Maanjäristys ja viimeisen vuorokauden mietteitä

Eilen oli hieman erilainen päivä paratiisissa. Heräsimme aamulla normaalisti  uuteen päivään ja tarkoitus oli lähteä puoli kymmenen aikaan venekuljetuksella kohti Gilejä. Aamulla hotellin emäntä tuli kuitenkin kertomaan meille, että vene on täynnä, joten joudumme lähtemään hieman aikaisemmin. Tästä syystä oltiin liikkeellä jo kahdeksan aikaan aamulla ja ystäväni meni ennen minua aamiaiselle hotellin aulatilaan. Itse tulin tosiaan kymmenisen minuuttia myöhemmin perästä ja siinä kohtaa, kun olin matkalla laukkujeni kanssa ulkona sijaitsevasta bungalowsta aulaan, alkoi maa järistä ja kuulin kiljuntaa. Muutama sekunti niin minua vastaan juoksi ystäväni, hotellin henkilökunta ja muutama turisti aulasta. Ihmiset olivat paniikissa ja minä hämmentynyt, vaikka tiesin tasan tarkkaan, mitä tämä tarkoittaa. Paikalliset katselivat merelle vetäytyykö vesi ja olivat valmiina juoksemaan korkealle (hotellimme siis sijaitsi aivan rannassa). Tuossa sekunnin sadasosan mietin, nytkö tämä päättyy? Olen saattanut tästä joskus mainita, mutta pelkään tsunamia enemmän kuin mitään ja kauhein tapa, jolla haluaisin kuolla, on hukkuminen. Vesi elementtinä pelottaa itseäni paljon, enkä esimerkiksi täällä Balillakaan ole kertaakaan uinut kunnolla meressä. Ehkä pahinta tuossa tilanteessa oli kuitenkin se kauhu, jonka näin paikallisten silmistä. Itse en kunnolla ymmärtänyt tilannetta ja luonnollisesti menin paniikkiin.

Vaikka itse tilanne oli ohitse hyvin nopeasti, jäi siitä pelko koko päivän ajaksi. Mietin uskallammeko lähteä merelle ja matkustaa Gileille jälkijäristysten vuoksi? Kaikki äänet pelotti ja keho jäi ikään kuin aktiiviseen valmiustilaan. Tänne Gileille päästyämme, tuli vettä seurattua erityisellä varauksella ja ehkä konkreettisimmin pelkoani kuvaa se, miten päiväunilla heräsin paniikissa, kun ystäväni nousi sängystä ja sänky tärisi. Trawangan on maastona vielä hyvin lakeaa, eli täällä ei ole vuoristoa vaan ainoastaan hieman korkeampi kukkula, jonne voisi juosta hädän tullen. Olen kokenut maanjäristyksen kerran aikaisemmin, mutta tämän vuosia sitten Kyproksen saarella. Tuolloin järistys kesti ehkä kymmenen sekuntia ja noihin aikoihin ei ollut käynyt vielä sitä Thaimaan kamalaa tsunamia, joten järistystä ei osannut pelätä, saatikka sen mahdollisia seurauksia. Nykyään tilanne on hyvin eri ja ymmärtääkseni etenkin Indonesiassa maanjäristykset yleisiä. Harvoin sitä kuitenkaan tulee ajateltua, että katastrofi osuisi oman matkan aikoihin. Ihmismielellä lienee taipumus suojella itseään ajattelemalla, ettei paha tule omalle kohdalle. Kuitenkin tällaiset tilanteet pistävät aina miettimään, miten pieni sitä on luonnonvoimien edessä tai kuinka jokaisella meistä on päiviä se tietty ennalta määrätty määrä. Kieltämättä eilen tuli mietittyä kuolemaa useaan otteeseen ja sanoinkin ystävälleni, etten haluaisi vielä lähteä. Hetken mietin myös sitä, kuinka haluaisin äkkiä kotiin.

Aika painavia ajatuksia siis pyörinyt päässä ja vaikka tänään olo on jo rauhallisempi, kyllä edelleen olen hieman reaktiivisessa tilassa. Majoitumme Gileillä vielä kolme yötä, jonka jälkeen lähdemme Ubudiin ja siitä  todennäköisesti Uluwatuun. Reissua on siis vielä jäljellä, jonka vuoksi haluan pyrkiä unohtamaan eilisen tapahtumat ja keskittyä hyviin asioihin. Ja onhan se totuus, ettei pelko lisää kuin pelkoa ja loppupeleissä luonnonvoimien edessä etukäteen asioiden pelkääminen ei ainakaan edesauta mitään hyvää. Toki on hyvä olla valppaana ja tiedostaa riskit sekä se, miten tilanteen tullen kannattaa toimia, mutta jatkuvassa pelossa eläminen ei palvele ketään. Matkustaminen on aina ylipäänsä omanlaisensa riski jo lentämisestä kohteessa olemiseen ja elämiseen. Ei siis auta kuin pyrkiä jatkamaan matkaa normaalisti ja näin olemme tehneetkin. Tänään vuokraamme pyörät ja kierrämme Trawangania niillä ympäri. Huomenna aamusta kohti Airia, jossa otetaan rennosti ja nautitaan valkoisista hiekkarannoista. Kävimme muuten eilen illalla rentoutumassa muutamalla viinilasillisella ja koetimme löytää täältä Trawanganilta kivoja rantabaareja, mutta eipä tälläkään kertaa natsannut. Kymmenen vuotta sitten Trawangan oli suosikkini ja saari huomattavasti rauhallisempi. Nykyään tämä on hyvin turistikeskeinen, jonka vuoksi olen tyytyväinen, ettei olla täällä pidempään kuin pari yötä. Huomaan, miten omat tarpeeni reissaajana ovat muuttuneet paljon ja viihdyn nykyään huomattavasti rauhallisemmissa paikoissa kuin aikaisemmin.

Toivottavasti Suomessa kaikki on hyvin ja kiitos kaikille teille, ketkä olette laittaneet Instagramin puolella viestiä tavalla tai toisella! Ihana kun huolehditte, mutta kaikki on tosiaan nyt hyvin ja matka jatkuu. Täällä pyritään keskittymään positiivisiin juttuihin ja nauttimaan matkasta, jota on vielä mukavasti jäljellä!

Oikein ihanaa keskiviikkoa. <3

Kommentit (2)
  1. Mia / Beauty Highlights
    18.7.2019, 14:30

    Hyi kamalaa, ihan nousi kylmät väreet tätä lukiessa… Itsekin olisin varmasti ollut ihan paniikissa, ja samanlaisia ajatuksia varmaan pyörisi jälkikäteen päässä, kun muutenkin tulee pohdittua elämää syvällisemmin aina välillä (tai no, usein). Sun ei kuitenkaan vielä ollut aika lähteä, muista se! <3 Toivottavasti pystyt rentoutumaan vielä loppuloman hyvin 🙂

    Ps. Kirjoitin blogiini viime viikolla tekstin ”Tässäkö tämä nyt oli” juurikin samaisesta aiheesta:

    http://www.beauty-highlights.fi/2019/07/tassako-tama-nyt-oli_14.html

    Jos siis haluat käydä lukaisemassa! 🙂

    1. Joo ei kyllä ollut mukava kokemus. 🙁 Ja laittoi kieltämättä miettimään kaikenlaista. Mutta hyvin on päästy onneksi takaisin normaaliin rytmiin ja kyetty nauttimaan loman jatkosta! 🙂

      Okei, pitää käydä kurkistamassa. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *