Helppo ja herkullinen gluteeniton kasvislasagne

Lihattoman lokakuun kunniaksi jaan kanssanne tänään reseptin, jota valmistan aina säännöllisin väliajoin. Resepti on otsikon mukaisesti kasvislasagne, jonka teen poikkeuksetta gluteenittomiin lasagnelevyihin. Aina toisinaan lisään kasvisten joukkoon myös jotain proteiinipitoista, kuten härkistä tai muuta ”lihan korviketta”, mutta se ei ole ollenkaan välttämättömyys. Pidän kovasti juuri kasvisversiosta, kunhan juustoa on reilusti! Eli juustosta en lasagnessa luovu, jotta maku ei mene liian kuivaksi. Toki juustoakin on nykyään saatavilla kasvispohjaisena korvaavana versiona, mutta toistaiseksi en ole noiden tuotteiden joukosta löytänyt sellaista, joka maistuisi aidosti hyvältä. Saa toki vinkata, mikäli tiedossa on joku tällainen, mutta itse en ole sellaiseen vielä törmännyt…

Vaihtelen usein kasviksia, joita lasagneen laitan, mutta hyvin tyypillisesti käytän reseptissä porkkanaa ja munakoisoa. Myös kesäkurpitsa, bataatti ja selleri toimivat erinomaisesti! Eli halutessasi voit monipuolistaa reseptiä lisäämällä mainitsemiani kasviksia reseptin kasvisten joukkoon. Toisaalta jo näilläkin eväillä saa aika mukavan kokonaisuuden aikaan ja ainakin omia makunystyröitä kokonaisuus hivelee! Ohessa siis resepti, olkaapa hyvät.

HELPPO JA HERKULLINEN GLUTEENITON KASVISLASAGNE (L, GL)

  • 3 suurehkoa porkkanaa
  • Noin 300 g munakoisoa, eli 2/3
  • 1/2 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 tl valkopippuria
  • 1 tl Himalajan vuorisuolaa
  • 1 prk tomaattimurskaa (olikohan 370 g)
  • 1 prk Plantin kaurakermaa (maku: onion)
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 dl kaurajuomaa
  • 175 g laktoositonta emmentaljuustoa
  • Semperin gluteenittomia lasagnelevyjä
  • Basilikaa
  • 2 tl sitruunanmehua

Raastetaan porkkanat ja munakoiso. Toinen vaihtoehto on raastaa porkkanat, mutta siivuttaa munakoiso, jolloin lasagnessa on myös ns. sattumia. Itse noudatin jälkimmäistä tällä kertaa. Pilkotaan sipuli ja kaadetaan kaikki ainekset pannulle. Lämmitetään liesi ja paistetaan kevyesti pannulla kuitenkaan ruskistamatta. Lisätään joukkoon valkosipulinkynnet pilkottuina, mausteet ja lopuksi vielä tomaattimurska, kaurakerma sekä kaurajuoma. Hämmennellään miedolla lämmöllä suunnilleen kymmenen minuutin ajan. Kun kastike on tasaista ja lämmintä, voidellaan uunivuoka ja kaadetaan vuoan pohjalle kastiketta. Kastikkeen päälle ripotellaan juustoraastetta ja lisätään lasagnelevyjä. Seuraavaksi taas kastiketta, jonka jälkeen juustoraaste ja lasagnelevyt. Päällimmäiseksi tulee kastiketta ja kaadetaan loput juustoraasteesta kuorrutteeksi. Kaadetaan lopuksi päälle vielä sitruunanmehu ja siivutetaan hieman basilikaa.

Lämmitetään uuni 180 asteeseen. Paistetaan lasagnea uunin keskitasossa noin 50 minuutin ajan, uunin tehoista riippuen. Itse tykkään paistaa lasagnen hieman ylikypsäksi, joten annoin olla 50 minuutin jälkeen vielä noin 10 minuuttia jälkilämmöissä (kun uuni on pois päältä). Jäähdytetään ennen tarjoilua, jonka jälkeen nautitaan basilikan tai persiljan kera.

Pakko vielä loppuun sanoa, miten helppo tämäkin resepti on valmistaa ja siitä syö yksi henkilö pari kertaa. Näistä syistä pitäisi kyllä useammin valmistaa erilaisia laatikoita, sillä niistä on iloa jopa muutaman päivän ajaksi, eivätkä aineet todellakaan maksa maltaita! Seuraavaksi tarkoituksena on jakaa kanssanne kaalilaatikon resepti, nimittäin se on yksi tämän syksyn suosikeistani.

Toivottavasti reseptistä on iloa! Ihanaa torstaita!

Kommentit (4)
  1. Laatikkoruoat ovat kyllä niin parhaita arkiruokia, ja usein vain paranevat uudelleen lämmittäessä!:) Kiitos reseptistä, näyttää superhyvältä, ja mun poikaystävä onkin oikea lasagnefani, joten tämä maistuisi hänelle varmasti paremmin kuin hyvin!
    Ihanaa viikonloppua <3
    Ida Kotona kaupungissa-blogista

  2. Sumuisten vetten prinssi
    17.10.2019, 23:08

    Jep, herkullisen näköistä on… aikasmoinen kokki Olet 🤗

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *