Vertailussa huulipunan pohjustajat

Vertailussa huulipunan pohjustajat

Olen useampaan otteeseen blogissakin maininnut, kuinka pohjustustuotteilla on minulle merkitystä. Erilaiset primerit, niin huulille kuin ihollekin ovat meikissä kaiken a ja o. Syy tähän on se, että ne lisäävät huomattavasti meikin pysyvyyttä ja kestoa. Kun pohja on hyvä, pysyy kaikki sen päälle rakennettukin siinä huomattavasti paremmin. Sanoisinkin, että primerit on luotu helpottamaan naisten elämää! Ei jatkuvaa huulipunan lisäämistä […]

Vinkkejä oikeanlaisten treeniliivien valintaan

Vinkkejä oikeanlaisten treeniliivien valintaan

Suurin osa naisista käyttää ympärysmitaltaan liian suuria rintaliivejä. Näin tämän ilmiön aikanaan alusvaatteiden parissa työskennellessäni ja se on kovin valitettavaa. Useimmat meistä eivät vaan osaa ostaa itselleen sopivia liivejä, ei tavallisia tai sporttisia. Myös itse olen siis tähän aikanaan sortunut ja käyttänyt esim. ympärysmitaltaan 75 cm liivejä, vaikka oikea kokoni on 65 cm (ihan maksimissaan 70 cm). Onneksi […]

Piknikillä Hangossa

Piknikillä Hangossa

*Kaupallinen yhteistyö: Happy Joe Viime lauantaina otettiin tyttöjen kanssa suunta kohti Hankoa ja Regattaa. Edellisestä kerrasta kyseisessä tapahtumassa oli vierähtänyt jo tovi, toisin sanoen useampi vuosi. Olikin aika legendaarista palata tuohon ikuisen auringon kaupunkiin. Hangossahan nimittäin paistaa aina  ja itseasiassa emme joutuneet pettymään tälläkään kertaa. Aurinko helli meitä koko viikonlopun ajan! Matkaan lähdin muutaman ystäväni […]

Mitkä lisäravinteet tulisi kasvissyöjänä muistaa?

Mitkä lisäravinteet tulisi kasvissyöjänä muistaa?

Syön nykyään hyvin vähän lihaa ja voisinkin jo kutsua itseäni semi-vegetaristiksi. Itseasiassa lihan syönti on jäänyt minulta pikkuhiljaa ja tänään pysähdyin miettimään koska edes olen viimeksi sitä suuhuni laittanut? Enpä muista. Mereneläviä kuten lohta ja katkarapuja kuitenkin syön, samoin maitotuotteista kananmunia sekä toisinaan joitain laktoosittomia juustoja jne. En kuitenkaan tahdo leimata itseäni mihinkään ”kategoriaan” koska haluan jättää pienen […]

Bikerit

Bikerit

Meinasin otsikoida tämän tekstin ”syksyiset bikerit” kunnes havahduin siihen, että enhän minä nyt herranen aika voi vielä syksystä puhua. Meillä liikkeellä syysmallistot ovat jo ihan arkipäivää ja osittain sen vuoksi sitä on itselläkin aatokset siellä syksyssä. Cashmirneuleita, pooloja, syyskenkiä ja paljon mustaa. Vielä en halua sen enempää syksyyn mennä, mutta esittelen teille pitkästä aikaa erään ostokseni. Itseasiassa ale-löydön, jonka […]

Nude suosikkipuna

Nude suosikkipuna

Olen useampaankin otteeseen blogissani maininnut kuinka pidän MACin huulipunista, etenkin niistä nudeista. Omaan niiden joukosta usemmankin suosikin, mutta viime aikoina yksi ehdottomista lemppareistani on ollut Honeylove -mattapuna. Sävy on juuri täydellinen joka päiväiseen arkikäyttöön ja mattaisena punana pysyvyyskin sen mukaista. Tämä kyseinen huulipuna näkyykin huulillani useimmissa blogini kuvissa. Parhaaksi rajauskynäksi huulipunan kanssa olen todennut saman merkin Pro Longwear Lip […]

Ruokapäiväkirja viime viikolta

Ruokapäiväkirja viime viikolta

Ruokapäiväkirjoja on viime aikoina toivottu useampaan otteeseen, joten startataas uusi viikko yhdellä sellaisella! Ruokailuni ovat tosiaan päivittäin aika erilaisia riippuen kunkin vuorokauden fiiliksistä ja ylipäänsä siitä, millainen päiväni on kokonaisuudessaan. Tavallisesti syön lounaan lisäksi aamiaisen ja välipaloja. Joskus myös päivällisen. Kaikki on tosiaan hyvin pitkälti kiinni päivästä ja sen ohjelmasta. Rakastan sitä, että minun ei tarvitse […]