Luonnollinen deodorantti, joka pitää!
Käytän paljon luonnonkosmetiikkaa ja jo pidempään olen toivonut löytäväni deodorantin, joka olisi luonnollinen, mutta samalla myös pitävä. Sellainen, joka blokkaisi myös treenihiet eikä antaisi ikävää hajua läpi kovaakaan pitoa vaativassa tilanteissa! Joitain luonnonkosmetiikan deodorantteja olen kyllä kokeillut, mutta huonolla menestyksellä. Vaikka en ole edes mitenkään runsaasti hikoilevaa sorttia, tästä huolimatta mikään kokeilemani dödö ei ole toiminut. Ikävä haju on tullut läpi, jonka vuoksi jossain kohtaa jo luovutin ja tyydyin perinteiseen Rexonaan. Taannoin sain kuitenkin blogin kautta testiin We Love The Planetin deodorantteja, joiden suhteen olin alkuun hieman skeptinen, mutta päätin antaa kuitenkin mahdollisuuden. Yllätykseni olikin suuri, sillä deodorantit osoittautuivat aivan mielettömän toimiviksi! Epäileväinen asenteeni nimittäin kumoutui jo heti ensimmäisenä päivänä, kun dödö piti jopa hikisen juoksulenkin hikoilut kurissa.
En ymmärrä, miten tällainen luonnonkosmetiikan brändi onkin voinut mennä itseltäni niin kiitettävästi ohitse? Siskonikin totesi deodorantin minulla nähtyään, että nuohan ovat tunnetusti aivan parhaita! Itse en ollut koskaan edes kuullut brändistä ennen tätä kevättä – tosin parempi tietenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Kuten jo mainittu, We Love The Planet on 100 % luonnollisista aineosista valmistettu ja kehitelty Hollannissa. Myös tuotteiden valmistus tapahtuu Hollannissa ja deodoranttien pääasiallisia vaikuttavia aineosia ovat mm. ruokasooda, kookosöljy, maissitärkkelys, oktaanihappo ja mehiläisvaha. Mikäli iho on erityisen herkkä, brändillä on myös täysin ruokasoodaton deodorantti, joka on muuten oma suosikkini.
Sarja pitää sisällään useampia erilaisia deodorantteja, joista jokaiselle löytyy varmasti mieluisensa! Itselläni on ollut testissä kolme dödöä, joista ensimmäisenä on mainittava suosikkini, tuo puikkomainen soodaton ”So Sensitive”, joka sopii erityisen hyvin herkälle iholle. Vaikka ihoni ei lähtökohtaisesti ole mitenkään älyttömän herkkä, kainaloni ovat aina kutisseet liian vahvoista deodoranteista. Tuoksu tässä dödössä on aivan ihana – mieto kirsikankukka, joka ei missään nimessä tulee liikaa läpi, mutta toisaalta ei myöskään päästä hien hajua ilmoille. Pidän puikosta varmasti myös sen vuoksi eniten, että se on helppo ja ”perinteinen” käyttää, eli deodoranttia ei tarvitse levittää kainaloihin käsin. Puikolla dödö levittyy iholle helposti ja pakkauskin on muuten maatuvaa pahvia, joka ei sisällä yhtään muovia.
Toisena on mainittava söpön pienet, kätevästi vaikka lentokoneen käsimatkatavaroissa kulkevat deodoranttivoiteet, jotka on pakattu 48 gramman zero waste -periaattein kierrätyspellistä valmistettuun purnukkaan. Nämä voiteet poikkeavat puikosta tietenkin siinä mielessä, että ne tulee levittää kainaloihin sormin. Toisaalta taas nämä ovat hyvin kestäviä, sillä deodoranttia ei tule levitettyä kainaloihin yhtään enempää kuin tarve vaatii. Kuten jo mainittu, erittäin käteviä matkoilla tai silloin kun pitää ottaa mahdollisimman vähän tavaraa mukaan! Itselläni on ollut käytössä kaksi erilaista tuoksua; Sweet Serenity ja Mighty Mint. Etenkin ensimmäinen on suosikkini ihanan tuoksunsa vuoksi ja kulkee muuten hyvin usein käsilaukussakin mukana kaiken varalta.
We Love The Planetin deodorantit sopivat loistavasti niin naisille kuin miehillekin, sillä useammat tuoksut ovat aika unisex, kuten esimerkiksi tuo minttu. Deodorantit eivät myöskään tuki ihohuokosia tai aiheuta ikäviä kutinoita, vaikka kainalot olisi vasta sheivattu. Ehkä ainoa miinus on se, kuinka reissussa huomasin, miten olkaimettomaan mekkoon saattaa kainaloiden kohdalle kerrostua hieman voidetta. Eli erittäin hikisissä olosuhteissa voide saattaa hieman tahria, mutta Suomessa en ole tuota ”ongelmaa” huomannut. Tästä pitikin vielä mainita, että käytin We Love The Planetin puikkodödöä myös Balilla Ubudissa todella hiostavissa olosuhteissa, eikä dödö pettänyt kertaakaan! Olen kyllä enemmän kuin vakuuttunut, enkä aio muihin deodorantteihin enää palata. Mieluiten käytän kainaloissani luonnollisempaa tuotetta, sillä niin paljon on puhuttu useampien deodoranttien syöpää aiheuttavista vaikutuksista. Luonnollinen vaihtoehto on aina parempi ja etenkin jos tosiaan löytyy tuote, joka todella toimii! Edes hinta ei ainakaan itseäni kirpaise, sillä vajaa parikymppiä deodorantista, joka kestää käytössä ja on vielä ihoystävällinen, ei ole paha.
Ja tähän loppuun on vielä mainittava, että kyseessä ei ole maksettu mainos vaikka tuotteet olenkin testiin saanut. Olen saanut useita luonnonkosmetiikan dödöjä testiin aikaisemminkin enkä mistään niistä kirjoittanut, koska mikään ei ole vakuuttanut – vaan päinvastoin. Ja vielä loppuun mainitakseni, mikäli haluat testata jotain sarjan tuotetta mutta et tiedä mistä aloittaa, suosittelen tuota puikkoa! Se on kaikista helpoin ja siistein, eikä purkkiin nähden hintaeroa juurikaan ole. Sarjaa myydään mm. Ruohonjuuressa ja Ekolossa.
Onko We Love The Planet teille tuttu brändi tai kenties monen muun suosikki?
*Tuotteet sponsoroitu
Kiitos vinkistä!
Toivottavasti pitää kainalot kuivina, toisin kuin monet kokeilemani luomudödöt. Purkitkin on super kauniita.
Täytyy ehdottomasti testata!
Eipä mitään, loistavaa tuotetta on aina ilo kehua. 🙂 Ja pitää kainalot kuivina, tosiaan oma suosikkini, joten en turhaan kehu! Mutta toki olemme yksilöitä, eli en voi mennä takuuseen että kaikilla toimii. Kannattaa kuitenkin testata, ei siinä paljon menetä.