Kun materia ei saa enää innostumaan

Huomaan kerta toisensa jälkeen havahtuvani siihen, miten muiden puhe materiasta tai uusista hankinnoista ei herätä minussa minkäänlaista innostusta, mielenkiintoa tai edes oikeastaan ilon tunteita toisen puolesta. Suhteeni materiaan on muuttunut penseäksi ja huomaan arvottavani sen hyvin alas elämässä. Toki on olemassa paljon hyödykkeitä, joista on apua arjessa ja minäkin työni puolesta olen monella tavalla tekemisissä materian kanssa, mutta niin paljon on muuttunut. Sellainen materian tuoma ilo ja innostus ovat nimittäin tipotiessään. En ole kiinnostunut tämän hetken kuumimmista trendeistä, en haaveile uusista laukuista, eikä ostoslistallani keiku mitään materialistista. Mietinkin tässä yksi päivä, miten vähän minulla menee nykyään rahaa elämisen jälkeen mihinkään ylimääräiseen? Kun aikaisemmin työn teon yksi parhaista puolista oli rahan saanti ja sitä kautta materialististen unelmien toteuttaminen – nykyään unelmani ovat aivan toisaalla. Välillä mietin, pitäisikö edes yrittää olla innostuneempi kaikesta ihanasta mitä kaupat ovat pullollaan, mutta toisaalta kysyn itseltäni miksi? Nyt nimittäin tuntuu että jopa se second hand innostus, joka minulla on ollut vuosikaudet päällä, on laimentunut. Eli jos jotain hankin, teen hankinnan muista syistä kuin siksi että materia tekisi minut iloiseksi. En itse asiassa edes muista koska viimeksi olisin tullut aidosti hyvälle mielelle jostain tavarasta tai kokenut materialismionnea?

MateriaMateria on my way

Ehkä tähänkin on vaikuttanut paljon se, miten minua on elämässä riisuttu. Arvojaan on joutunut punnitsemaan ja loppupeleissä monissa tilanteissa sitä vaan havahtuu kerta toisensa jälkeen siihen, kuinka millään materialla ei ole merkitystä. On kaappi pullollaan kaikkea ihanaa vaatetta tai ei, se ei vaan koskaan voi tyydyttää minua aidosti sisältäpäin eikä tehdä minusta onnellista. Varmasti tästä syystä myöskään muiden materialistiset haaveet tai ilo jostain uudesta tavarasta ei kiinnosta. Se tuntuu itsestä vähäpätöiseltä ja tyhjältä, vaikka samaan aikaan pyrin aina ymmärtämään ihmisten syitä materialistiseen onneen. Kirjoitin viime syksynä siitä, miten materia on suoraan yhteydessä arvottomuuden tunteeseen ja itsehyväksyntään. Pidän näitä asioita edelleen käsi kädessä kulkevina ja jo omienkin kokemuksien pohjalta ymmärrän sen, miten materian haalimisen taustalla on hyvin usein jotain syvempää. Tarve hankkia uutta lähtee aina jostain, ja aika harvoin se muuten lähtee aidosta tarpeesta materiaa kohtaan. Ihmiset, joilla on aitoja tarpeita hankkia esimerkiksi uutta vaatetta, eivät yleensä ole niitä, joilla on varaa sitä haalia. Itse voin ainakin myöntää, ettei minulla ole olemassa tällä hetkellä yhtään ainutta materialistista tarvetta. Minulla on kaikkea yllin kyllin ja jos jotain hankintoja teen, niiden taustalla on jotain aivan muuta kuin aito tarve.

Omassa elämässä olen huomannut, miten haluan jatkuvasti löytää onnellisuutta elämän yksinkertaisista asioista, joihin ei liity mitään materialistista. Näitä asioita on todella paljon ja valitettavasti aikaisemmin en edes nähnyt niitä, sillä elin niin siinä länsimaalaisessa kuluttamisen kuplassa. Totuus on kuitenkin se että mitä vähemmän materiaan keskittyy, sitä enemmän ympärillä ja itsessään alkaa näkemään asioita, jotka tuovat aidon ja pysyvämmän hyvän olon tunteen. Tuon hyvän olon mukana tulee puolestaan rauha ja tyytyväisyys, jollaista eivät mitkään materialistiset hyödykkeet voi aikaan saada. Se että pääsee tähän pisteeseen, ei kuitenkaan ole aina helppo tie. Mikäli on aina ollut materialisti ja tottunut materialistiseen elämäntyyliin, voi olla ettei näihin asioihin koskaan havahdu. Uskon elämän alamäkien usein olevan niitä, jotka asettavat meitä otollisiin tilanteisiin punnita arvomaailmaa ja ikään kuin herätä siitä kuplasta, jossa elää. Aina on ihmisiä jotka noissa tilanteissa henkisesti alastomina oivaltavat jotain suurta, mutta aina on myös heitä, jotka eivät anna ymmärrykselle tilaa tai torjuvat sen kokonaan.

Materia on my waymateria on my waymateria on my way

Olen myös huomannut, miten en ole kiinnostunut materialistisista keskusteluista ihmisten kanssa ja ylipäänsä keskustelu rahasta on itselleni aika turn off. Toki rahasta voi puhua monesta näkökulmasta, eli säästäminen on kyllä mielenkiintoinen puheenaihe, mutta sellainen yleinen puhe siitä, mitä omistaa tai mitä aikoo hankkia, ei kiinnosta itseäni yhtään. Pakko myös sanoa, etten voisi kuvitella seurustelevani henkilön kanssa, jolle raha on yksi tärkeimmistä arvoista. Varmaan tästä syystä olen aikanaan muutamankin kerran treffeillä käydessäni huomannut, miten rahoitusalalla työskentelevien kanssa minulla ei yksinkertaisesti ole juurikaan yhteistä. Arvomaailmani on vallan jossain muualla ja tämä vahvistuu päivä päivältä. En tokikaan sano että arvomaailmani on yleisellä tasolla ainut oikea, mutta itselleni se on juuri sellaisilla urilla, joilla haluan sen pysyvän. Haluan löytää sisäisen palon vallan muista kuin materialistisista asioista ja kokea aidosti iloa muun kuin materian kautta. Materia on niin laiha lohtu ja mikään rätti ei ikinä koskaan korvaa aitoja tunteita tai vaikka sitä, miten hyvältä tuntuu kokea itsensä rakastetuksi. Tässä kohtaa voisin mainita myös sen, ettei hyväksyntää tulisi koskaan hakea itsensä ulkopuolelta ihmisten, statuksen tai sen materian kautta, vaan ensisijaisesti opetella hyväksymään itse itsensä oikein perustein. Tästä aiheesta minulla onkin luonnos jo lojumassa ja siihen palaan vielä erikseen lähipäivinä…

Täällä on tosiaan penseä kausi meneillään, mitä tulee kaikkeen turhaan materiaan. Onhan se totta että elämässäni on nyt yksi ilon lähde vähemmän kun en enää nauti shoppailusta tai uuden materian hankinnasta, mutta sen tilalle on tullut jotain huomattavan paljon onnellisemmaksi tekevää – kuten vaikka ihan vaan tyhjä tila, joka antaa luovuudelle sijaa. Kun elämäänsä ei täytä jatkuvalla materialistisella haaveilulla, on ajatustilaa muuhun huomattavasti tärkeämpään.

Onko muilla samankaltaisia ajatuksia aiheesta?

Kommentit (10)
  1. Ihana kirjoitus! Virkistävää vaihtelua lukea tällainen teksti. Olen itse myös pohtinut näitä asioita ja lopen kyllästynyt siihen, miten kaikki pyörii jatkuvan haalimisen ja kuluttamisen ympärillä. Tuntuu, että viime vuosina tämä on vain pahentunut somen vaikutuksen kautta kun niin moni näkyvästi esille oleva esittelee uusia ostoksiaan ja nimenomaan heitä kenellä on paljon materiaa, ihannoidaan. Olen huomannut myös sen, että lähipiirin ihmisille suurimmalle osalle kuluttaminen ja juuri tuo jatkuvasti esim. uuden puhelimen ostaminen on arkipäivää ja valitettavasti se etäännyttää kun itse ei halua olla samanlainen. Nuorempana olin materialisti ja shoppailusta tuli oikeasti minulle ongelma, joka kumpui omasta epävarmuudesta. Vanhemmiten kuluttaminen on jäänyt vähemmälle, mutta joudun edelleen olemaan tarkkana, etten ajaudu takaisin pahoille teille vanhoista tottumuksista. Tässä maailmassa on oikeasti niin paljon merkityksellisempiä asioita kuin materia. Minut havahdutti se kun tajusin, miten järjetöntä on pyöriä oravanpyörässä saadakseen asioita, jotka ovat tällä pallolla pidempään kuin me ihmiset -että loppupeleissä uhraamme elämämme materialle. Toivoisin, että tämä kulutusrumba alkaisi muidenkin mielestä olla nähty. Uskon, että se tekisi tästä maailmasta paremman paikan kaikin puolin.

    1. Kiitos! No sanoppa muuta… Oma lähin ystäväpiiri onneksi koostuu hyvin samalla tavalla ajattelevista ihmisistä, eikä keskustelu ole materialistista pintaliitoa. Itse en vaan enää jaksa sellaista, enkä ole tosiaan yhtään kiinnostunut siitä, mitä ollaan seuraavaksi hankkimassa tai siitä, millainen tonnin laukku keikkuu hankintalistalla. Mutta kuten tekstissänikin sen myönsin, olen minäkin ollut materialistinen ja aikanaan tuhlasin aina palkan uusiin hankintoihin, joihin se muuten upposi hyvin vikkelään… Ehkä kun on kokemuspintaa mihin verrata, sitä näkee tämän kontrasti nykyiseen hyvin selkeästi.

      ”Tässä maailmassa on oikeasti niin paljon merkityksellisempiä asioita kuin materia. Minut havahdutti se kun tajusin, miten järjetöntä on pyöriä oravanpyörässä saadakseen asioita, jotka ovat tällä pallolla pidempään kuin me ihmiset -että loppupeleissä uhraamme elämämme materialle.” Ja tämä!! Olen niin samaa mieltä kanssasi. Itseäni kauhistuttaa nimenomaan se, miten ihmiset tekevät töitä saadakseen rahaa ja sitten sillä ostetaan jatkuvasti lisää jotain, josta luullaan tulevan onnelliseksi. Itselleni onni ei kuitenkaan ole mitään materiaa ja jatkuvasti huomaan, miten vähän onnellisuuden tunnetta saan mistään materiasta. Itse asiassa en enää oikeastaan ollenkaan.

      Samaa toivon että jengi alkaisi pikkuhiljaa heräilemään ja ilmiö, joka on nyt ilmastonmuutoksen vuoksi pinnalla, on onneksi kasvamaan päin ja vastuullisuus on tämän hetken juttu. Toivon sen jatkuvan vielä pitkään!

  2. Puit suoraan ajantukseni sanoiksi. Mulla on taustalla aivan sama tarina ja sama kehitys. Nykyään ei kiinnosta laukut/uudet vaatteet samalla tavalla kuin ennen. Shoppailen muutaman kerran vuodessa tarpeeseen, ja olen hankkinut ajattomia vaatteita/kenkiä ja nyt on sellainen tilanne että voisin muutamaan vuoteen olla ostamatta yhtään mitään. Mikään uusi elektroniikka ei ole kiinnostanut vuosiin, enkä ymmärrä kun ihmiset vaihtaa puhelimiaan vuoden/parin välein ja vertailee kenellä on parempi luuri. Joulun aikaan varsinkin korostuu tämä kulutusjuhla ja mua suorastaan kuvottaa ihmisten materialismi. Olen sanonut sukulaisillekin moneen kertaan että en tarvitse mitään lahjoja, onneksi viime jouluna se meni vihdoin perille ja saimme pääosin aineettomia lahjoja sekä tarpeellisia tarpeellisia käyttöön meneviä tarvikkeitä. Materia ei tosiaan tuo onnea, sillä täytti jonkinlaista tyhjyyttä nuorempana, nyt kun on tyytyväinen itseensä, ei enää koe samanlaista tarvetta ja tämä on oikeasti aika vapauttavaa. Aika vähällä sitä oikeasti pärjää ja on onnellinen, ihan perusasiat riittää pitkälle.

    1. Näinpä! Hyvin samanlaisia fiiliksiä täälläkin kyllä, vaikka en todellakaan ole ihmisenä edes saita rahan suhteen. Tuo on aika hyvä saavutus ostaa muutaman kerran vuodessa jotain! Itse huomaan että vaikken enää nautikaan shoppailemisesta, kyllä silti UFFista tulee ostettua jotain aina välillä ihan vaan ”tavan vuoksi”. Mutta onnea materia ei kyllä tuo, ei missään nimessä vaan melkeinpä päinvastoin – tekee pidemmällä tähtäimellä onnettomaksi. Olen myös perusasioiden kannalla ja huomaan että mitä vanhemmaksi tulen, nimenomaan hyvät ihmissuhteet ovat niitä, joita haluan vaalia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *