Miltä vanheneminen tuntuu?

Kesällä lähenevät syntymäpäivät ovat saaneet miettimään jälleen vanhenemista ja sitä, kuinka vuodet menevät pikavauhdilla. Nuorempana aika kului jotenkin aivan erilaista tahtia kuin nykyään – tai sitten sitä vaan kuvitteli niin, koska ei ajatellut että olisi kiire yhtään mihinkään. Täytettyäni kolmekymmentä kävin läpi aikamoisen ikäkriisin, josta olen muutamaan otteeseen maininnut. Silloin koko elämä meni uusiksi ja se oli hyvin pelonsekaista aikaa. Tähän vaikutti varmasti kovin moni asia, sillä henkilökohtaisessa elämässäni tapahtui ja myös työkuviot menivät uusiksi. Te jotka ette kolmen kympin kriisiä koe, lucky you! Veikkaan tämän olevan hyvin persoonakohtaista. Itse olen aina ollut altis kaikenlaisille kriiseille sun muille tunne-elämän ylä- ja alamäille. Enemmän olisin yllättynyt jos olisin täyttänyt kolmekymmentä hyvin stabiilissa olotilassa!

Tällä hetkellä koen että tuo kriisi alkaa olemaan takana päin ja elämä on onneksi suhteellisen rauhallista. Toki aina säännöllisesti tulee jotain, mutta tähän nyt olen elämäni varrella tottunut. Ikääntyminen on kuitenkin asia, johon minulla on aina ollut hieman ristiriitainen suhtautuminen. Välillä ajattelen että ihan sama vaikka täytän 32 -vuotta kun taas tulee hetki, jolloin ahdistaa että ehtiikö todella tekemään sen kaiken, mitä haluaa? Oikeastaan tuosta syystä nykyään pyrin elämään niin että toteutan jatkuvasti pieniä haaveita. Eli jos haluan lähteä vaikka reissuun, teen sen. Jos tahdon lähteä extempore jonnekin viikonlopuksi, teen sen. En siis liikaa mieti ja ajattele paljonko tähän tai tuohon kuluu esimerkiksi rahaa, vaan elän. Moni varmasti miettii, eikö minua ahdista perheen perustaminen tai tunnu ikävältä olla sinkkuna 31-vuotiaana? Jos rehellinen olen, kyllä välillä mietityttää löydänkö sellaista ihmistä, joka täyttää vaatimukseni? Vaikka ne eivät mielestäni ole mitenkään älyttömän korkealla, koen etten tapaa kovin usein ihmisiä, jotka voisin nähdä rinnallani kumppanin roolissa. Tuollaisia ihmisiä ei vaan ole, tai sitten en anna kovin monille ihmisille mahdollisuutta – sekin voi olla. Lapsista en ole viimeiseen kymmeneen vuoteen oikeastaan edes haaveillut, eli itselleni sopisi vallan hyvin mies, joka on lapset jo tehnyt. Tokikaan en sano ettenkö voisi joskus mahdollisesti lapsen haluta, mutta se ei ole prioriteetti numero yksi elämässäni. Olen hyvin vastuuntuntoinen, eli jos lapsen joskus saisin, tulisi minun kyetä tarjoamaan hänelle mahdollisimman paljon ja muutakin kuin pelkästään rakkautta.

Vaikka tiedostan ettei auta tuijotella ikää ja se on pelkästään numero, valehtelisin jos väittäisin että on aivan sama, minkä ikäinen olen. Kyllä ikävuosien kertyminen mietityttää etenkin aina näin keväisin lähellä syntymäpäiviä. Ehkä tämäkin on sellainen juttu, johon vaikuttaa oma suhtautuminen elämään? Olen pohdiskeleva ihminen, joten miksi en pohtisi satunnaisesti myös ikääntymistä? Jos mietin, mikä elämässä on muuttunut vuosien varrella tai mihin ikääntyminen vaikuttaa, niin tietenkin se henkinen kasvu on asia, joka tulee iän myötä. Veikkaan että jokaisella sitä tapahtuu edes jonkin verran, mutta toisilla vielä roimasti enemmän. Jotkut ei kasva ikinä aikuisiksi ja vielä viisikymppisenä eletään samanlaista elämää kuin kolmekymppisenä, eikä asioita kyetä ajattelemaan yhtään vakavammin. Itse koen kasvaneeni todella paljon kymmenessä vuodessa ja lukeudun heihin, jotka ovat eläneet nuorena kaikki tai ei mitään asenteella, mutta vanhemmiten edes hieman viisastuneet. Vaikka minussa on edelleen se villi hulluttelija puoli, on mukaan tullut silti aikuisuuden tuomaa viisautta. Eikä viisaus tarkoita vakavuutta ja sitä, ettei enää voisi ikinä tehdä mitään sellaista, mikä ei normien mukaan aikuiselle kuulu. Mutta siis lähtökohtaisesti kyllä asioista kantaa nykyään enemmän vastuuta ja niitä myös miettii enemmän. Ja tähän vaikuttaa alitajuisesti aivan varmasti myös ne yhteiskunnan odotukset sekä tietynlaiset paineet. Jos kolmekymppisenä et tee mitään järkevää, sitä ei katsota samalla tavalla läpi sormien kuin parikymppisten kohdalla.

Ikääntyminen näkyy toki myös ulkonäössä. Toistaiseksi ei onneksi vielä mitenkään kovin näkyvästi, mutta kyllä muutoksen huomaa jos selaan esimerkiksi kolme vuotta vanhoja postauksia ja vertaan silloista minää nykyiseen. Iho on menettänyt kimmoisuutta ja kasvoista on kadonnut sellainen joku lapsenomaisuus. Silmissäkin on vanhemman naisen katse ja sellainen nuoruuden hyväuskoisuus on kadonnut. Mieleeni jäi taannoin siskoni sanat siitä, kuinka hän on huomannut, miten iän myötä ei enää innostu samalla tavalla asioista kuin parikymppisenä innostui. Vaikka siskoni on minua huomattavasti nuorempi, oli hänkin tämän havainnut. Vaikka itse koen olevani kyllä innostuva ja koen tunteita vahvasti, kyllä ehkä jokin sellainen aikuisuuden tuoma hillitty meininki on ottanut sijaa näin vanhemmiten? Nuorena kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Jos mietin vaikka ensisuudelmaa tai jotain muuta nuorelle yhtä merkittävää, olihan se silloin aivan mieletöntä ja tuntui upealta. Nuoret ovat usein myös hyvin naiveja ja vaikutteille alttiita. Nykyään sitä kykenee onneksi olemaan rohkeammin sitä, mitä on, eikä ketään tarvitse enää miellyttää. Ikä tuo todella paljon itsevarmuutta kun oppii tiedostamaan omat hyvä ja huonot puolet. Itsetuntemus on ehkä iän mukanaan tuoma aivan paras asia, jota en vaihtaisi edes niihin nuoruuden ensikerran kokemuksiin. Nykyäänhän asioita tekee harvemmin ihan ensimmäistä kertaa, vaan todella monia asioita on jo läpikäynyt.

En tiedä tulenko koskaan olemaan rauhallinen sen suhteen että vuodet kuluu ja minä vanhenen. Toisaalta lohdullista on se että myös muut vanhenevat siinä rinnalla. Tärkeintä onkin elää ja oikeasti toteuttaa unelmiaan – tehdä asioita ilman liiallista miettimistä ja vakavuutta! Peppi Merosen sanat siitä, kuinka välillä kannattaa miettiä montako kesää on lähtökohtaisesti enää jäljellä, jäivät taannoin mieleeni. Yksi päivä mietinkin, että mikäli elän, jäljellä on enää kahdeksan kesää ennen kuin täytän neljäkymmentä. Mitä haluan noina kesinä tehdä? Mitkä ovat sellaisia asioita, joista olen haaveillut? Eikä tätä ajatusta tarvitse soveltaa ainoastaan kesään (joka on ainoastaan esimerkki), vaan vaikka yleisesti elämään. Toisinaan on hyvä konkretisoida se että elämä on tässä ja nyt eikä aikaa ole loputtomiin. Tästä syystä nyt on oikea hetki tehdä asioita, eikä välttämättä vuoden tai kahden päästä.

Ikääntyminen on aiheena itselleni sellainen, josta voisin nähtävästi kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi. Vaikka se aiheuttaakin minussa ristiriitaisia tuntemuksia, en silti haluaisi palata parikymppisen Jutan elämään. Niin paljon on tapahtunut, mutta ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen kohtaan, jossa nyt elämässäni olen. Kaikki jo tapahtunut on valmistellut minua tätä hetkeä varten, tätä elämää varten jota nyt elän. Kun elämässä pyrkii kääntämään myös vastoinkäymiset voimavaroiksi, on helpompi antaa anteeksi itselleen ja muille sekä elää hyvää elämää tässä hetkessä.

Millaisia ajatuksia ikääntyminen teissä herättää tai missä se teidän mielestä tuntuu? Enkä nyt tarkoita krapulan pahenemista, vaan tunnetasolla? Herättääkö se ahdistusta vai koetteko sen miellyttäväksi?

Kuvat: Iines Aaltonen

Kommentit (5)
  1. Ikäkriisi on enempi naisten juttu. Ehkä osittain biologisista syistä.

    Mitä kriteerejä blogistilla sitten on miehelle?

    1. Niin samaa veikkaan kyllä.

      Ei kovin suuria mielestäni, mutta rehellinen, luotettava, huumorintajuinen ja aito, empaattinen, intohimolla asioita tekevä, maanläheinen ja mieluiten vielä tunneälykäs mies olisi aika unelma. 🙂

      1. Ei toi listaus paha ole.

        Tietenkin se, ulkonäkökriteereitä ei ole mainittu ja niitä varmasti on: suurin osa on kuitenkin aivan perusukkoja kansalaisista.

        Eli jos vaatimuksena on nuo yllä olevat kriteerit ja superkomea mies, niin alkaakin olla jo vaikeampi kombo. Tämä siksi, koska seuraa saadakseen sellainen mies ei niitä henkisiä ominaisuuksia tarvitse juurikaan tai vain muutaman. Ja tiedostaa sen itsekin. Ja törkimykset ”myyvät” paremmin kuin herrasmiehet. Valitettavasti.

        T: ordinary but original Harvey 😂

  2. Sulla on tosi kiva blogi. Äsken luin monta postausta putkeen kun en ole töiltä kerennyt niitä lukemaan, mielenkiintosia aiheita 🙂 Kyllä ainakin itseäni mietityttää vanheminen, vaikka juuri täytin vasta 27v. Entistä enemmän haluan huolehtia omasta hyvinvoinnista ja terveistä elämäntavoista jotta pysyn kunnossa vaikka ikää tulisikin. Ylipäätänsä mietin elämään liittyviä asioita paljon enemmän kuin ennen. Aika samanlaisia ajatuksia kuin sinullakin tämän ja muidenkin tekstien perusteella 🙂

    1. Kiitos, kiva kuulla! 🙂 Ja noinhan se menee, että iän karttuessa elämä ei enää tunnukaan niin loputtomalta ja vastuuntunto kasvaa. Myös ajatusmaailma muuttuu, mikä on ainoastaan positiivista! Vanheneminen on kokonaisuudessaan aika ristiriitainen juttu, mutta turha sitä on ainakaan pelätä, vaan ennemmin keskittyy tähän hetkeen ja siihen että elää elämäänsä tavalla, jolla haluaa elää!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *