tapahtuu, kunhan me herkät arvostamme itseä ja tuomme herkkyyttä julki voimavarana. ❤️
Onko täällä muita herkkiä? Miten koette herkkyyden, onko se vahvuus vai heikkous elämässänne?