Kesäloman kohokohdat x 10

*Majoitus Haikon Kartanossa saatu näkyvyyttä vastaan

Kolmen viikon kesäloma lähenee loppuaan. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, tällä viikolla olen jo muutamia työtunteja tehnyt, sillä olemme olleet kaupungissa. Kaksi kokonaista viikkoa maltoin lomailla täysin, kunnes ikävä töiden ja tekemisen pariin alkoi hiipiä. Kai sitä voi todeta olevansa onnekas, kun lomalta palaa mielellään töihin ja vieläpä hieman etuajassa. Tämä viikko onkin ollut pehmeä lasku kohti arkea – sekoitus kesäpäiviä, arkisten asioiden hoitamista ja hieman niitä töitäkin. Kokonaisuudessaan loma on ollut onnistunut ja tänään haluan jakaa kanssanne sen parhaat palat!

Tampere, synnyinkaupunkini piti meistä tänä kesänä taas hyvää huolta! Lomani alkoi Tampereelta ja voisi melkeinpä sanoa, että myös päättyi sinne. Kävimme siellä siis pari kertaa tänä aikana, aina pari yötä kerrallaan, useamman ystävän voimin. Päiviin tuolla kuului mm. ajelu vanhalla paloautolla, terassikierros, puutarhajuhlat, viinittelyä, muutamat bileet Henkassa, veneilyä, fudiksen EM-kisojen finaali, ystäviä ja elämäni ensimmäinen käynti Siipiweikoissa. Tykkään Tampereesta tosi paljon ja aina sanonkin, että jos en asuisi Helsingissä, muuttaisin mielellään sinne. Olen itse asiassa kerran hakenut Tampereelle myös opiskelemaan, mutta paikka jäi saamatta, enkä sitten hakenut enää uudestaan…

Kesäinen ilta Suomenlinnassa oli myös yksi loman kohokohdista. Toki tämäkin oli suunniteltu etappi, mutta ainakin tuli toteutettua. 😁 Kyseiselle illalle osui upea, lähes täydellinen sää ja siitä me myös nautimme! Löydettiin kivan rauhaisa spotti kallioilta, jossa hengailla ja nauttia eväitä. Mukava pikavisiitti, jonka voisi hyvin tehdä toistekin vielä tämän kesän aikana!

Käynnit torilla, eli kotimaiset mansikat, vadelmat ja herneet, joita on tullut ostettua valehtelematta ainakin muutamalla sadalla eurolla tämän loman aikana. 🙈 Rakastan erityisesti suomalaisia mansikoita ja nyt, kun niitä maukkaina saa, ei sitä vaan malta kulkea torin ohitse käymättä ostoksilla. Onneksi en ihan vieressä asu, sillä kävisin siellä varmasti päivittäin!

Elokuvissa tuli käytyä loman aikana pari kertaa ja viikonloppuna tulee kolmas kerta. Rakastan leffassa käyntiä ja nyt, kun sinne taas pääsee, tekee mieli käydä useammin. Ensimmäisellä kerralla käytiin katsomassa The United States Vs. Billie Holiday, jota voin elokuvana lämpimästi suositella. Pysäyttävä ja ajatuksia herättävä leffa, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Toisena käytiin katsomassa hieman isommalla porukalla Luokkakokous 3, joka ei suuremmin minuun iskenyt. Loppua kohden parani, mutta kokonaisuudessaan ei kyllä kummoinen leffa.

Miniloma Hotelli Haikon Kartanossa* oli ehdottomasti yksi kesälomani kohokohdista! Olin haaveillut käynnistä Haikossa jo pidempään ja viimein siihen tuli sopiva hetki. Paikkana Haikko on upea ja mitä täydellisin lomakohde erityisesti pariskunnille, jotka haluavat viettää yhteistä laatuaikaa rauhallisessa ympäristössä. Juuri tällainen ajatus meilläkin oli – viettää yhteistä aikaa ja nauttia toisten seurasta ilman sen erikoisempaa ohjelmaa.

Aloitimme miniloman rentouttavalla kylpyläkäynnillä, jonka jälkeen suuntasimme Kartanon ravintolaan illalliselle. Nautimme molemmat Nordic Summer -menun, jota muuten suosittelen lämpimästi! Harvemmin otan kokonaista menua ravintolassa, mutta Haikko on paikka, jossa se kannattaa ehdottomasti ottaa, ihan jo kokeilumielessä. Huoneemme oli kaunis Kartanon huone, joka henki vanhanajan tunnelmaa. 😍 Jälleen pienenä vinkkinä, kannattaa ehdottomasti valita huone Kartanosta ja kokea sen tunnelma! Muutoin meidän miniloma oli lähinnä toisten seurasta nauttimista ja rauhallista yhdessäoloa. Jätettiin tällä kertaa aktiviteetitkin muille, vaikka tarjolla olisi ollut mm. pyöräilyä ja kuntosalia. Välillä on ihana vaan olla ilman sen suurempaa ohjelmaa ja siihen Haikko tarjoaa täydelliset puitteet. Mehän matkustettiin seuraavana päivänä Porvoon keskustaan, joten jos sinne suunnittelee käyntiä, on Haikko kätevä yhdistää osaksi reissua. Porvoon keskustan ja Haikon välillä on hyvät bussiyhteydet, ellei omista autoa. 🙂

Hieman edelliseen liittyen, päiväkäynti Porvoossa oli yksi kiva etappi lomassa! Yhdistimme sen minilomaan Haikossa, sillä Haikosta Porvoon keskustaan on alle 10 km matka. Olen käynyt tuolla kerran aikaisemmin, mutta en muistanut käynnistä juurikaan, joten oli kiva päivittää muistikuvat tähän päivään. Kiertelimme Porvoon vanhassa kaupungissa muutamat pikkuputiikit ja katselimme ympärille. Ihmisiä oli tuona päivänä aika paljon liikkeellä, mikä ehkä hieman hankaloitti liikkumista etenkin putiikeissa, mutta onhan tuo paikkana nätti. Itsellä tuli jotenkin Naantalin vanhakaupunki mieleen, sillä tunnelma oli samankaltainen. 🙂

Kotipäivät, vaikka tätä ei ehkä koronakevään jälkeen saisi edes mainita, mutta ne ovat olleet tärkeä osa lomaa ja rentoutumista. Välillä kun on ollut päiviä, että on väsyttänyt, olen ihan suosiolla nukkunut aamulla pitkään ja jopa päiväunia, aurinkoisesta ulkoilmasta viis. Kesäloma aiheuttaa herkästi paineita, sillä jatkuvasti pitäisi tehdä jotain, jotta ei vaan missaa mitään, mutta itse en tuohon leikkiin lähtenyt. Päätin jo ennen lomaa ottavani aikaa myös itselle ja ajatuksilleni. Halusin rauhoittua myös kotona, katsella leffoja ja sarjoja, siivota kaapit sekä myydä vaatteita eteenpäin, mitä olen muuten eilen ja tänään tehnyt. Kotonakin on ollut siis kiva olla ja viettää aikaa.

Rauhalliset kävelylenkit lämpöisinä kesäiltoina ovat olleet meillä jo pidempään kesän aikana melkeinpä rutiini. Nämä lenkit rauhoittavat mieltä ja niiden aikana tulee yleensä keskusteltua asioita pintaa syvemmältä. Itsehän olen enemmän juoksija -tyyppiä, koska tykkään liikkua niin, että liikunta tuntuu liikunnalta, mutta tuollainen rauhallinen kävely on itse asiassa aika mukavaa. Olen opetellut pitämään siitä ja ennen kaikkea nauttimaan tunteesta, kun henki kulkee ja näen, mitä ympärillä tapahtuu. Välillä kävellään Lintsin maastossa, toisinaan Alppipuistossa tai Töölönlahdella ja yksi ilta käytiin Talvipuutarhan ruusutarhassa. Suosittelen tätä tapaa ihan jokaiselle! Jo lyhytkin vartin kävely illassa riittää rauhoittamaan mielen yöunia varten. ❤️

Aurinko ja lämpö. En voisi olla kiitollisempi loistavista lomasäistä, joista sain nauttia oikeastaan koko kolmen viikon ajan. Onhan tämä kesä ollut poikkeuksellisen kuuma ja vaikka välillä kuumuus on ottanut pattiin (etenkin öisin), kyllä isossa kuvassa lämpö on ollut enemmän kuin jees! Aurinkoa en ole suoranaisesti ottanut, mutta nauttinut siitä noin muuten. Elokuu on vielä kesäkuukausi, joten toivotaan myös sinne lämpöisiä ilmoja! Meillä on elokuussa ystävien kanssa tulossa vielä yksi reissu Hankoon, joten etenkin sinne toivon aurinkoa. Tosin Hangossahan paistaa onneksi aina. 🌞

Yhdessäolo ja laatuaika niin Tonin kuin muiden läheisten kanssa. Tämä oli meidän ensimmäinen yhteinen kesä yhdessä ja siihen mahtui paljon hyviä hetkiä. Vaikka viimeinen virallinen lomaviikko on ollut aika rauhallinen, eli ei olla tehty mitään sen suurempaa kuin käyty leffassa, urheiltu, nautittu aamiainen St. George Helsingissä, tehty yhdessä ruokaa ja hengailtu, olen nauttinut olosta toisen kanssa. ❤️ Tosin jottei kuulosta liian ”ruusuiselta”, oli meillä yksi riitakin, joka johti lopulta rakentavaan keskusteluun ja oivalluksiin. Mielestäni myös riidat ovat hyvä juttu, jos ne kyetään selvittää ja pystytään käsittelemään rakentavasti. Toki olemassa on myös ns. turhia riitoja, jotka johtuvat esimerkiksi väsymyksestä, joka ilmenee kiukutteluna tms. mutta monesti riidoissa saattaa olla taustalla jotain, joka on hyvä selvittää toisen ja itsensä kanssa. Kuten olen ennenkin maininnut, kumppani on aika hyvä peili itselle.

Onhan tämä kesäloma ollut erilainen verrattuna moniin aikaisempiin, kun lomaan on yleensä kuulunut matka ulkomaille. Onneksi ei lähdetty, sillä kuten arvata saattoi, ihmisten matkustelusta seurasi aikamoinen pommi… Itse aion matkustaa aikaisintaan sen jälkeen, kun olen rokotettu kahdesti.

Ihana kesä ja loma, joista ensimmäinen onneksi vielä jatkunee koko elokuun ajan. 🥰

Ihanaa viikonloppua ja lomaa kaikille sitä viettäville!

Kommentit (6)
  1. Tykkään tästä blogista, kun jaksat nähdä vaivaa tekstien kirjoittamiseen 🙂 Voisitko tehdä postauksen mitä meikkejä tällä hetkellä käytät? 🙂

    1. Kiva kuulla. 🙂 Vaikka postaustahti onkin nykyään hitaampi (enemmän fiilispohjainen) niin pyrin kyllä panostamaan sisältöihin. Ja kyllä voin, kiitos postausideasta!

  2. Nipsuliiini1
    31.7.2021, 09:17

    Hei, Haikkoo on Porvoon kaupunginosa. Matka on viitisisen kilometriä Porvoon Keskustaan! Haikkoossa yöpyessä olet siis jo Porvoossa!

    Kiva, että viihdyit!

    1. Hyvä huomio! Tiesin, että Haikkoo kuuluu Porvooseen, mutta muotoilin tekstin vähän hassusti kun puhuin niistä erillisinä. Porvoolla tarkoitin keskustaa. Korjasin nyt keskusta -lisän mukaan! Hyvä kun huomautit! Aina kirjoittaessa ei huomaa kaikkea.☺️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *