Ihminen muuttuu, unelmat muuttuu

Parikymppisenä unelmaelämäni oli elämää, jossa suurimmat tekijät olivat vapaus ja pysymättömyys. Rakastin juhlia ja uusia seikkailuja – lähteä uuteen bileiltaan tietämättä, mitä ilta tuo tullessaan ja mihin jatkoille parhaan ystäväni kanssa päädymme. Olin seikkailunhaluinen, rohkea ja peloton – hengellisestä taustastani/nuoruuden rajoituksista johtuen, välillä ehkä jopa hieman brutaalilla tavalla. Toisaalta uskon, etten ole ainut, ja aika moni muu muukin voi samaistua villeihin nuoruusvuosiin. Tuolloin elämä tuntuu niin loputtomalta, eikä sitä halunnut missään nimessä hukata elämällä ”tylsää ja tavallista” elämää. Onneksi sentään pari tutkintoa opiskelin ja kartutin työkokemusta, eli yhtä hauskanpitoa nuoruuteni ei sentään ollut.

Tuon villin ajanjakson jälkeen elämässäni on ollut monta vaihetta reilun kymmenen vuoden aikana. On ollut seesteisiä ajanjaksoja, mutta myös päämäärätöntä haahuilua toivoen, että joku päivä löydän oikean suunnan elämälleni. Yksi asia, joka mieltäni on hallinnut oikeastaan aina, on ollut pelko kaikkea pysyvää kohtaan. Pahin painajaiseni oli punainen tupa ja perunamaa sekä ns. jämähtäminen työhön, parisuhteeseen ja perhe-elämään. Halusin matkustaa, nähdä maailmaa ja kokea mahdollisimman monipuolisesti kaikkea, jotta voin vanhana sanoa eläneeni, vaikka samaan aikaan sisimmässäni tiedostin tykkääväni rutiineista, itsestä huolen pitämisestä, enkä koskaan oikeasti nauttinut sinkkuelämästä ja uusien tyyppien deittailusta. Ehkä tuo kaikki olikin jotain sellaista illuusiota, jonka mukaan halusin elää, koska en oikeasti uskaltanut myöntää itselleni tykkääväni tavallisista ja ehkä jopa hieman tylsistä asioista?

Unelmat ja haaveet muuttuvat sen mukana, kun muutumme. Omassa elämässä ehkä ratkaisevin tekijä muutokseen oli kolmenkympin kriisin lisäksi pandemia, joka avasi ainakin itselle elämäni todellisuuden. Kun kaikki ylimääräinen katosi elämästä, tuli kohdata itsensä ja elämänsä sellaisena kuin se oli, ilman kaikkea sitä ylimääräistä härpäkettä. Matkustaminen on hyvä esimerkki siitä, miten aikaisemmat haaveeni jatkuvasta reissaamisesta ovat karisseet. Sen sijaan tärkeämmäksi tulikin yhteisen kodin rakentaminen avopuolison kanssa ja olen laittanut mieluusti jokaisen Malediivien matkaan suunnitellun pennin yhteiseen kotiimme, paikkaan jossa vietämme ainakin yli 330 päivää vuodesta. En tarkoita tällä sitä, etten enää aio matkustaa ulkomaille, vaan tällä hetkellä reissukassan kerryttäminen ei ole prioriteetti numero yksi, enkä jatkuvasti suunnittele seuraavaa reissua kaukomaille, kuten aikaisemmin oli tapana. Ja hassua kyllä, tämä arkinen elämä kotimaassa tuntuu hyvältä. Minun ei tarvitse enää pakoilla elämääni reissaamiseen tai hetkellisiin maisemanvaihtoihin, eikä matkustaa siksi, koska niin nyt vaan yleisesti kuuluu tehdä. Myös urallani olen jo pidempään tehnyt työnkuvaltaan samoja asioita (vaikka vaihtelevuutta itse työssä onkin), eikä pysyvyys ahdista minua – päinvastoin, olen iloinen suunnasta, jonka olen löytänyt. Nautin myös rutiineista, kotona olemisesta ja ennen kaikkea siitä hyvästä olosta, johon herää päivittäin, kun pidän itsestä hyvää huolta. En oikeastaan enää edes kaipaa elämääni jatkuvaa menoa ja meininkiä kokeakseni täällä oloni jotenkin merkitykselliseksi.

Olenkin varmasti hyvin tyypillinen esimerkki ihmisestä, joka rauhoittuu vanhemmiten ja jonka elämän arvot muuttuvat matkan varrella aika radikaalisti. Siispä toisin kuin nuorempana ajattelin, tuli minustakin se aikuinen, joka tykkää aikuisten asioista ja nauttii hyvistä levosta – aikuinen, joka valitsee ennemmin hyvät yöunet ekstempore bileillan sijaan. Nykyään edes ajatus äitiydestä ei tunnu mitenkään mahdottomalta ja naimisiinmeno on ehdottomasti haaveeni. Meneehän se myös niin, että oikean ihmisen kanssa sitä on valmis kaikkeen uuteen, eivätkä aikaisemmin ahdistaneet, sitovat asiat enää ahdista. Toki en osaa sanoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta olen huomannut miettiväni myös näitä juttuja, enkä pelkästään luonnollisena jatkumona, vaan ennemminkin sen kautta, mitä haluaisin vielä kokea elämässä? Tietenkään kaikkea ei voi saada ja siksi aina unelmoidessa on hyvä säilyttää tietynlainen nöyryys. Aina pelkkä tahtotila ei riitä, sillä kaikki elämässä ei ole meidän tahtotilasta riippuvaista.

Postauksen punainen lanka on kai siinä, että ajatuksilla, unelmilla ja haaveilla on lupa muuttua. Se mitä olen toivonut elämältä tai ajatellut jostain asiasta vuosi sitten, ei välttämättä enää päde, eikä se ole ailahtelevaisuutta, vaan puhtaasti elämän tuomaa kasvua eri suuntaan. Vuoden 2020 aikana ja jälkeen voin ainakin itse sanoa punninneeni niin montaa asiaa elämässä uudestaan, ihan ihmissuhteista omaan hyvinvointiin. Muutoksia on tapahtunut ja tulee varmasti vielä tapahtumaan.

Olipa kiva pitkästä aikaa avata ajatuksia hieman syvemmin täällä. Voiko joku samaistua ajatuksiini? 🙂

Ihanaa keskiviikon jatkoa! ❤️