Vanhan loppu on uuden alku

Vanhan loppu on uuden alku

Olen ollut elämässäni lukuisia kertoja uuden äärellä jättämässä taakseni jotain vanhaa. Harvoin nuo päätökset heittäytyä johonkin täysin uuteen ovat kovin helppoja mutta valehtelematta en kadu ainuttakaan tuollaista päätöstä! Esimerkiksi muutto maalta kaupunkiin, työpaikan vaihto (lukuisia kertoja), kuormittavasta ystävyyssuhteesta luopuminen, seurakuntapiirien taakse jättäminen ja eroaminen pitkästä parisuhteesta, ovat olleet elämässäni erityisen vaikeita muutoksen hetkiä mutta aina […]

Miten teen ekologisempia valintoja?

Miten teen ekologisempia valintoja?

Nolottaa myöntää mutta vielä muutama vuosi sitten en ollut kovin kiinnostunut ekologisuudesta. En miettinyt ekologisia valintoja arjessa enkä kierrättänyt. Hankin melkeinpä kaiken uutena ja shoppailin hyvin usein. Myös roskat menivät kaikki sekajätteeseen – ihan sama oliko kyse muovista, tyhjistä kirjekuorista tai vaikka biojätteestä. Elämäntyylini oli tuhlaileva ja kaikkea muuta kuin kestäviä arvoja vaaliva. Puhuisin jopa […]

Lisää outoja tapojani

Lisää outoja tapojani

Kirjoitin kesäkuun lopussa suositun postauksen oudoista tavoistani. Postauksen lukukerroista päätellen oudot käytöstavat kiinnostavat ja koska itseltäni niitä löytyy, päätin kirjoittaa postaukselle jatko-osan! Siispä tänään jaan kanssanne muutaman outouden vielä lisää – pilke silmäkulmassa tietenkin. Haluan kuitenkin muistuttaa että kyse on tosiaan tavoista, joita noudatan kuin huomaamatta eli ei mene maailmani sekaisin jos joku kohta ei syystä […]

Helppo ja nopea tomaattipasta

Helppo ja nopea tomaattipasta

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa! Tämä viikko aloitetaan blogissani poikkeuksellisesti reseptillä, eli tänään jaan teille yhden paljon suosimistani helpoista pastaresepteistä. Kyseinen pasta on siis tomaattipasta, joka on maustettu tuoreella basilikalla, punasipulilla, valkosipulilla, tomaateilla sekä sitruunanmehulla. Helppoa hyvää, joka maistuu ainakin itselleni erinomaisesti! Resepti on toki hyvin hiilarivoittoinen mutta useinhan pasta nimenomaan on. Kuten olen itse lukuisat […]

Suosikki huulipunat x 3

Suosikki huulipunat x 3

Vielä muutama vuosi sitten olin suorastaan hulluna huulipuniin. Samoihin aikoihin kun vahva contour rantautui Suomeen, rantautui mattapuna trendikin. Muistan kuinka tuolloin käytin päivittäin nudepunia, enkä voinut kuvitellakaan meneväni esimerkiksi töihin pelkkä huulirasva huulilla. Käytin myös huulipunan pohjustustuotetta pidentämään huulipunan kestoa, jonka nimeen muuten suorastaan vannoin. Ajat muuttuvat ja niin muuttuvat kauneustrenditkin. Vaikka en varsinaisesti trendejä […]

Paska päivä ja pari oivallusta

Paska päivä ja pari oivallusta

Eilen oli suoraan sanottuna aivan paska päivä. Oikeastaan koko viikon ajan ovat hermot olleet kireällä ja pienemmätkin vastustukset tuntuneet huomattavan suurilta. Mieltäni on painanut erityisesti eräs henkilökohtainen asia, joka on samalla kiristänyt hermoja arjen tasolla. Toisen silmän lievä mistä lie tullut silmätulehdus, useampi kohdalleni osunut tilttaava kaupunkipyörä, muistia jumittava tietokone ja pari päivää vaivannut päänsärky […]