Hiusten keratiinikuurin tulokset

Kaupallinen yhteistyö: Hankintatukku

Kirjoitin viime kuussa postauksen pitkien ja paksujen hiusteni salaisuudesta sekä kerroin hiusprojektista, jonka aloitin vuoden alussa. Tarkoituksena on tosiaan ollut parantaa hiusteni kuntoa erityisesti latvoissa, kasvattaa heikompia ”vauvahiuksia” ohimoilla, kohentaa hiusten yleistä kuntoa ja lisätä niiden elinvoimaa. Erityisesti näin keväällä, kun valoa on enemmän, näkyy myös hiusten todellinen kunto selkeämmin. Tosin ei sillä, eivät hiukseni olleet siis mitenkään aivan erityisen huonossa kunnossa, mutta kieltämättä viime vuoden lopussa huomasin, miten muotoiluraudan aktiivinen käyttö oli katkonut erityisesti hiuslatvaa. Mainitsinkin siitä, miten olen jättänyt muotoilut nyt sikseen ja aika hyvin olen muuten päätöksessä pysynyt! Nyt kun hiusteni malli on kevennetty, on hiuksia kiva pitää luonnontilassa, sillä ne asettuvat nätisti, eivätkä ole niin raskaat. Pesen nykyään hiukset myös shampoolla aina kahteen otteeseen, jonka olen huomannut vaikuttavan hiusten yleiseen kuohkeuteen ja siihen, etteivät hiukset valu raskaana päätä myöten.

Hankintatukku EvoniaHankintatukku EvoniaHankintatukku Evonia

Aloitin tosiaan vuoden alussa jälleen säännöllisen Evonia Hiusten Tehoravinteen käytön ja Evonian keratiinikuurin. Evonian Tehoravinnetta olen syönyt kuureittain jo useamman vuoden ajan ja sama keratiinin kanssa. Nyt jokunen teistä varmasti muistelee, mitäs tuo keratiini olikaan – se on siis proteiini, joka on yksi tärkeimmistä kynsien, hiusten ja ihon rakennusaineista. Hiuksista 90 % on keratiinia. Keratiini suojaa hiuksia niin auringossa kuin pakkasessa ja määrättyyn pisteeseen saakka myös kuumilta raudoilta. Kun mainitsin, että hiusteni kunto on huonontunut raudan käytöstä, tarkoittaa tuo keratiinin määrän vähenemistä hiuksissani rasituksen seurauksena. Tämä puolestaan näkyy hiusten katkeiluna ja elottomuutena. Vaikka lämpöraudan kanssa käyttäisi aina lämpösuojaa, pitkällä aikavälillä edes se ei välttämättä pelasta hiuksia katkeilulta. Omat hiukseni reagoivat lämpökäsittelyyn vuoden jälkeen, mutta toisen hiukset saattavat katkeilla runsaasti jo kuukauden viikoittaisesta raudan käytöstä. Syömällä keratiinia ja käyttämällä keratiinia sisältäviä hiustenhoitotuotteita, on keratiinin määrä hiuksissa mahdollista turvata.

Sen lisäksi että keratiini vaikuttaa positiivisesti hiuksiin, on sillä vaikutusta myös kynsiin, ihoon ja niveliin. Eli mikäli kärsii esimerkiksi juuri ohuista kynsistä tai yleisesti iho-ongelmista, saattaa keratiinista olla näihinkin ongelmiin apua! Yksi loistava syy ikäiselleni + 30 vuotiaalle käyttää keratiinia, onkin tuo keratiinin suotuisa vaikutus ihoon ja sen hyvinvointiin. Keratiinin rinnalle, kun yhdistää kollageenin, on ihon kimmoisuus ja heleys mahdollista maksimoida. Näin itse siis toimin ja kuten olen blogissakin kertonut, käytän säännöllisesti myös kollageenilisää.

Hankintatukku EvoniaHankintatukku EvoniaHankintatukku Evonia

Olen tosiaan syönyt Hankintatukun Keratiini + Biotin kapseleita nyt reilu pari kuukautta (vuoden alusta), jonka aikana seurannut tuloksia. Hiuksiin kohdistuvat vaikutukset eivät näy heti, vaan puhutaan parista kuukaudesta, kun taas ihossa ja kynsissä vaikutukset näkee nopeammin. Koska kuuri on itselleni myös entuudestaan tuttu, tiesin kutakuinkin, mitä odottaa ja tuo arvio vaikutusajoista pitää kyllä aika lailla paikkansa.

Ohessa huomiot, joita olen reilun 2 kk keratiinikuurin aikana tehnyt:

  • Hiukset kasvavat todella nopeasti! Enkä valehtele, jos väitän että reilusti yli sentin kuukausivauhtia. Tätä pystyn seuraamaan tyvikasvun avulla ja tällä viikolla, kun värjäsin hiukset, oli tyvikasvu selkeästi pidempi kuin normaalisti kuukauden jälkeen. Myös otsis on kasvanut todella nopeasti taas, joten sekin on muuten aika hyvä mittari…
  • Hiuksia on pudonnut vähemmän niitä harjatessa ja oletan, että näin ollen myös katkeillut. Tämän huomaa erityisesti valkoisilta lattioilta, kun hiuksia ei tarvitse jatkuvasti siivota.
  • Vauvahiukset ohimoilla ovat kasvaneet, eikä minulla ole tällä hetkellä oikeastaan ollenkaan katkenneita hiuksia päälaella tai jakauksessa, mikä on äärimmäisen positiivinen juttu! Jossain kohtaa tuo oli suorastaan ongelma ja niitä katkenneita hiuksia joutui hiuslakalla asettelemaan.
  • Kynnet ovat vahvistuneet, eli olen voinut olla välillä jopa ilman kynsilakkaa! Tämä muutos on tapahtunut nyt parissa kuukaudessa aika selkeästi. Myös kynsilakka pysyy kynsissä paremmin, kun ne eivät ole liiskoittuneet tai huonossa kunnossa.
  • Iho on kuulas ja heleä, vaikka onkin se iholle pahin vuodenaika meneillään. Toki myös hoidan ihoani hyvin, mutta ruokavalio ei ole ollut viime aikoina ihan se optimaalisin. Tästä huolimatta iho näyttää hyvältä ja on hyvinvoiva.
  • Hiuksissa on kiiltoa. Hiuslaatuni ei tosiaan ole luontaisesti se kaikista kiiltävin, vaan enemmänkin karhea, mutta kuurin aikana olen havainnut niissä myös kiiltoa erityisesti auringonvalossa. Erityisesti päälaen ns. tuore hius kiiltää ja näyttää oikein hyvinvoivalta!

Puhun postauksessa nyt kuuriluonteisesta keratiinin käytöstä, mutta toki sen voi ottaa myös säännölliseen käyttöön, mikäli hiukset ovat äärimmäisen huonossa kunnossa. Toisaalta uskon, että 3-6 kuukauden kuuri saattaa näkyä niin hyvinä tuloksina, ettei keratiinia välttämättä tarvitse syödä kuukausittain? Itsehän syön keratiinia tosiaan kuureittain, koska käytän säännöllisesti Evonian Tehoravinnetta, enkä koe tarvitsevani siihen rinnalle jatkuvasti keratiinia. Pyrin minimoidaan ravintolisät sillä tavalla, etten syö kymmeniä kapseleita, vaan nimenomaan niitä, jotka ovat tarpeen kunakin vuodenaikana. Hiukseni ovat useimmiten huonommassa kunnossa erityisesti kesän jälkeen ja talvella.

Suosittelen kuuria kaikille, jotka kokevat tarvitsevansa hiuksilleen ns. tehokuurin ja elvytyksen. Mikäli sinulla on takana esimerkiksi hormonaalinen hiustenlähtö tai sulkasato, runsasta muotoilurautojen käyttöä tai värjäyksestä kulahtaneet hiukset, voi Evonian Keratin + Biotin -kuurista olla apua! Moni valittelee myös sitä, etteivät hiukset kasva tai mikäli kasvavat, on niiden laatu ”puuroa”. Mikäli haluaa parantaa hiusten rakennetta, lisätä kiiltoa ja maksimoida samalla ihon ja kynsien kunnon, voi tässä olla ratkaisu.

Mikäli herää kysymyksiä, kommentoikaa ihmeessä ja vastailen parhaani mukaan (vaikka en kampaaja olekaan)! Tosin kampaajaystävä kyllä löytyy, jolta muuten sain myös vinkin tuohon toimivaan hiusten tuplapesuun… 😉

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *