Mistä masennuksen tunnistaa?

Eilisen kevyen postauksen jälkeen palataan jälleen hieman vakavampien aiheiden pariin, nimittäin mielenterveyteen ja masennukseen. Tänään haluankin kirjoittaa siitä, mistä tunnistaa oma tai läheisen masennus? Masennus, kun harvoin näkyy päällepäin ja toisinaan voi olla hankala tunnistaa jopa itsestä, milloin alakulo on normaalia alavireisyyttä ja milloin voidaan puhua masennuksesta. Kokemuksieni pohjalta voin sanoa myös sen, että toisilla meistä on tapana vähätellä omaa kipua hyvin pitkään ja ikään kuin piilotella todellisuutta. Jos on tottunut selviämään, olemaan vahva ja pärjäävä, voi olla hankala myöntää, ettei olekaan sellainen, jollaiseksi on itsensä aina mieltänyt. Masennus saattaa myös tulla ikään kuin puskista ja iskeä ihmiseen, joka on kuvitellut olevansa äärimmäisen positiivinen, eikä laisinkaan masennukseen taipuvainen.

Näin kävi itselleni kolmisen vuotta sitten. Elämässäni tapahtui suuria muutoksia ns. peruspilareiden saralla, täytin kolmekymmentä ja aloin kaiken mullistuksen keskellä etsiä itseäni yhä syvemmin. Hengellisissä piireissä puhutaan etsikkoajasta, joka sanana sopii tähän yhteyteen erinomaisesti. Uskonkin siihen, että jokaisella meistä tulee jossain kohtaa elämää eteen aika, jolloin olemme totaalisen hukassa ja jokseenkin kriisissä. Näitä vaiheita voi olla yksi tai useampi, mutta varmasti jokainen meistä niitä kohtaa. Itsehän masennuin tuon kaiken muutoksen ja sekavuuden seurauksena ja näin jälkikäteen mietittynä, minun on hyvin hankala edes ymmärtää silloista sielunmaisemaani. Sitä ei varmasti moni päälle päin huomannut, mutta jos kanssani jutteli syvemmin, sai varmasti kiinni siitä, ettei kaikki ole hyvin. Toisaalta jälkikäteen olen jutellut tästä yhden läheisimmistä ystävistäni kanssa ja hän sanoi, ettei tajunnut minun olleen niin pohjalla. Tämä on sinällään pelottavaa, miten hyvin masentuneena omaa mielentilaa saattaa piilotella jopa läheisiltä. Aiheesta puhuminen saattaa olla vaikeaa ja masennus saatetaan kokea jonkinlaisena epäonnistumisena tai häpeänä.

Tästä päästäänkin itse aiheeseen, eli siihen, miten masennuksen voi tunnistaa lähipiirissä tai itsessä? Mitkä ovat hälytysmerkkejä, joihin kannattaa tarttua? En kirjoita aiheesta alan ammattilaisena, kuten hyvin tiedätte, vaan omien havaintojen ja kokemusten pohjalta. Olen nähnyt masennuksen myös hyvin läheltä lähipiirissä, joten aihe on minulle sinällään aika tuttu.

Tunnemaailman muutokset

Masentuneen tunnemaailma muuttuu. Hyvin tyypillistä on kokea itsensä turraksi tai vastaavasti olla ns. tunneherkkä, eli itkeä ja olla jatkuvasti vihainen, hermostunut tai jopa ilkeä. Masentuneen tunnemaailma on sekava ja saattaa vaihdella äärilaidasta toiseen, eikä senkään vuoksi ole välttämättä niin herkästi tulkittavissa. Omalta kohdalta muistan selkeästi jatkuvan innottomuuden, alakulon ja sen, etten nähnyt tulevaisuutta valoisana. Olin myös turta sen sijaan, että olisin jatkuvasti itkenyt. Kaikki tuntui yhdeltä mössöltä ja harmaalta sumulta, eivätkä normaalit pienet asiat saaneet enää innostumaan. Yksi hyvä merkki erottaa masennus tavallisesta alakulosta, on juuri tuo ilon tunteiden kuoleminen pitkällä aikavälillä.

Muutokset sosiaalisessa elämässä

Toinen vetäytyy ylhäiseen yksinäisyyteen, kun taas toinen kääntää ääripään vaihteen päälle. Kuten olen usein maininnut, paha olo on helppo hukuttaa epäterveeseen työntekoon, jatkuvaan menemiseen ja levottomuuteen tai juhlintaan. Aina masentunut ei jää sängyn pohjalle rypemään, vaan toisinaan saatetaan turruttaa pahaa oloa muilla keinoin, kuten nyt esimerkiksi alkoholilla. Yhtäkkinen jatkuva juhlinta on omien kokemuksien pohjalta mainittuna yksi merkki siitä, ettei kaikki ole henkisen hyvinvoinnin saralla kunnossa. Alkoholiin on helppo turruttaa pahaa oloa ja luoda sen avulla itselleen vaihtoehtoinen todellisuus edes hetkeksi. Tietenkään ei voi yleistää, eli aina viikoittainen juhlinta ei ole linkki masennukseen, mutta mikäli tällä saralla tapahtuu yhtäkkinen muutos suuntaan tai toiseen, voi olla syytä huoleen. Ylipäänsä, mikäli sosiaalinen käytös muuttuu tavalla tai toisella, on aina syytä kyseenalaistaa miksi näin ja mahdollisesti kysyä läheiseltä tai itseltä, onko kaikki hyvin?

Univaikeudet

Masennus uuvuttaa ja aiheuttaa uniongelmia. Yksi hyvin tyypillinen oire on tuntea itsensä jatkuvasti väsyneeksi ja unentarve lisääntyy. Toisaalta myös unen saannin vaikeus saattaa astua kehiin, jonka minä puolestaan voin allekirjoittaa. Vaikka olisi miten väsynyt tahansa, uni ei silti tule ja nukkuminen on pinnallista. Huonot yöunet puolestaan pahentavat masennusta ja aiheuttavat masennuksen rinnalle lisää ongelmia. Tätä ei yhtään helpota, mikäli on yrittäjä ja siinä mielessä itse itsensä ”herra” tai vaikka työtön. Tämä koko aihe, eli unettomuus ja univaikeudet on muuten sellainen, joka saattaa paljastaa piilevän masennuksen! Kun hakeutuu lääkäriin univaikeuksien vuoksi, saattaa diagnoosi olla lopulta jonkinasteinen masennus.

Saamattomuus ja vetelyys

Toimeliaasta ihmisestä saattaa tulla masentuneena vetelä ja saamaton. Masentuneena on hankala tehdä päätöksiä tai muutoksia, eikä oikein mihinkään jaksa kunnolla tarttua. Pääkoppa ei toimi normaalisti ja tekeminen on hyvin hidasta. Voidaan puhua kai jonkinlaisesta aivosumusta, eli aivot eivät ole kirkkaat. Tuo on yksi masennuksen pahimmista vaikutuksista, jonka voi huomata aika helposti. Asioista saatetaan puhua paljon ja niitä jokseenkin suunnitella, mutta mitään ei sitten kuitenkaan tapahdu, sillä voimat eivät tunnu riittävän. Myös henkilökohtaiset pelot ottavat valtaa ja itsevarmuus vähenee masennuksen seurauksena. Yhtäkkiä se henkilö, joka on ollut tarmokas ja aikaansaava, onkin ihmisraunio, jolta puuttuu kaikki puhti hoitaa asioita. Masennus siis todellakin turruttaa, kaikin puolin.

Pessimistisyys ja sulkeutuminen

Kuten aikaisemmin mainitsin, tulevaisuutta ei välttämättä masentuneena näe kovin valoisana. Elämä saattaa tuntua tasaiselta puurolta ja näyttää harmaalta, vaikka aikaisemmin olisi ollut positiivinen optimisti – näin ainakin omien kokemuksien pohjalta. Useampi myös sulkeutuu masentuneena, eli ei avaa omaa sisäistä maailmaa edes sen vertaa, mitä on joskus avannut tai tekee sen vain humalassa. Tämä on ehkä se rankin asia lähipiirille, sillä haluaisit puhua ja auttaa toista pahan olon kanssa, mutta toinen ei ole siihen suostuvainen. Masentunut menee herkästi ns. omaan maailmaan ja saattaa viettää paljon aikaa yksin. Toisaalta sulkeutuminen saattaa tapahtua myös siten, että esitetään ulospäin iloista ja ikään kuin viedään näiden iloisten asioiden kautta kauemmas sitä omaa kipua. Kun toinen ei arvaa epäillä, voi masennusta helposti piilotella pitkäänkin. Kaikenlaiset käänteisefektit ovat mahdollisia tiettyyn pisteeseen saakka, kunnes lopulta pakka romahtaa. Itse en usko, että kukaan pystyy loputtomiin vetämään kulissia itsensä tai muiden edessä.

Näiden  rinnalla on olemassa varmasti paljon muitakin oireita ja viestejä, joiden kautta masennuksen voi havaita itsellä tai läheisellä. Masennus voi näkyä niin monella tavalla, tai olla näkymättä, mutta aina jonkinlainen poikkeavuus käytöksessä on hyvä merkki kysyä, onko kaikki kunnossa?

Lisäksi tärkeää aiheen suhteen on mielestäni se, että masennuksesta puhutaan rehellisesti, suoraan ja sen oikealla nimellä. Vaikka masennuksesta on paljon tietoutta, silti edelleen epäilen ettei monikaan tarkalleen ottaen tiedä, millaisia oireet voivat kaikessa kirjossaan olla? Tai ne mielletään vähintäänkin juuri niihin stereotyyppisiin ”nukkuu, eikä harjaa hiuksia” -ääripään oireisiin, vaikka masentunut voi näyttää ulospäin todella hyvältä! Masennus ei siis todellakaan näy päällepäin ja varmasti harvemmin se nykyään edes näkyy. Ollaanhan siis tarkkailevaisia niin oman kuin läheisten hyvinvoinnin suhteen. Kysytään niin omia kuin muiden kuulumisia säännöllisin väliajoin ja pidetään toisistamme huolta. <3

Vakavasta aiheesta huolimatta haluan toivottaa teille ihanaa lauantaita. Mikäli aihe herättää ajatuksia, kommenttiboksi on avoinna ja mielelläni aiheesta puhun enemmän nyt ja jatkossa. 🙂

Kuvat: Iines Aaltonen

Kommentit (6)
  1. Kiitos tästä postauksesta! Taistelen itse juuri sen kanssa, että uskallanko myöntää itselleni olevani masentunut, kuten lääkäri varovasti ehdotteli. Tahtoisin enemmänkin ajatella, että olen vain vähän burnoutissa ja väsynyt ja stressaantunut ja sydänsuruinen. Jotenkin sitä masennuksen leimaa pelkää edelleen, vaikkei pitäisi.

    Saako kysyä, että selvisitkö masennuksesta ”pelkällä” terapialla vai oliko lääkkeetkin kuvioissa? Ne erityisesti pelottaa mua, vaikka tuskinpa kukaan niitä turhaan ottaa eikä ammattilaiset niitä tarpeetta suosittele…

    1. Ymmärrän sinua täysin. Itsehän en myöskään alkuun suostunut masennusta itselle myöntämään ja jotenkin sitä jopa vähätteli oireitaan. En ollut koskaan aikaisemmin kokenut vastaavaa, joten alkuun en edes tajunnut, miten vakavasta asiasta oli kyse. En myöskään halunnut liikaa tästä lähipiirissä puhua, sillä pelkäsin jotenkin sitä, että minua ei ikään kuin uskota ja pidetään ”liikaa itseensä keskittyvänä”. En tiedä saatko ajatuksesta kiinni, mutta tuollaisia ajatuksia mietin…

      Tänä päivänä masennus on enemmän esillä kuin tuolloin ja uskon, että ihmisten ”kaapista ulos tuleminen” rohkaisee useita! Eli älä turhaan pelkää. Itsehän en käynyt edes lääkärin puheilla asiasta, eli hakeuduin suoraan terapiaan omakustanteisesti. Tosin tämäkin vasta siinä kohtaa, kun olin tosi reunalla, eli huomattavasti aikaisemmin olisin terapiaa tarvinnut. Lääkkeitä ei ollut kuvioissa ja rehellisesti mielipiteeni niistä on, etten ottaisi, ellei olisi ihan pakko… Olin tuossa kohtaa tehnyt jo jonkin verran itsetutkiskelua ja tiedostin, että ongelmat ovat syvemmällä ja niitä ei lääkkeillä poisteta. En ollut koskaan käynyt terapiassa ja olin kuitenkin 30-vuotias. Taustani ovat rikkinäiset ja siellä on aika paljon kaikenlaista ikävää, jota en ollut koskaan prosessoinut. Eli ihan jo oma järki riitti tuossa kohtaa ymmärtämään, että on aika purkaa tuota taakkaa ja sehän sitten auttoikin.

      Suosittelen ensisijaisesti terapiaa, mutta mikäli koet tarvitsevasi lääkkeitä jotta jaksat arjessa, ota ne ihmeessä hetkellisesti mukaan. Tämäkin lienee kovin yksilöllistä ja minähän olen vähän sellainen ”pelkuri” lääkkeiden suhteen – hyvä kun Buranaakaan uskallan ottaa reilusti, vaikka miten särkisi! Eli rehellisesti sanottuna, olen vähän lääkevastainen, jos olemassa on jokin muu tapa hoitaa oireita…

      Hurjasti tsemppiä sinulle ja paranemisia! <3 Olen varma, että pikkuhiljaa helpottaa, jos vaan uskallat myöntää tilanteen itsellesi ja hakea apua! Lääkärissä käynti on ensimmäinen askel ja toivon mukaan saat myös terapiaa, sillä se on tässä kohtaa ehdottomasti se avainsana.

  2. Juuri näin. Terveisin masennuksen kokenut masentunut.

    1. Paljon jaksamista sinne! Toivottavasti saat apua ja valoa näkyy tunnelin päässä.💜

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *