Miksi jotkut ihmiset ärsyttävät meitä?

Mainitsin eilisessä postauksessa siitä, kuinka olen miettinyt sitä, miksi jotkut ihmiset ärsyttävät meitä? Mistä johtuu, että osan kanssa tulee todella hyvin toimeen, mutta joidenkin kanssa ei sitten yhtään? Onko kyse puhtaasti kemioista, luonne- ja arvomaailman eroista vai siitä, kuinka vastapuolessa on jotain sellaista, joka saa meidät muistamaan jotain negatiivista menneisyydestä? Aihe on pyörinyt paljon mielessäni, jonka vuoksi päätin pohtia sitä vielä erikseen omassa postauksessa.

Heti alkuun, en missään nimessä itse koe olevani mikään maailman helpoin ihminen. Voin rehellisesti myöntää, etten ole se, joka on aina hiljaa, myötäilee muita ja nieleskelee, vaikka tekisi mieli sanoa ääneen oma mielipide. Olen kyllä noin yleisesti rauhallinen luonne, mutta minussa on myös temperamenttia, joka näkyy niin vapaa-ajalla kuin työelämässä. Olen henkilö, joka puolustaa aina läheisiä (ja nykyään myös itseään), eli mikäli eteen tulee tilanne, jossa tapahtuu jotain vääryyttä, en ole se, joka seisoo hiljaa ja katselee vierestä, vaan olen se, joka puuttuu tilanteeseen. Sanon hyvin usein asiat myös suoraan, mikä aiheuttaa joissain ärsytystä. Jos on itse ihminen, joka pitää asiat sisällään, haluaa olla muille mieliksi ja nieleskelee, vaikka tulisi kaltoin kohdelluksi, voi olla hankala ymmärtää sitä, miksi minä puutun asioihin. Se, miksi olen temperamenttinen ja tulisieluinen, on osittain ihan luonteesta johtuvaa, mutta osittain opittua reagointia. Olen menneisyydessä tottunut suojelemaan pienempää ja nähnyt myös mallin, kuinka hyökkäykseen vastataan ”hyökkäämällä takaisin”, ei nieleskelemällä. Tästä voi olla elämässä sekä hyötyä, että harmia. Koen kuitenkin yhdeksi parhaista puolistani sen, että osaan selittää käytöstäni aika hyvin auki ja kykenen pyytämään anteeksi sekä nöyrtymään, mikäli olen väärässä tai toiminut väärin.

Tiedän siis ärsyttäväni joitain suorasanaisuuteni vuoksi. Varmasti etenkin he, jotka tosiaan haluavat olla kaikille mieliksi, ovat heitä, jotka ärsyyntyvät tyylistäni eniten. Ymmärrän siis sen, kuinka itse aiheutan joissain henkilöissä ärsytystä ja niinhän se elämässä menee, ettei kaikkia voi miellyttää. Toisaalta olen myös kohdannut sellaista ärsytystä, joka ei pohjaudu mihinkään muuhun kuin ennakkoluuloihin, eli minut on mielletty ylimieliseksi, kunnes keskustelun myötä mielipide on muuttunut. Tähän en näe muuta syytä kuin ulkoisen habituksen ja sen, etten ole kovin sosiaalinen tutustumaan uusiin ihmisiin, joka saatetaan kokea niin, etten ole kiinnostunut ympäristöstä. Todellisuudessa kyse on siis varautuneisuudesta ja siitä, kuinka koen ison ihmisjoukon kuormittavaksi. Ennemmin hengailen yhden ihmisen kanssa juhlissa kuin sosialisoin jokaisen kanssa. Eli tältä osin olen toisinaan väärin ymmärretty ja siksi varmasti myös ärsytän joitain. Mutta kuten mainittu, kohtaan itsekin elämässä ihmisiä, jotka ärsyttävät minua ja siltä kannalta ajattelin asiaa tänään syvemmin pohtia. Olen nimittäin miettinyt, mistä tuo ärsyyntyminen johtuu ja mitä yhtäläisyyksiä näissä henkilöissä on? Miksi joku toinen ei ärsytä juuri koskaan, mutta toinen puolestaan sitäkin useammin?

Yleisellä tasolla en usko, että kenenkään tarkoitus on puhtaasti ärsyttää jatkuvasti muita. Koemme vaan jokaisen itsemme kautta ja aina siinä kohtaa, kun joku herättää meissä ärsytystä, on tavallaan syytä katsoa peiliin ja miettiä asiaa itsensä kautta. Miksi tämä ihminen ärsyttää, mikä hänessä oikein on? Toisinaan ärsyyntymisessä on kyse puhtaasti siitä, miten toinen edustaa täysin päinvastaisia arvoja ja omaa erilaisen ajatusmaailman kuin me. Ja mikäli emme ole opetelleet riittävästi erilaisuuden sietämistä, saatamme antaa tunteillemme vallan. Minun on esimerkiksi vaikea ymmärtää syrjintää, muiden alas painamista, epärehellisyyttä ja oman edun tavoittelua kyseenalaisin keinoin. Aina kun tällaista joissain ihmisissä havaitsen (vaikka se ei edes kohdistuisi minuun), ärsyynnyn. Ehkä pohjimmiltaan tuossa on kyse jonkinlaisesta itsesuojeluvaistosta ja toisaalta taas siitä, ettei häikäilemätön käytös oma etu edellä, ole arvojeni mukaista. Eli nuo tietyt asiat ärsyttävät minua, koska ajattelen niistä päinvastoin. Ja samaan aikaan voin myöntää, etten ehkä sitten ole riittävästi harjoitellut erilaisuuden sietämistä. Eli ennemmin välttelen ihmisiä, jotka ärsyttävät kuin opettelisin sietämään heitä. Jollain tavalla tässä kohtaa ehkä nousee myös esiin tietynlainen itsekkyys, eli koen oman hyvinvoinnin niin tärkeäksi, etten halua jatkuvasti hengailla ihmisten kanssa, jotka ärsyttävät. Joku voi nähdä tämän kypsymättömyytenä, mutta itse taas koen olevani sen verran altis erilaisille tunnetiloille, jonka vuoksi teen tässä suhteessa itselle palveluksen.

Kuten eilisessä postauksessa mainitsin, joskus ärsyttävä henkilö saattaa tuoda nykyisyyteen palan menneisyyttä. Jos otetaan esimerkkinä, kuinka meillä olisi ollut lapsuudessa vanhempi, joka nälvii jatkuvasti jostain ja siinä kohtaa, kun nykyisyydessä kohtaamme jonkun, joka nälvii meitä samalla tyylillä, saattaa tuo herättää meissä vahvan vastareaktion. Joskus tällainen yhdistely voi olla todella hankalaa, mutta tätäkin aspektia kannattaa ehkä toisinaan miettiä, mikäli on hankala löytää syitä siihen, miksi joku ärsyttää. Ja ainahan nämä reaktiot eivät tule välttämättä ärsyyntymisenä, vaan yksi vahva reagointitapa voi olla ahdistus, tai jopa paniikki. Myös erilaiset ristiriitatilanteet saattavat muistuttaa jostain menneisyyden haavoista, jonka vuoksi reaktiot nousevat pintaan. Olen myös miettinyt, voiko joissain tapauksissa olla kyse jopa siitä, ettemme siedä muissa piirteitä tai toimintatapoja, jotka ovat myös meissä, mutta käsittelemättöminä? Tämäkin on aika mielenkiintoinen aspekti, vaikka tavallaan sen aika vahvasti kyseenalaistan. Ihmismieli on toisinaan niin erikoinen, ettei aina välttämättä oma ymmärrys riitä oivaltamaan, miksi reagoimme kuten reagoimme.

Paljon puhutaan kemioista ja niiden kohtaamisesta, eli joidenkin kanssa menee oitis yksiin, kun taas toisten kanssa ei koskaan, vaikka kuinka yrittäisit. Tähän voi olla monia syitä ja tavallaan nykypäivän kulttuuri kannustaa enemmän siihen, kuinka kannattaa vaihtaa seuraavaan, ellei synkkaa. Itsehän olen aika nopeatempoinen ihminen ja ennemmin tosiaan annan olla, ellei henkilön kanssa ole minkäänlaista sidettä. Jos taas ystäväni toisinaan minua ärsyttävät, en missään nimessä heitä ystävyyttä sen vuoksi menemään, vaan asiat puidaan halki ja niistä jatketaan eteenpäin ja joskus, jos ärsyyntymisen aiheuttaa väsymys tai muu pieni seikka, ei hommaa tarvitse sen enempää edes puida. On hyvin luonnollista, kuinka ihmissuhteet eivät ole aina ruusuilla tanssimista, mutta kyllä lähtökohtaisesti, jos toinen ärsyttää meitä enemmän kuin miellyttää, on syytä miettiä, onko ihmissuhteessa se kaikki, mitä tarvitsemme? Joskushan käy valitettavasti myös niin, kuinka vuosien saatossa toinen alkaa ärsyttämään ja esimerkiksi parisuhde kaatuu lopulta siihen, ettei enää ymmärretä tai haluta ymmärtää toisen käytöstä.

Mielenkiintoinen näkökulma on muuten myös se, kuinka lähellä rakkaus ja viha ovat toisiaan! Eli yleensä paljon rakastetut henkilöt ovat myös vihattuja. Karismaa ei mielestäni myöskään ole, ellet aiheuta ihmisissä tunteita puolesta tai vastaan, sillä karisma on energiaa, joka näkyy!

Millaisia ajatuksia aihe teissä herättää? Onko teillä elämässä ihmisiä, jotka ärsyttävät jatkuvasti ja jos näin on, oletteko paikantaneet, miksi näin?

Kuvat: Iines Aaltonen

Kommentit (10)
  1. Kuitenkin, jos haluaa löytää todellisen rauhan, kehittää itseään niin – pyrkimällä ymmärtämään jokaista ihmistä syvällä tasolla – ettei enää ärsyynny muista ihmisistä, heidän luonteenpiirteistään ja ominaisuuksistaan. On vain erilaisia ihmisiä – jokainen meistä erilainen – ja erilaisia mielipiteitä, joista jokainen yhtä väärä tai oikea. Se, että antaa jollekin toiselle ihmiselle vallan vaikuttaa omaan tunnetilaan, on lopulta kuluttavaa ja turhaa. Hyväksymällä ja ymmärtämällä – vaikka olisikin eri mieltä – voi vapautua ärsytyksen aiheuttamasta energiankulutuksesta ja löytää rauhan.

    1. Tuo on helpommin sanottu kuin tehty, mutta viisaita sanoja. Silti olen sitä mieltä, että harva tuohon kykenee. Mutta niinhän se menee ettei ole väärää eikä oikeaa, on vain mielipiteitä ja tapoja elää tätä elämää.

      Itse olen ehkä kokenut vaan helpommaksi välttää ihmisten seuraa, jotka eivät miellytä ja keskittyä heihin, joiden kanssa elämä tuntuu hyvältä ja joiden kanssa ymmärrämme toisiamme. Kuten sanottu, helppo ja kenties itsekäs tie, mutta silti siihen kallistun. 🙂

  2. Olen eri mieltä siitä että karismaattisia henkilön pitäisi automaattisesti herättää joissakuissa ihailun lisäksi vihaa. Joskus näin on mutta harva varmastikin vihaa esim Tom Hanksia, Keanu Reevesiä tai Meryl Streepiä.. Voi olla karismaattinen ja silti ns mukava ja itsestään numeroa tekemätön hminen.

    1. Kiva että aihe herätti keskustelua! Ehkä tuo oli tosiaan jonkinlainen yleistys, että karismaattiset ihmiset herättäisivät tunteita puolesta ja vastaan. Mielestäni tässä ei kuitenkaan ollut kyse siitä, että tekisi itsestään numeron. Eli en todellakaan ajattele, että kaikki karismaattiset henkilöt, jotka herättävät tunteita hakevat ns. huomiota. Eli saatat herättää tunteita puolesta ja vastaan, vaikka et juurikaan tarkoituksellisesti edes näkyisi. Eli joissain henkilöissä on vaan jotain sellaista, joka sekä ihastuttaa että myös ärsyttää jengiä. Mutta aina he eivät välttämättä tosiaan ole karismaattisia, eli hyvä huomio…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *