Itku helpotti oloa

Olen herkkä ihminen ja myös itken herkästi. Kuitenkin välillä on pidempiä ajanjaksoja, ettei itkulle tule annettua tilaa, vaan sitä ikään kuin alkaa pakenemaan. Etenkin silloin kun meneillään on paljon juttuja, kiireitä ja yleisesti useita asioita mielen päällä, itkulle ei tunnu olevan aikaa saatikka oikeaa hetkeä. Vaikka itku voimaannuttaa, vie se alkuun kaikki voimat. Ainakin itselleni tulee aina itkemisen jälkeen jopa kipeä ja niin heikko olo, että huomaan sitä usein pakenevani. Näin on ollut jo pidempään ja olen porhaltanut menemään, vaikka tavallaan samaan aikaan minua on ahdistanut muutamakin eri asia. Jollain tavalla olen potenut tästä huonoa omaatuntoa, sillä elämässäni on päällisin puolin hyvin moni asia kunnossa, joten miksi olisin surullinen tai itkisin? Kukaan ei ole kohdellut minua rumasti ja olen monen asian suhteen hyvin onnekas. Usein noissa tilanteissa mietin, ettei minulla ole oikeutta tähän tai tuohon tunteeseen, vaikka todellisuudessa jokainen tunne olisi hyvä siinä hetkessä kokea ja jokaiseen tunteeseen on oikeus. Myös itku on osa elämää – samoin ne syyt, jotka siihen johtavat.

Tänään kuitenkin itkin, pitkästä aikaa. Olen ollut viime päivät raskaalla fiiliksellä ja käynyt oman mielen kanssa aika syvissä vesissä. Myös fyysisesti kehossani on ollut todella voimaton olo, enkä ole kyennyt esimerkiksi treenaamaan tai jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Toki tiedostan tähän osittain vaikuttavan alkoholinkäytön, eli sen, että kosteita juhlia on ollut nyt elokuussa jo kolmet ja viimeisimmät viikonloppuna. Ei sillä, on ollut todella hauskaa ja ystävien kanssa juhliminen on aivan huippua, mutta minuun alkoholi vaikuttaa nykyään herkästi depressoivalla tavalla, valitettavasti. Ja mitä useammin juhlia on, sitä vahvemmin vaikutukset näkyvät. Siihen vielä, jos yhdistää mahdollisesti jotain muuta henkilökohtaisen elämän ekstraa, saattavat pienetkin vastustukset tuntua maailmanlopulta. Tänään kaikki ehkä vaan sitten jotenkin kulminoitui yhteen hetkeen ja samalla purkautui ulos kaikki se, mitä olin sisälläni pitkään kantanut. Vaikka itken herkästi, sellainen puhdistava itku on puuttunut jo pitkään ja itkeminen ollut lähinnä herkistymistä pienille iloille ja suruille. On nimittäin mielestäni eri asia itkeä ns. kuormaa sisältä ulos kuin herkistyä hetkellisesti, vaikka elokuvan aikana.

Jälleen tuli kyllä huomattua se, miten paljon itku puhdistaa ja helpottaa oloa. Sillä on aivan ihmeellinen voima, nimittäin olo tuollaisen kunnon vuodattavan itkukohtauksen jälkeen on kuin uudestisyntyneellä. Jännästi fiilis olikin kyynelten jälkeen energinen ja huomasin, miten näen kaiken selkeämmin. Tokikaan itku ei poista itkun aiheuttajia ja niiden suhteen on mietittävä, millaisia muutoksia elämäänsä tekee. Jokaisella meistä, kun on vastuu omasta elämästä ja siinä kohtaa, jos joku aiheuttaa oikeasti tällaisen olotilan, on syytä miettiä, mitä on muutettava ja miten. Ikinä ei kuitenkaan pitäisi padota tunteita, vaan antaa ne aina ulos ja mieluiten mahdollisimman nopeasti. Huomaan vaan, että itselläni on tapana pakoilla juuri tällaista olotilaa ja saatan esimerkiksi kääntää olotilan päinvastaiseksi, eli olen jotenkin äärettömän voimakas ja vahva silloin, kun olen syvällä sisimmässä heikoimmilla. Viitaten esimerkiksi eiliseen postaukseen – vaikutin vahvalta, vaikka olotilani oli kirjoitushetkellä kaikkea muuta. Eli tavallaan teen välillä sellaista itseni psyykkaamista omien tekstien kautta kirjoittamalla niitä myös suoraan itselle. Vaikka tiedän paljon ihmisen käyttäytymismalleista ja olen näissä asioissa mielestäni aika viisas, silti en aina osaa toimia omassa elämässä siten, miten haluaisin toimia tai ymmärtäisin, että minun tulisi toimia. Aina kaikki ei vaan ole niin yksinkertaista…

Koko tekstin pääpointti on suoraan sanottuna rohkaista itkemään. Jos itkettää, itkekää – älkää siirtäkö itkua huomiseen tai ylihuomiseen. Jos aina ajattelee, ettei hetki ole oikea, sitä tuskin koskaan tulee, ja tämähän muuten pätee oikeastaan kaikkeen elämässä. Koskaan ei ole oikeaa ajoitusta, on vaan tämä hetki, jossa voimme joko tehdä asioita tai olla tekemättä. Itku ei myöskään ole noloa, se ei ole hävettävä asia ja siitä ei kuuluisi saada pahoja katseita tai toruja. Valitettavasti ikäpolveni ei ole kovin herkästi itkevää sorttia, sillä kasvatus on useammalla sellainen, jossa itku on mielletty heikkoudeksi. Itkusta on usein toruttu tai laitettu nurkkaan häpeämään. Todellisuudessa itku on yksi tapa osoittaa tunteita ja sen kautta kehosta vapautuu aina jotain – kuulemma jopa kuona-aineita? Myös tunteiden konkreettinen vapautuminen itkun kautta tekee olosta kevyemmän ja siksi itkeminen kannattaa. Vaikka itku ei välttämättä tosiaan poista itse itkun aiheuttajaa, se saattaa selkeyttää omaa näkökenttää. Kun tunnekuohu on purettu, on helpompi katsoa asioita rationaalisesti ja järkevästi sen sijaan, että tekee päätöksiä tunnekuohun vallassa.

Ihanaa iltaa sinne. Älkää ikinä koskaan hävetkö kyyneleitä. <3

Minäkin opettelen…

Kommentit (2)
  1. Kiitos ihanasta ja rohkeastakin postauksesta!:) <3 Toivoisin yhteiskuntaamme enemmän hyväksyntää ja ymmärrystä tunteiden näyttämisen ja jakamisen positiiviselle puolille, on sitten kyse 3-vuotiaasta itku-potku-raivarit saavasta lapsesta tai itkuun pillahtavasta aikuisesta.
    Mukavaa elokuun viimeistä viikkoa, ja hei, nuo auringonkukkakuvat ovat ihania!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

    1. Ihana jos se kolahti. <3 No samaa mieltä, pehmeät arvot nousuun! Ja joo tuo mesta oli kyllä upea vaikka tänä vuonna kukat olivat huomattavasti pienempiä kuin viime vuonna… Eli pienessä kyykyssä oltiin, vaikka sitä ei ehkä kuvista huomaa. 😉

      Mukavaa viikonloppua!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *