Koronan seurauksena opittua ja oivallettua

En olekaan niin epäsosiaalinen introvertti kuin olin ajatellut olevani. Toki edelleen lataan akkuja yksin ollessa, mutta kaipaan paljon myös sosiaalisia suhteita ja tekemistä. Nautin ihmisten seurasta ja siinä kohtaa, kun tämä minulta kielletään, on oleminen yllättävän hankalaa. Varmasti osittain myös tästä syystä se parisuhteen aukko on tullut niin konkreettiseksi, kun ne ainoat lähisuhteet on viety pois, eli ystävät. Jos minulla olisi ollut kumppani tänä keväänä, en usko että tilanne olisi tuntunut minusta niin haastavalta kuin se on tuntunut.

Kuten viime viikolla kirjoitin, koronan seurauksena olen oivaltanut sen, miten suuri juttu parisuhteen puuttuminen itselleni on. Nyt ymmärrän paremmin myös niitä ihmisiä, jotka etsivät itselleen kumppania toden teolla – deittailevat jatkuvasti ja sen sellaista. Ei se ole epätoivoa, vaan ainoastaan halua tehdä asian eteen jotain ja löytää se oikea ihmissuhde. Minusta tuskin mitään sarjadeittailijaa yhdessä yössä saa leivottua (olisi muuten melkein pahin painajaiseni!), mutta fiilis on ainakin hyvä ja mieli avoimempi kuin pitkiin aikoihin. 😀

Elämä on tässä ja nyt, ei mennessä eikä tulevassa. Erityisesti hetkessä eläminen on konkretisoitunut minulle tilanteen seurauksena. On aivan turha suunnitella jatkuvasti tulevaa tai jäädä murehtimaan liikaa menneitä. Toki haaveita ja suunnitelmia pitää olla, samoin menneisyys on hyvä käsitellä, mutta elämistä ei kannata lopettaa, tuli eteen mitä tahansa. Tämä on tärkeä oivallus ainakin itselleni siinä mielessä, että minulla on taipumusta ikävien asioiden seurauksena velloa niissä hyvinkin pitkään. Koronan iskiessä mietin alkuun, mitä jos elämä ei enää koskaan palaudu normaaliksi? Toki pelko on hälventynyt tässä matkan varrella ja nyt näyttää jo hyvältä, mutta tuollaisia tunteita kävin läpi ja niiden seurauksena mietin vakavissani tapaani elää tätä elämää. Elänkö riittävästi, roikunko väärissä asioissa?

Kiitollisuus siitä, mitä on. Veikkaan että useampi kykenee tähän samaistumaan, nimittäin tilanne on muistuttanut todella siitä, miten etuoikeutetussa asemassa on, kun on katto pään päällä, elää hyvinvointivaltiossa, töitä riittää edelleen ja elämässä on aivan ihania ihmisiä, joihin pitää yhteyttä myös tässä tilanteessa. Asioita harvoin osaa arvostaa riittävästi ennen kuin ne menettää. Yksi tällainen tärkeä asia on vapaus mennä, tulla, matkustaa ja liikkua vapaasti. Meillä Suomessa on normaalisti niin vapaata, että ainakin itse olen miettinyt tässä tilanteessa erityisesti maita, joissa on jatkuvasti sota tai jokin kriisitilanne päällä. Siellä elämä ei ole koskaan normaalia ja ihmisten vapautta rajoitetaan jatkuvasti. Äärettömän ahdistavaa.

Aina tulisi säästää ”pahan päivän varalle”. Vaikka meistä monelle nuo pahat päivät ovat näyttäytyneet kenties aika kaukaisina, tilanne on opettanut sen, miten tärkeää on säästää jatkuvasti ja nimenomaan johonkin muuhun kuin matkaan tai hyödykkeisiin. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan ja mitä töille käy. Vaikka minun tilanne ei ole millään tavalla huono tässä mielessä, on tilanne silti muistuttanut minua säästämisen tärkeydestä.

Ihmisiä lähellä voi olla myös virtuaalisesti, mutta virtuaalinen kanssakäyminen ei korvaa konkreettista kanssakäymistä. Paljon ollaan mietitty ystävien kanssa sitä, miltä tilanne olisi tuntunut, jos meillä ei olisi somea ja kaikkia näitä virtuaalisia mahdollisuuksia? Olisihan se ollut vaikeampaa, mutta toisaalta olen myös tajunnut sen, etteivät virtuaaliset viestit ja muut korvaa aitoa ihmiskontaktia. Jatkossa aion nähdä enemmän ystäviä ääniviestien sijaan ja nauttia aidosta kanssakäymisestä. Veikkaan että monen kohdalla ne ”kiireet” tulevat tämän tilanteen raukeamisen jälkeen rutkasti vähentymään ja halutaan aidosti panostaa tärkeisiin ihmissuhteisiin.

Jatkuvasti ei tarvitse olla jotain, mitä odottaa, eikä kokoajan tarvitse tapahtua jotain. Mielestäni loppupeleissä hyvin pienet asiat ovat niitä tärkeimpiä. Itsekin olen ehkä liiaksi tottunut tapahtumarikkaaseen elämään, sillä siinä kohtaa kun kaikki menot peruttiin, olin aivan maassa. Pääsiäisen peruuntuminen otti tosi koville ja harmittelin sitä paljon. Loppupeleissä nyt ajattelen niin, ettei ole väliä vaikka ei olisi suuria suunnitelmia kesälle ja mahdollisesti myös tapahtumia perutaan. Toki tilanne on ikävä tapahtumien työntekijöiden kannalta, mutta ainakin minulle on nyt tärkeintä vapaa yhdessäolo läheisten kanssa, aivan sama olenko Helsingissä vai missä. Toki aurinkokin olisi ihan kiva lisä ja jotenkin jaksan uskoa, että sitä on tänä kesänä luvassa. :)

Kaikki järjestyy, kuten nyt on havaittavissa. Jos kuukausi sitten tilanne näytti hyvin epätoivoiselta, nyt se näyttää huomattavasti paremmalta. Itsehän uskoin tähän jo aika alussa, mutta toki minuakin lamautti se yleinen puhe siitä, ettei koko vuotena päästä elämään normaalia elämää. Tietenkin tämä kaikki muuttaa maailmaa, ihmisiä ja meidän elämää vielä pitkäksi aikaa, mutta optimistinen mieli tulevaisuutta kohtaan, se on mielestäni nyt tärkeintä.

Olen ollut hieman yllättynyt siitä, miten paljon koko tilanne on aiheuttanut meissä erimielisyyttä, arvostelua ja kilpailua. Tilanne on tuonut esiin myös ihmisten röyhkeyden ja tällä viittaan maskikauppoihin sekä Business Finlandin tukiin, joita on nyt jaettu mitä ilmeisemmin yrityksille, jotka eivät todellakaan ole kriisissä. Ilmeisesti kriisi kasvattaa myös ihmisten ahneutta ja kun nähdään sopiva porsaanreikä, isketään siihen. Toisaalta se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Ikävä juttu kuitenkin ja ehkä jollain tavalla ainakin itse olen pettynyt yleisesti suomalaisten tapaan kohdata kriisitilanne. Paljon on arvosteltu muita ja haukuttu netissä, eikä ole otettu huomioon ihmisten erilaisia elämäntilanteita ja tapoja reagoida. Jokainen meistä on omassa elämäntilanteessa ja kaikilla se elämäntilanne ei ole esimerkiksi jo lähtökohtaisesti ollut niin hyvä tai optimaalinen tätä kaikkea ajatellen. Joidenkin elämä on ollut kriisissä jo ennen koronaa ja osalle koti on pahempi paikka kuin koronaan sairastuminen. Alkoholismi, perheväkivalta, mielenterveyden- ja päihdeongelmat – välillä on tuntunut, että nämä kaikki on unohdettu tämän härdellin keskellä.

Oma koti on minulle se maailman paras paikka ja sen viihtyvyyteen haluan panostaa! Myös vaatekaapista on moneksi, eli helposti pärjään jatkossakin kuukausia ilman uusia second hand vaatteita. ;) Tämä on ollut hyvä shoppailulakko minulle, joka rakastan kirpputoreja ja tykkään kierrättää vaatekaappiani aika tiuhaan tahtiin kierrätetyllä. Materian merkitys on noin yleisesti vähentynyt entisestään ja sitä on oppinut arvostamaan asioita, joilla on aidosti merkitystä.

Mitä te olette oppineet tilanteen seurauksena? Onko listallanne samoja asioita kuin minun listalla?