Elämän kriiseistä syntyy uusia alkuja

*Sis. mainoslinkkejä

Juttelin ystäväni kanssa taannoin kriiseistä. Siitä, miten usein nimenomaan kolmenkymmenen ikävuoden paikkeilla elämä ajautuu kriisiin ja mikäli tuossa kohtaa ei ole riittävästi eväitä kriisiä käsitellä, saattaa koko maailma heittää aikamoista häränpyllyä. Minä voin ainakin rehellisesti myöntää, että yksi elämäni tähän mennessä pahimmista kriisivaiheista osui nimenomaan kolmenkymmenen ikävuoden hujakoille. Toisaalta tuossa kohtaa elämäni meni niin monelta osin uusiksi, ettei kyllä mikään ihmekään että olin itseni kanssa aika sekaisin. Olen usein jälkikäteen miettinytkin, ajoiko nimenomaan tuo lähestyvä kolmenkymmenen rajapyykki tiettyihin valintoihin elämässä, vai ajoivatko nuo elämäntilanteet minut kriisiin? Miten ne kaikki suuret elämänmuutokset osuivatkin juuri tuohon kolmenkymmenen kynnykselle – puhdasta sattumaa vai jotain, jolla on ollut suurempi tarkoitus?

Kriisit kasvattavat ja toimivat aina jonkun uuden alkuna. Jotta voimme uudistua ja kasvaa, tulee meidän välillä ajautua suurten kysymysten äärelle pohtimaan, keitä olemme ja mitä elämältä haluamme. Ikäkriisit ovat hyvin tyypillisiä kriisien muotoja ja niihin liittyy usein ulkopuolelta tulevia paineita sekä odotuksia. Omassa elämässäni muistan miten täytettyäni kolmekymmentä pohdin kovasti sitä, mitä minun kuuluisi tässä kohtaa olla? Voinko jatkaa elämääni samalla tavalla kuin aikaisemminkin, vai kuuluisiko minun nyt olla jotenkin aikuisempi ja vastuuntuntoisempi? Koin jollain tavalla myös huonommuuden tunteita siitä, etten olekaan nyt kolmekymppisenä jotain sellaista, jota olin kuvitellut olevani. Elämä tuntui niin keskeneräiseltä vaikka olin aina ajatellut, että kolmekymppisenä kaikki olisi tavalla tai toisella valmista.

Pohdittuani ja elettyäni kolmenkympin kriisivaihetta, olen tullut siihen lopputulemaan, ettemme ole koskaan valmiita. Elämä on jatkuvaa kasvua, kehitystä ja muutosta – on sitä sitten kaksikymmentä tai kolmekymmentä. Voimme myös itse määritellä mitä haluamme olla ja millaista haluamme elämän olevan. Kenenkään ei tarvitse olla jotain tiettyä vain siksi koska niin ulkopuolelta määritellään, vaan meistä jokaisella oikeus luoda oma totuus tästä kaikesta. Itseäni kriisi siis pelkästään vahvisti ihmisenä! Vaikka olin paikoitellen aika romunakin ja elämä tuntui ahdistavalta kysymysmerkkien kaaokselta, loppupeleissä kriisin myötä elämäni alkoi ikään kuin alusta. Pidänkin kriisejä ehdottomasti aina uuden alkuna ja mahdollisuutena tehdä isojakin elämänmuutoksia! Jos vaan ajelehdimme vuodesta toiseen samoja uria pitkin tekemättä koskaan mitään toisin, en usko sen tuovan mukanaan kehitystä. Jotta kehitymme henkisesti, tarvitsemme myös vaikeuksia, herätyksiä ja haasteita! Itse ainakin voin myöntää, että henkinen pääomani kasvoi todella paljon kriisin myötä, sillä se ajoi minut tutustumaan siihen, kuka todella olen ja mitä elämältä haluan. Vaikka tuo kyseinen tie ei ollut missään nimessä läpihuutojuttu tai helppo, oli kaikki läpi käymäni sen arvoista.

Kengät House of Brandon* (*saatu) / Farkut second hand / Paita Bubbleroom (vanha) / Hattu Brixton

Kriisit luovat paitsi uusia alkuja, auttavat meitä tutustumaan paremmin siihen keitä pohjimmilta olemme. Kriisi siis parantaa ehdottomasti minäsuhdetta ja parhaimmillaan myös muita ympäröiviä ihmissuhteita. Se myös kohentaa elämänlaatua ja kriisin jälkeinen tunne onkin erittäin voimaannuttava! Minä ainakin voin nyt todeta että tunnen olevani voimakkaampi, itsenäisempi, viisaampi ja eheytyneempi kuin aikoihin. Toisaalta samaan aikaan huomaan, että tällä hetkellä pyrin jopa välttelemään kaikkea sitä, mikä muistuttaa minua läpikäymästäni kivusta, josta olen vihdoin eroon päässyt. Tuossa taas piilee aina se vaara, että sitä ajautuu ikään kuin välttelemään vastenmielisiä tunteita. Kriisistä toipuessa pitääkin olla tarkkana, ettei katkaise tunneyhteyttä itseensä saatikka ala pelkäämään sitä, mitä tuntee. Jälkipyykillekin tulee antaa oma aikansa ja ymmärryksensä.

Mikäli painit elämässäsi juuri tällä hetkellä jonkinlaisessa kriisivaiheessa, muistathan, että tunnelin päässä on valoa! Vaikka miten tuntuisi sille ettei kriisi mene ohitse, voin lohduttaa että kyllä se jossain kohtaa väistyy valon tieltä ja siinä kohtaa olet viisaampi sekä eheytyneempi.

Rentouttavaa sunnuntaita ja ihanaa isänpäivää jokaiselle isälle!

 

Kommentit (2)
  1. No niinpä! Olin 30v ku mun perheenjäsen kuoli, 31v kun erosin 10 vuoden suhteesta ja asuin ekaa kertaa elämässäni yksin, 32v kun ostin ekan oman asunnon. Ennen tota 30v ikävuotta oli aina ollut suht tasaista vaan… ja tosta 32v eteenpäin tähän 35v on ollut taas aika tasaista sinkkuilua ja työntekoa vaan…

    Hirveesti tapahtu tossa kolmekymppisenä mut kaikesta kauheudestaan huolimatta hyvää kehitystä myös… oon löytänyt itseni, oon itsevarma ja tasapainoinen, mun elämässä ei ole enää raskaita ihmissuhteita, monet asiat on niin mielekkäitä etten olisi ikinä uskonut olevani enimmäkseen näin tasapainoisessa tilassa ja näin onnellinen tällasena yksin asuvana sinkkuna.

    1. Aikamoista myllerrystä elämäsi ollut kieltämättä kolmekympin jälkeen, huhhuh. Olet selvinnyt aika vaikeista asioista. Olen usein miettinyt miten läheisen kuolemasta selviää, sillä sitä en ole itse kokenut muutoin kuin isovanhempien toimesta ja sekin oli ns. luontainen tapa lähteä, koska olivat iäkkäitä. Ihailen miten olet selvinnyt tuollaiseen pisteeseen että voit puhua elämästä noin kauniisti ja vahvasti. Mutta itse uskon että nimenomaan nuo pahat kriisit vievät meitä usein jopa parempaan suuntaan elämässä. Kun joudumme ahtaalle, synnyttää se aina jotain uutta ja merkityksekästä.

      Ihanaa alkanutta viikkoa juuri sinulle! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *