Helmikuu on säästökuukausi!

Olen jo pidempään haaveillut kuukaudesta, jonka aikana säästäisin aivan kaikessa. En siksi, että olisin taloudellisesti tiukilla vaan siksi, koska säästämisessä on oma hohtonsa! Haluan mielenkiinnosta nähdä, miten vähäisellä kulutuksella selviän kuukauden ajan, mikäli tarkkailen ostokäyttäytymistäni aivan erityisellä tavalla. Vaikka yleisesti elämäntyylini ei ole tuhlaileva ja koen omaavani suhteellisen pienet menot, kyllä rahaa silti kuluu melkeinpä huomaamatta yhteen, jos toiseen arkiseen. Taloudessani ehdottomasti suurin menoerä vuokran jälkeen on ruoka, sillä mielelläni panostan sen laatuun. En kyttää kaupassa riittävästi hintoja tai tee hintavertailua. Tämä on asia, jossa haluaisin oppia paremmaksi! Eli helmikuun yksi tavoite on säästää myös kauppareissuilla ilman, että joudun syömään kuukauden ajan nuudeleita, vaikka niistä muuten paljon pidänkin!

Päätin tosiaan helmikuun olevan loistava ajankohta tällaiselle säästeliäälle kuukaudelle, sillä ensi kuussa ei ole reissuja, eikä pitäisi olla hurjasti välttämättömiä menoja. Ainoastaan kampaajan varasin – tosin senkin opiskelijalle. Helmikuussa en myöskään halua tehdä uusia hankintoja kuin oikeastaan vain ne välttämättömät, mitä eteen tulee. Eli tarkoitukseni on tosissaan säästää ja miettiä rahankäyttöä vielä aikaisempaa enemmän. En kuitenkaan halua luopua kaikesta sosiaalisesta kivasta, eli edelleen näen ystäviäni ja käyn heidän kanssaan kahvilla, viinillä jne. Tosin pyrin priorisoimaan näidenkin suhteen rahankäyttöä niin, etten tilaa sitä kalleinta lattea tai viinilasillista, vaan mietin valintojani tarkemmin.

Olen miettinyt tällaisen kuukauden pitämistä jo pitkään, mutta se on tuntunut jokseenkin hankalalta. Vaikka en elä tuhlailevaa elämää, en silti juurikaan mieti rahankäyttöä. Raha on minulle asia, jota on sopivasti tilillä, säästän kuukausittain ja jonka avulla myös nautin elämästä! Raha mahdollistaa minulle tietynlaisen vapauden tehdä asioita ja suunnitella esimerkiksi matkoja tai muuta kivaa tekemistä. Kun rahan suhteen ei ole olemassa sen tiukempia rajoituksia ja jos sitä on ihan mukavasti, on se vain taustalla vaikuttava tekijä. Siispä jokseenkin jännittää nostaa raha elämässä hetkellisesti keskiöön. Mietin lähinnä, pystynkö elämään riittävän säästeliäästi ja mitä jos eteen tuleekin jokin asia, jonka välttämättä haluaisin tai mitä jos en ole tyytyväinen tuloksiin? On tavallaan jopa hassua, miten herkästi itsensä rajoittaminen saattaa aiheuttaa meissä negatiivisia tuntemuksia. Todellisuudessa emme kuitenkaan tarvitse läheskään kaikkea, mitä haluamme. Siinä kohtaa, kun tarve herää mieleen, on syytä miettiä miksi ja onko se tosiaan aito vai tunteisiin pohjautuva.

säästäminen

Miten sitten ajattelin päästä tavoitteeseen? Ensinnäkin seuraan sitä, mihin rahaa kuluu erityisesti Nordean Wallet -sovelluksen kautta. Tuo on aivan äärettömän hyvä työkalu, jonka lisäksi tietysti seuraan myös yritykseni tiliä. En kuitenkaan laske tingittäviksi menoiksi yrityksen välttämättömiä kuluja ja esimerkiksi kuvausrekvisiittaa, jota on säännöllisesti pakko hankkia tai julkisen liikenteen lippuja, joita ostan aina mennessäni tapaamiseen keskustaan. Eli jotkut asiat ovat tosiaan välttämättömiä, eikä niiden suhteen ole mahdollisuutta karsia. Sen sijaan iso osa asioista on niitä, joiden suhteen voin karsia, jos niin päätän!

Ohessa muutamia tapoja, joiden avulla aion päästä tavoitteeseen:

  • Ruokakaupassa aion tehdä hintavertailua ja punnita tuotteiden hinta-laatusuhdetta. En aio ostaa kaikessa edullisinta, mutta jätän kaikki turhat houkutukset helmikuun ajan kaupan hyllylle.
  • Aion käydä enemmän Lidlissä ja isoissa kaupoissa, kuten S-Marketissa. Ennakoin ostoksia paremmin, enkä tee päivittäin käyntejä lähimarkettiin.
  • En osta vaatteita, eli toisin sanoen kierrätettyjä vaatteita. Tästä lipsun vain, jos eteen tulee aito, todellinen tarve.
  • Jätän kaikki turhat ostokset kokonaan pois. Eli en osta esim. kukkia kotiin koristeeksi ilman pätevää syytä, tai muutakaan turhaksi luokiteltavaa ylimääräistä.
  • Raakapatukan sijaan valitsen banaanin ja latten sijaan tavallisen kahvin – on muuten selvää säästöä!
  • Säästän rahaa kolmeen eri paikkaan ja helmikuussa mieluiten enemmän kuin normaalisti! Eli Nordea Tavoitesäästö rahastoon (50 €/kk) ja uusimpana Nordnetin rahastoon (50-200 €/kk). Näiden lisäksi minulla on myös ”matkakassa”, jonne kerään rahaa tulevia reissuja varten. Matkakassa on tili, joka ei kasva korkoa ja jota tiedän käyttäväni puolen vuoden sisään. Rahastot ovat puolestaan ns. pahan päivän varalle tai suurempiin investointeihin, eli niihin en koske kuin hätätapauksessa.
  • Siirrän 1.2.2020 käyttötililleni sen verran rahaa, kun ajattelen säästökuukauden aikana tarvitsevani. Onko se sitten 400-600 €, tätä en ole vielä täysin päättänyt. Ehkä 400 € olisi loogisempi, sillä osa kuluistani menee yrityksen tililtä, jolta voisin ajatella käyttäväni esimerkiksi max. 50 € / vko, jolloin oltaisiin tuossa 600 € summassa koko helmikuulta. Kun tililleen siirtää kuun alussa könttäsumman, pysyy paremmin perillä siitä, miten paljon on kuluttanut.

säästäminen

Koska tällaisen haasteen tosiaan itselleni asetan, haluan ehdottomasti jakaa sen tuloksia sitten myöhemmin kanssanne! Tavoitteeni on selvitä mahdollisimman vähällä, eli tuo 600 € ei ole kyllä sellainen summa, jonka toivon kuukaudessa menevän. Olisin äärettömän tyytyväinen, jos selviäisin 100 € summalla viikossa, mutta tiedän sen pieneksi haasteeksi Helsingissä. Toki kaikki on mahdollista, mutta kuten mainittu, en halua täysin luopua sosiaalisesta elämästäni ja haluan tietenkin pysyä myös terveenä, jonka vuoksi en voi tinkiä ravinnon laadusta tai heittäytyä kaikin puolin kitukuurille!

Saapi nähdä, miten projekti lähtee käyntiin ja jäänkö siihen kenties koukkuun! 😀 Rakastan uusien juttujen kokeilua ja tällaista tempausta en ole tosiaan koskaan aikaisemmin tehnyt kuin pakon edessä. Jos jotain toivon, niin oppivani kuukauden aikana lisää säästeliäästä elämäntyylistä ja huomaavani konkreettisesti, mihin rahat kuluvat.

Mikäli teillä on jotain hyviä vinkkejä tällaiseen projektiin, kuulen mielelläni! Ja mikäli joku haluaa hypätä haasteeseen mukaan, niin tervetuloa! 😉

Kommentit (2)
  1. Odotan mielenkiinnolla projektia! Tuo on muuten totta että tavallinen kahvi (maidolla) on halvempi vaihtoehto lattelle. Vaikka tykkäänkin lattekahveista niin nykyisin usein pyrin kuitenkin ottamaan tavallisen kahvin kahviloissa .

    1. Kiva kuulla. 🙂 Ja kyllä! Tuota ei tule aina ajatelleeksi, mutta näinhän se menee. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *