Introvertti kaipaa omaa aikaa, rauhaa ja tilaa

Mikä erottaa introvertin ekstrovertista tai ambivertista? Toisin kuin joskus ehkä luultiin, intovertti ei ole automaattisesti ujo ja epäsosiaalinen, vaan kyse on enemmänkin siitä, mistä saamme energiaa tai kuinka lataamme akkuja. Introvertti saa energiaa arkeen yksin olosta ja puuhastelusta, kun taas ekstrovertti ammentaa energian ihmisistä ja kanssakäymisestä heidän kanssaan. Ambivertti puolestaan on tasainen sekoitus molempia ja kenties se kaikista yleisin persoonallisuustyyppi? Itsehän olen tosiaan hyvin selkeä introvertti, jota myös jokainen persoonallisuustesti on puoltanut. Vaikka olen kyllä sosiaalinen ja tykkään viettää aikaani ihmisten seurassa, paljon nautin myös yksin tekemisestä ja olemisesta. Jo lapsena olin tällainen ja vietin paljon aikaa yksinään puuhastellen. Kun muut lapset menivät ja tulivat jatkuvasti kavereiden kanssa, minä olin paljon kotona yksin, siskoni tai koirani seurassa. Edelleen huomaan nauttivani yksin olemisesta ja yksin ollessa lataan akkuja. Mikäli takana on kovin hektinen ja sosiaalinen viikko, huomaan suorastaan odottavani sitä hetkeä kun saan olla aivan rauhassa ilman mitään sosiaalisia kontakteja. Toisinaan laitan jopa puhelimen äänettömälle jos en halua keskustella kenenkään kanssa.

En ole koskaan matkustanut yksin vaikka Balilla ollessa ensimmäistä kertaa mietin, miten helppoa tuolla olisi olla aivan itsekseen. Vaikka nautin omasta seurasta, olen silti aina halunnut jakaa kokemukset jonkun kanssa ja siksi matkaseura on ollut aina mukavaa. Silti reissussakin huomaan kaipaavani omaa aikaa ja yksin olemista. Jatkuvasti ei tarvitse seurustella matkakumppanin kanssa ja välillä voi mennä jopa omia reittejä tai lähteä haahuilemaan jonnekin ilman toisen seuraa. Mielestäni tuo on ihanaa ja tämän vuoksi on kiva matkustaa ihmisten kanssa, jotka ovat itsenäisiä ja kykenevät tekemään juttuja ilman että kaikki tulisi tehdä yhdessä. Ehkä tässäkin tosiaan näkyy se introvertti puoleni, joka kaipaa omaa tilaa myös matkoilla. Toki oikeassa seurassa voit olla ikään kuin ”yksin” vaikka toinen olisi läsnä, sillä jatkuvasti ei tarvitse puhua tai hösätä jotain. Esimerkiksi parisuhteessa tuohon oppii, sillä toinen on enemmän tai vähemmän jatkuvasti läsnä. On kuitenkin eri olla läsnä vaativasti kuin läsnä vaatimatta jatkuvasti toiselta jotain. Ihmiset, jotka ovat itsekin introvertteja ymmärtävät ehkä parhaiten tätä introvertin kaipuuta omaan rauhaan ja siitä syystä varmasti parhaiten toimiikin yhtälö, jossa kummatkin ovat tavalla tai toisella introvertin piirteitä omaavia.

Yksi merkittävä huomio, jonka olen etenkin viime vuosina tehnyt, on kuinka minua ahdistaa hyvin intensiiviset ja takertuvat ihmiset. Sellaiset jotka vaativat jatkuvasti jotain tai ovat ikään kuin kokoajan iholla. Tuo aiheuttaa itsessäni erikoisen vastareaktion, joka saa minut suorastaan ahdistumaan. Huomaan väsyväni tuollaisessa seurassa herkästi enkä jaksa viettää hyvin intensiivisten ihmisten kanssa säännöllisesti aikaa. Tuo väsymys on siis henkistä uupumista, vaikka tapaaminen olisi periaatteessa monilta osin mielekäs eikä siinä olisi edes kyse mistään sen suuremmasta. Silti joillain ihmisillä on vaan erikoisen uuvuttava vaikutus itseeni ja nykyään huomaan jopa vältteleväni tällaisia henkilöitä. Vaikka minäkin osaan olla sosiaalinen ja tykkään puhua enkä missään nimessä ole mikään tuppisuu, usein tuollaisen henkilön tapaamisen jälkeen olen henkisesti aivan loppu – siis käytännössä niin loppu, etten jaksa tehdä seuraaviin tunteihin yhtään mitään. Tästä syystä lähin ystäväpiirini koostuukin nykyään hyvin pitkälti ihmisistä, jotka eivät vaadi minulta liian paljon tai ole henkisesti kuormittavia.

Nuorempana introverttia puolta itsessään jotenkin häpesi, sillä ovathan ekstrovertit ihmiset aina suositumpia. He ovat niitä jotka jaksavat painaa paikasta toiseen koko päivän yötä myöden eikä missään kohtaa iske uupumus. He tutustuvat jatkuvasti uusiin ihmisiin ja jaksavat antaa jopa puolitutuille itsestään. Joskus mietinkin, olenko jopa jollain tavalla laiska koska uuvun monia muita herkemmin? En siis välttämättä konkreettisesti haukottele tai nukahda pystyyn, vaan olen poissaoleva – läsnä muiden seurassa, mutta en kuitenkaan aidosti läsnä. Päässä humisee ja on jopa vähän utopistinen olo. Tätä eivät tuntemattomat välttämättä ymmärrä ja usein olenkin kuullut olevani ujo tai ylimielinen, koska en muiden tavoin suuna päänä juttele kaikille. Tyypillisesti kyse on kuitenkin siitä, että voimavarani ovat huvenneet enkä yksinkertaisesti jaksa tutustua uusiin ihmisiin. Toki on päiviä, jolloin energiaa on enemmän, mutta myös päiviä kun sitä on vähemmän. Nykyinen työni on luonnettani silmällä pitäen täydellinen, sillä voin viettää etäpäiviä viikoittain ja tehdä juttuja itsekseen jos haluan. Kun moni saa eniten aikaan isossa porukassa ja toimiston hälinässä, minä olen tuotteliain yksinäisyydessä. Toki olen harjoitellut sulkemaan ympäristön äänet koska on ollut pakko, mutta edelleen kaikista rauhoittavin ympäristö työskennellä itselleni on oma koti.

Kun jossain kohtaa sitä ei ymmärtänyt mistä tuo kaikki introverttius johtuu, antoi termi selityksen monelle asialle. Se ei ole laiskuutta eikä sitä ole todellisuudessa tavallista väsyneempi ihminen, vaan tuo piirre on puhtaasti luonteessa. Toiset kaipaavat enemmän omaa rauhaa ja saavat sieltä energiansa, kun taas toisille tärkeää on olla jatkuvasti ihmisten seurassa. Kumpikaan ei ole oikein tai väärin vaan molemmat yhtä sallittuja. Omalla kohdalla tietoisuus on tosiaan helpottanut elämistä ja olemista, sillä nykyään osaan paremmin varustautua esimerkiksi viikkoon, joka pitää sisällään paljon sosiaalisia menoja. Saattaa kuulostaa nyt vaikeammalta kuin se onkaan, sillä todellisuudessa introverttius ei rajoita millään tavalla elämää, kunhan tuota piirrettä opettelee ymmärtämään. Väkisin ei kannata olla jotain muuta kuin on ja siksi introverttina kannattaa vaalia niitä asioita, joita oma keho kehottaa vaalimaan. Ja edelleen loppuun haluan korostaa – introverttius ei ole yhtä kuin epäsosiaalinen ”nörtti”. Introvertti voi olla puhelias ja sosiaalinen, jonka vuoksi sosiaalista ihmistä ei pidä automaattisesti leimata ekstrovertiksi. Monissa ihmisissä on useita puolia ja näin koen myös omalla kohdalla olevan. Harva välttämättä edes mieltää minua introvertiksi, ellei minua todella tunne. Osaan nimittäin olla seurassa hyvinkin sosiaalinen ja harvalle valitan siitä uupumuksesta, joka sosiaalisen päivän päätteeksi vaivaa.

Teidänkin joukossa on varmasti useita introvertteja, jotka voivat tekstiini samaistua? Miten inroverttius näkyy teidän elämässänne? 

Kuvat: Iines Aaltonen