Anteeksianto on usein vaikeaa, mutta se vapauttaa

Keskiviikon kunniaksi ajattelin jakaa kanssanne ajatuksia anteeksiannosta ja sen vaikutuksista ihmismieleen. Nimittäin yksi tärkeimmistä asioista, jonka olen elämässä sisäistänyt, on se, ettei viha, katkeruus tai kaunan kantaminen hyödytä meitä koskaan millään tavalla. Impulsiivisena ihmisenä olen hyvin tunteikas ja koen tunteet vahvasti – myös ne negatiiviset. Jos minua loukataan, satutetaan tai luottamus petetään, tulen aina hyvin surulliseksi siitä. Edelleen yksi huonoimmista piirteistäni on tietynlainen ehdottomuus ja kovuus. Olen joidenkin asioiden suhteen niin ehdoton, etten aina salli virheiden tekemistä itselle saatikka muille. Pohjaan tämän arvoihini, eli odotan muilta ja itseltäni tietynlaista käytöstä, joista ehkä tärkeimpänä rehellisyys. Haluan kyetä luottamaan ihmisiin ja olla heidän luottamuksensa arvoinen.

Anteeksianto On my way

Seikka, jonka olen matkan varrella oppinut, on että ihmiset tekevät virheitä – niin minä ja muut. Koskaan ei kannata perustaa elämäänsä muiden varaan tai odottaa muiden käyttäytyvän, kuten itse haluaisi. Ihmiset näkevät maailman aina omasta perspektiivistä ja se mikä on minulle ok, ei ole aina sitä toiselle. Toki lähtökohtaisesti odotan, että esimerkiksi parhaat ystäväni ovat luottamuksen arvoisia ja jos he sen pettävät, en pysty suhtautumaan ystävyyteen enää samalla tavalla. Jotain menee rikki, mutta se ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettenkö voisi silti mahdollisesti antaa anteeksi tai jatkaa elämää ilman raskasta katkeroitumista. Tiedän nimittäin katkeruudesta jonkin verran ja se vasta onkin äärimmäisen raskas taakka kannettavaksi! Katkeruus vaikuttaa ihmisessä niin monin tavoin ja syö sisältäpäin elämäniloa. Uskon myös siihen, että juuri viha, katkeruus ja muut negatiiviset tunteet, joita ei käsitellä, johtaa pitkällä tähtäimellä mielen sairastumiseen ja masennukseen.

Anteeksianto onkin yksi tärkeimmistä taidoista elämässä. Se ei ole aina helppoa, mutta mikäli siihen kykenee, vapauttaa se omaa energiaa parempaan käyttöön. On niin turhaa keskittyä elämässä vihaamaan asioita tai ihmisiä, jos energiansa voi fokusoida hyvään – johonkin sellaiseen, joka vie meitä eteenpäin! Kuten mainitsin, aina tämä ei todellakaan ole helppoa, mikäli tulee esimerkiksi petetyksi tai toinen tekee meille jotain sellaista, jota emme koe pystyvämme antamaan anteeksi. Myös itse saatamme loukata meille rakasta ihmistä, jonka seurauksena katkeroitua itseä ja elämää kohtaan. Tämä on muuten mielenkiintoinen aspekti, sillä monesti ne, joilla on paha olla itsensä kanssa, purkavat pahoinvointia ympäristöön. Monesti on kyse myös siitä, ettei kyetä antamaan anteeksi, vaikka miten haluttaisiin. On nimittäin aivan eri sanoa antavansa anteeksi kuin tehdä se aidosti ja kokonaisvaltaisesti. Toisinaan anteeksianto onkin vuosien prosessi – taistelu itsensä kanssa, mutta siinä kohtaa, kun tajuaa olevansa vapaa, on tunne mieletön!

Viime vuosina olen miettinyt myös sitä, miten paljon olen valmis antamaan anteeksi? Kun aikaisemmin ajattelin, etten voisi ikinä antaa esimerkiksi pettämistä anteeksi (en itselle enkä toiselle), nykyään en ole enää niin ehdoton. Aika kauhea sanoa näin, mutta elämä on pitkä ja siihen mahtuu lukuisia kohtaamisia. Parisuhteessa on aina erilaisia vaiheita ja joskus nyt vaan voi käydä köpelösti. Toisaalta en kyllä tiedä, miten tuollaisen tapahtuman jälkeen käy? Jääkö se kalvamaan ja pääsisikö siitä koskaan ylitse? En kuitenkaan enää halua nähdä asioita niin mustavalkoisesti ja teenkin jatkuvasti töitä sen suhteen, että ymmärrän paremmin niin itseä kuin muita ja ihmisten erehtyväisyyttä. Harva asia, kun tapahtuu tyhjästä, vaan taustalla on aina jotain. Tällä en kuitenkaan tarkoita, etteikö meillä olisi oikeus vaatia ihmissuhteilta asioita, jotka koemme tärkeiksi. Juuri tämän vuoksi itsensä kannattaa ympäröidä tyypeillä, jotka lähtökohtaisesti jakavat samaa arvomaailmaa. Kun arvot ovat yhteiset, todennäköisyys tulla satutetuksi on huomattavasti pienempi kuin ihmisten kanssa, jotka ajattelevat kanssamme päinvastaisella tavalla.

Vaikka elämässä tulee välillä eteen vaikeita tilanteita, näen silti, että anteeksianto kannattaa aina. Mikäli siihen ei ajatuksen tasolla nyt pysty, kannattaa tuohon silti pyrkiä – pikkuhiljaa, itselleen aikaa antaen. Välttämättä ei tarvitse jatkaa meitä pettäneen ihmisen kanssa taivalta eteenpäin, mutta ainakin tehdä töitä itsensä kanssa sen eteen, ettei katkeroidu. On helpompaa elää elämää hymyillen, kun rakastaa vihaamiseen sijaan.

**

”Forgiveness liberates the soul. It removes fear. That is why it is such a powerful weapon.”

–Nelson Mandela

Kommentit (6)
  1. Kannattaisi kokeilla terapiaa, tuntuu että nyt on kauhea anteeksi antamisen tarve vaikka kuitenkin tämä ainoastaan oma ongelmasi.
    Kaikesta ei kannata kirjoittaa julkisesti, jossain vaiheessa voi huomata tarvitsevansa ammattiapua.

    1. Olen käynyt terapiassa kyllä ja nimenomaan terapian avulla kykenin antamaan anteeksi ihmiselle, jolle olin pitkään anteeksiantamaton ja katkera. Tällä hetkellä elämässäni ei ole anteeksiantamattomuutta enkä sitä elämääni enää tahdo. Ja ihmettelen suuresti, miksi aiheesta ei voisi kirjoittaa julkisesti? Reaktiosi herättää minussa ajatuksen, osuiko tämä teksti kenties arkaan paikkaan? Niin tai näin, mukavaa viikonloppua sinulle! 🙂

      PS. Jokainen ihminen tarvitsee ammattiapua! Mieltä tulisi hoitaa samalla tavalla kuin fyysistä kehoa.

  2. ”Olen joidenkin asioiden suhteen niin ehdoton, etten aina salli virheiden tekemistä itselle saatikka muille. Pohjaan tämän arvoihini, eli odotan muilta ja itseltäni tietynlaista käytöstä, joista ehkä tärkeimpänä rehellisyys. Haluan kyetä luottamaan ihmisiin ja olla heidän luottamuksensa arvoinen.”

    Jaan havainnon täysin kanssasi, olen itse samanlainen, mutta pohtinut ovatko kyseessä sittenkään arvot. Rehellisyys itsessään on arvo ja kiinnittyy luottamuksen, turvallisuuden ja varmuuden arvoihin – näihin uskovien kanssa sitten toki jakaa ”yhteiset arvot”.

    Mutta minusta tuossa on enemmän kyse vaatimuksen ”arvosta” – siitä, että odottaa ja edellyttää muilta tietynlaista käyttäytymistä, joka vahvistaisi sekä mahdollistaisi omien arvojen toteutumisen ja niiden mukaan elämisen. Vielä jatkaen, ilmiö muistuttaa pitkälti defenssiä ja tunnelukkoa, jossa keskiössä tarve tulla hyväksytyksi/pelko hylätyksi tulemisesta: ihmiset, keistä ei saa otetta, näyttäytyvät epävarmuutta aiheuttavina. Taas päinvastoin, luottamusta valavat ylläpitävät sitä rakennelmaa, johon oman turvantunteen kiinnittänyt.

    Täälläkin siis funtsailtu arvojen tematiikkaa.. 🙂

    1. Tämä on muuten erinomainen näkökulma aiheeseen! Ehkä se ehdottomuus on myös sitä suojelemista ja jonkinlainen tunnelukko, kuten mainitsitkin. Kun elämässä on niitä turvallisia ihmisiä, kokee olonsa turvalliseksi. Toki itse myös tiedostan, että minulla on hylätyksi tulemisen tunnelukko, eli siihenkin tämä tosiaan hyvin kytköksissä.

      Kiitos sinulle siis mielenkiintoisesta näkökulmasta! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *