KUPLA

Viime kevään jälkeen olen miettinyt paljon elämää ja erityisesti sitä, elänkö elämääni valot päällä vai puolilla valoilla. Jokainen varmaan ajattelee elävänsä elämäänsä ns. täysillä, mutta todellisuudessa on olemassa monenlaisia kuplia, joihin saatamme ajautua ja jopa jumiutua. Näihin kupliin ei välttämättä havahdu kovin herkästi, ellei elämäänsä tarkastele suurennuslasilla. Sanotaan, kuinka joskus voi joutua menemään kauas nähdäkseen lähelle. Sanoisin myös, että joskus voi joutua menemään todella lähelle, nähdäkseen lähelle. Viime kevät teki ainakin itselleni juuri sen ja jäätyäni itseni kanssa ikään kuin jumiin kotiin, pysähdyin sellaisten asioiden äärelle, joita olin alitajuisesti pakoillut. Viime keväästä lähtikin prosessi käyntiin, jonka seurauksena olen nyt tässä tilanteessa – valmiina uuteen ja ennen kaikkea vapautunut jostain sellaisesta vanhasta, joka selkeästi sitoi. En sano, etteikö matkaan olisi mahtunut useammat itkut ja toivottomuuden tunteet ahdistuksineen, mutta suunta on ainakin oikea.

Olen ollut elämäni aikana lukuiset kerrat kuplassa. Tuo kupla on erikoinen, sillä sen sisällä ei ikään kuin hahmota asioita sen ulkopuolelta ja siellä ollessaan, ei välttämättä edes halua nähdä kuplan epäkohtia. Riittävän paljon, kun viettää aikaa jossain tietyssä ympyrässä, saattaa myös hämärtyä se, mikä on oikeasti oikein ja mikä väärin. Voin sanoa nähneeni elämäni aikana aika paljon, kuten varmasti useampi teistäkin. Olen myös ollut osa jotain sellaista, jota en pohjimmiltani allekirjoita – elänyt elämää, joka ei vastaa arvojani ja esimerkiksi tehnyt asioita, koska muutkin tekevät. Tämä onneksi vuosia sitten nuoruudessa, josta en osittain itseäni edes tunnista. Nykyään haluan olla tuntosarvet pystyssä, eli seurata jatkuvasti sitä, millaisilla ihmisillä ja asioilla itseäni ympäröin. Kukaan ei pysty suojelemaan itseään kanssaihmisiltä, eikä tarvitsekaan. Mutta totuus on se, että missä me aikaa vietetään, se myös meitä ruokkii. Mikäli elämme keskellä valheita ja pinnallisuutta, nuo luikertelevat elämäämme salakavalasti, halusimme tai emme. Vaikka kuinka ajattelisimme, ettemme ole osa tuota ja pysymme sen ulkopuolella, kupla imaisee herkästi mukaansa. Yhtäkkiä saatamme havahtua siihen, kuinka käyttäydymme, kuten muut ympärillämme. Epänormaalista tulee meille normaali ja täysin hyväksyttävää.

Kupla voi olla myös sellainen, johon ajautuu itsensä kanssa. Ikään kuin lukkotila, jota ei saa avattua, vaikka kuinka haluaisi. Oma kupla on siinäkin mielessä haastava, ettei siitä välttämättä tiedä kukaan muu. Itse ainakin olen hävennyt joitain asioita, joista en ole päässyt oletetussa ”määräajassa” eteenpäin ja vältellyt niistä puhumista. Viime kevät selkeytti paljon kokonaisuutta, sillä kupla puhkesi täällä kotona yksin ollessa. Oivalsin, kuinka tärkeää minun on nyt vaan olla itselleni rehellinen siitä, missä jamassa määrättyjen asioiden kanssa olen. Ne asiat, jotka sitovat, haluan niistä eroon. Toisaalta myös niistä puhuminen läheisille siinä kohtaa, kun olin valmis, konkretisoi asiaa ja jossain määrin myös helpotti sitä omaa prosessia. Kupla siis poksahti ja sitä on prosessoitu. Prosessoinnin seurauksena oloni on paljon vapautuneempi ja tuntuu kuin harteilta olisi pudonnut taakka. En sano, etteikö kokonaisuus tulisi vielä minuun vaikuttamaan, mutta ainakin olen sitä läpikäynyt ja antanut sellaisten tunteiden tulla ulos, joita pitkään panttasin.

Yksi tärkeä huomio, jonka olen myös tehnyt, on, ettei aina ole kyse pelkästään siitä tapahtuneesta, joka aiheuttaa meissä esimerkiksi pettymyksen tai järkytyksen, vaan tuo tapahtuma saattaa laukaista meissä jotain vanhaa ja sitä kautta kunnon myräkän. Niin moni menneisyydessä tapahtunut asia on yhteydessä nykyhetkeen, sillä ne tapahtumat ovat meissä muistijälkenä. Vaikka sitä kuinka kuvittelisi, ettei vanhalla ole mitään tekemistä nykyisyyden kanssa, jokin tekijä saattaa aktivoida sen vanhan ”trauman” ja tikittävä aikapommi on valmis. Tämän tiedostaminen helpottaa omaa oloa ja sen myötä on helpompi ymmärtää itseä.

Puhun postauksessa enemmänkin meille haitallisista kuplista, mutta kuplahan voi olla myös esimerkiksi perhe- tai vauvakupla, jonka sisällä elämä pyörii noiden teemojen ympärillä. Nuo kuplat ovat usein varmasti väistämättömiä noissa elämäntilanteissa, mutta kestävät määrätyn ajan, jonka jälkeen poksahtavat. Eli aina kuplassa eläminen ei ole haitallista tai sellaista, josta tulisi pois pyrkiä. Olen sitä mieltä, että parhaiten tässä elämässä pärjää, kun pyrkii olemaan mahdollisimman avarakatseinen ja ymmärtämään erilaisuutta. On erilaisia kuplia ja elämäntilanteita, joissa olemme.

Onko kuplassa oleminen teille tuttua? Tai havahdutteko koskaan siihen, että olette eläneet pitkään jossain kuplassa, jonka poksahdettua katsotte elämää hyvin eri tavalla?

Kommentit (2)
  1. Em / Wake up - elämä kutsuu
    7.8.2020, 15:12

    Ihana teksti, jälleen kerran. Sussa on paljon viisautta, ihana jäädä pohdiskelemaan sun ajatuksia ja mitä on itse niistä mieltä. Kiitos kun kirjoitat!

    1. Kiitos kauniista sanoistasi. ❤️❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *