Kymmenen paljastusta minusta

Kasvojeni lihakset ovat toisella puolella ”väljemmät” kuin toisella. Tämän voi nähdä mikäli katsoo tarkkaan kun vaikka puhun tai hymyilen. Olen siis toispuoleinen ja mikäli haluaisin molemmat puolet ”samalle tasolle”, tulisi toisen puolen lihaksia kuulemma lamauttaa botoxilla. Ei sillä että asia itseäni häiritsisi, mutta löytyipä sillekin selitys miksi kasvojeni puolet toimivat hieman eri tavalla. Veikkaan että aika harva ihminen on kasvoiltaan symmetrinen ja tämä ehkä usein tekeekin sen, että kasvot ovat persoonalliset ja mielenkiintoiset?

Vaikka juoksen paljon, juoksen vain harvoin kerralla kymmentä kilometriä. Näin siksi, etten koe sitä tarpeelliseksi enkä juokse sen vuoksi, että haluaisin juosta mahdollisimman pitkään tai kuluttaa runsaasti energiaa. Moni paljon juokseva lenkkeilee pitkiä lenkkejä kerralla, mutta itse tykkään juosta maksimissaan 45 minuuttia yhteen putkeen. Tuo on aikataulullisesti aika sopiva määrä eikä lenkin jälkeen ole niin poikki, ettei saisi enää mitään aikaan. Mieluummin juoksen lyhyempiä lenkkejä ja useammin kuin pitkiä ja harvemmin.

Kuuntelen monesti ”salaa” biisejä, joita en halua kenenkään tietävän että kuuntelen. Siis kaikkea aivan järkyttävää skeidaa, jonka ääneen myöntäminen olisi noloa. Musiikkimaussani on pieni häivähdys todella nolostuttavaa genreä, joten tämä jääköön tähän.

Käytän usein itseruskettavaa ainoastaan alueille, jotka näkyvät kaikelle kansalle. Eli toisin sanoen saatan käyttää itseruskettavaa pelkästään ylävartaloon ja jättää alakropan ”värjäämättä”. Tätä teen paljon etenkin talvisin, sillä onhan se nyt selvää säästöä koska talvella verhoudutaan niin paksuihin vaatekerroksiin että harvoin edes nilkat vilkkuvat! Tosin kädet on pakko aina värjätä jos värjään myös dekolteen – samoin vatsa. Olisi hassua jättää vatsa ja jalat valkoiseksi, mutta olla muutoin ruskea. Jo pelkkä ajatuskin naurattaa.

Olen nirso monissa asioissa ja tätä myös herkkujen suhteen. Syön vain harvoin mitään sellaista, mistä en erityisemmin pidä. Eli karkit joista en tykkää jäävät kulhoon – samoin kakkupalat buffetpöytään. Rakastan kyllä herkuttelua, mutta ainoastaan asioilla, joista tykkään.

Minulla on salaisuuksia, joita ei tiedä kukaan. Ei ystävät, toverit tai edes entiset poikaystävät. Olen ylipäänsä ihmisenä sellainen, että jätän aika paljon asioita täysin omaan tietoisuuteen. En siis koe jatkuvaa tarvetta kertoa asioista muille, vaan pidän asioita myös itselläni. En tiedä onko tämä outoa, mutta näin tosiaan täällä!

Nuorempana hiukseni olivat todella kiharat. Tästä johtuen testasin tuossa taannoin vuosien tauon jälkeen jättää hiukset luonnollisesti kiharalle ”curly girl” -metodilla, mutta tukka oli lähinnä kuin mikäkin hamppu tai moppi! En sitten tiedä johtuuko kiharoiden laimeneminen hiusten käsittelystä, vääränlaisista tuotteista, hiusten värjäämisestä vai pituudesta ja täten myös painosta, mutta eivät ne enää samanlaiset kiharat ole kuin aikoinaan, harmi. Näin tietenkin juuri nyt kun haluaisin omat kikkarat takaisin!

Katson todella harvoin elokuvia enkä osaa katsoa niitä yksin. Tänään olen haasteen edessä, sillä televisiosta tulee ”Veljeni vartija”, jonka haluaisin katsoa, mutta en tiedä kykenenkö siihen? Näin oikeastaan sen vuoksi, että leffan katsominen yksin tuntuu jollain tapaa vähän turhalta enkä voi olla miettimättä, voisiko tämän(kin) ajan käyttää jotenkin paremmin?

Jätän usein tavaroitani eri paikkoihin tai hukkaan niitä. Viimeisin kammottava huolimattomuus tapahtui Dohan kentällä kun latasin läppäriäni odotuspenkeillä kaukana omalta portilta ja kun lopulta päätin lähteä oikealle portille, jätin läppärin vahingossa siihen. Pakkasin siis laturin ja läppäripussin laukkuun, mutta itse koneen jätin siihen penkkien viereiselle pöydälle. Vasta omalla portilla parisenkymmentä minuuttia myöhemmin tajusin että läppäri ei ole mukana. Menin niin järkyttävään paniikkiin ja melkein itkin. Onnekseni tietokone kuitenkin kökötti paikassa johon olin sen jättänyt, eikä kukaan ollut sitä vienyt, mutta kyllä jälleen kerran mietin, miten ihmeessä näin voi käydä? Olen myös se, jonka kaulaliina on talvella aina jossain teillä tietämättömillä ja sateenvarjoja ostan jatkuvasti uusia. Joskus mietin, kuinka aivan varmasti hukkaisin oman lapsenikin, mikäli sellainen minulle siunaantuisi…

Käytän edelleen napakorua vaikka tiedän, miten last season se on. Itseäni tuo ei siis haittaa ja olen käyttänyt navassani rengasta oikeastaan niin kauan kuin muistan, vaikka jokunen siitä aina toisinaan minulle kommentoikin. Nuorempana inhosin napaani, sillä se ei ole sellainen perinteinen kuoppa kuten monilla muilla ja siksi käytin navassani hyvin suuria koruja ikään kuin peittämään sitä. Vaikka nykyään itselleni on aivan sama miltä napani näyttää, kyllä silti tykkään käyttää siinä korua. Ihan sama onko se pissis vai ei, käytän sitä silti. Ja sano minun sanoneen, tulee vielä aika kun napakorut ovat taas todella IN! Veikkaan ettei siihen muuten mene kovin kauaa…

Samaistutteko mihinkään kohtaan?

Ihanaa alkavaa viikonloppua sateesta huolimatta!

Kommentit (6)
  1. Parikymppisenä otettu napakoru on edelleen paikoillaan, se on keikkunut pari kertaa upean raskausvatsan koristeena, ollut unohduksissa vatsamakkaran ja peittävien vaatteiden alla. Korut ovat vaihtuneet ja kultainen rengas on pysynyt lempparina. Nyt kroppa on timmimpi kuin 16-vuotiaana, 46-vuotiaana voin sanoa että ripustan napaani ihan mitä haluan, koska se on minun napani. 🙂

  2. Minäkin pidän vielä napakorua vaikka kohta kolmaskymmenes ikävuosi kolkuttaa ovelle. Otin korun 15-vuotiaana ja vaikka tässä vuosien aikana olen ottanut korun pariin kertaan pois, olen korun aina laittanut takaisin. Vatsa näyttää jotenkin tyhjälle ilman sitä. Olen myös miettinyt onko ”noloa” pitää vielä korua tällä iällä, mutta hälläköväliä. Pysyköön tuolla navassa minua ilahduttamassa, ei sitä kuitenkaan kovin moni muu sieltä näe.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *