Mitä kuuluu?

Näin alkavan viikonlopun kunniaksi ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella ihan kuulumisia. Kävin nimittäin läpi tuota listaa, jossa on kasaamiani postausideoita ja totesin, etten jaksa käsitellä nyt niistä ainuttakaan. Tällä hetkellä jomottaa päätä – on jomottanut enemmän tai vähemmän jo keskiviikosta saakka. Kuten talvella kirjoitin, kärsin kuukautismigreenistä, joka iskee nykyään aina kuukautisten aikaan. Tästä on käyty keskustelua Mehiläisen gynen kanssa viimeksi tällä viikolla ja todettu, ettei siihen ole oikeastaan sen kummempaa hoitokeinoa kuin syödä pillereitä putkeen ja ottaa välivuoto mahdollisimman harvoin (eli toisin sanoen kolmen kuukauden välein, jotta vältytään tiputteluvuodolta). Eli nelisen kertaa vuodessa on kärsittävä ja koetettava selvitä buranan voimin, joka ei muuten edes oikeastaan auta. Kertakaikkisen ärsyttävä vaiva, jolle ei nyt vaan oikein mitään mahda. Onneksi on edes pillerit, nimittäin muutoin vaiva olisi läsnä kuukausittain! Toisaalta, olen muutoin niin terve, että pieni vaivahan tämä on. Yritän aina kääntää ikävät asiat positiiviseen valoon ja tässäkin kohtaa pyrkiä näkemään sen niin, että tämä nyt vaan on kehoni luontainen reaktio estrogeenitason laskulle. Ei vaarallista ja tästä kyllä selvitään, huomenna on todennäköisesti jo parempi olotila.

Muutoin on hassua, että mennään jo kesäkuun puolessa välissä. Kuukausi on mennyt todella nopeasti, oikeastaan kuten mikä tahansa muu kuukausi. Olen tehnyt normaalisti töitä, kuten varmasti moni teistäkin ja vasta oikeastaan heinäkuussa otan sitten rennommin. Eilen myös tajusin, ettei tulevaan Balin matkaan ole enää kuin muutama hassu viikko aikaa, enkä ole juurikaan sille ajatuksiani uhrannut. Tämä on siis itselleni tyypillistä, etten valmistaudu reissuihin mitenkään – kuten nyt vaikka viimeksi huhtikuussa lentokentällä olin soittamassa lääkärille kysyäkseni, olihan minulla se hepatiitti B- ja C voimassa? Nyt on kyllä rokotukset kunnossa (ja oli muuten viimeksikin), mutta lähtökohtaisesti olen hyvin lungi reissaaja. En osaa stressata asioista etukäteen ja luotan todella paljon asioiden järjestymiseen paikan päällä. Toisinaan mietinkin, kunpa olisin siunattu samalla rentoudella myös ihmissuhteissa? Että osaisin olla liikaa stressaamatta etukäteen tai pelkäämättä, mitä jos tapahtuu sitä tai tätä?

Jos kuitenkin jotain itse matkasta, haluan kertoa hieman matkasuunnitelmastamme. Eli alkuun olemme viikon verran Canggussa, jossa joogataan ja ihan vaan rentoudutaan – haetaan hyvää fiilistä ja lomamoodia. Canggusta lähdemme pariksi yöksi Nusa Penidan saarelle, jossa en ole muuten koskaan käynyt, mutta johon ehdottomasti tällä reissulla haluan matkustaa! Sieltä sitten kohti Gilejä, eli ensin Trawangan, jonka jälkeen Air. Saarikierroksen jälkeen taas pidemmäksi aikaa yhteen paikkaan, eli Ubudiin, jossa olemme melkein viikon. Rakastuin Ubudiin viimeksi sen verran paljon, että sinne haluan todellakin palata! Loppuun jätimme tarkoituksella ns. tyhjää tilaa neljäksi päivää, jotta voimme sitten fiiliksen mukaan palata Cangguun tai mennä vaikka Seminyakiin. Mietin alkuun noita Gilejä ja sitä, kannattaako siellä olla yhteensä kuutta yötä, mutta toisaalta, ihan turhaa lähteä saarille minuuttiaikataululla. Lomalla tärkeää on kuitenkin myös se tyhjä tila, joka antaa vapauden vaan olla ja hengailla ilman sen suurempia suunnitelmia. Jos matkalaukku on kokoajan lähtövalmiudessa, menee homma herkästi suorittamiseksi, mitä minä en ainakaan matkustamiselta halua.

Jos kuitenkin jotain kuulumisia pinnan alta matka- ja päänsärky höpinöiden lisäksi, jouduin itse asiassa ihan pysähtymään sen kysymyksen äärelle, mitä oikeasti kuuluu? Elämässäni on nimittäin useita palikoita tällä hetkellä ja vaikka en missään nimessä valita, välillä se oma ajankäyttö ja priorisointi on ollut hieman hukassa. Entistä useammin olen viikonloppuisin kokenut sellaista tunnetta, että haluaisin laittaa kaikki kanavat kiinni ja olla yksin – ikään kuin kadota hiljaisuuteen. Tällaista katoamistemppua mietinkin juuri juhannuksen suhteen, sillä kaipaan nyt todella paljon tyhjää tilaa. Kuten olen usein kirjoittanut, olen introvertti ja siitä syystä oikeastaan ihan päivittäin melkeinpä odotan sitä hetkeä, kun minulla on omaa aikaa. Tai jos viikolla ei ole ollut tuollaisia omia hetkiä juurikaan, odotan että viikonloppu tulee ja saan ladata akkuja. Mikäli näitä lataushetkiä ei ole, stressaannun ja muutun ärtyneeksi. Senkin olen oivaltanut, ettei kukaan muu huolehdi minusta kuin minä itse. On tehtäväni sanoa, milloin tarvitsen sitä tyhjää tilaa, hetkeä hengähtää ja olla yksin. Tämän ääneen sanominen ei ole aina helppoa, sillä toisaalta tykkään niin paljon myös sosiaalisesta tekemisestä läheisimpien ystävieni kanssa, että monesti punnitsen oman jaksamisen ja sen välillä, teenkö jotain sellaista, jota en periaatteessa jaksaisi, mutta tavallaan kovasti haluaisin. Nuorena laiminlöin ennemmin omaa jaksamista, mutta nykyään huomaan, ettei pakka vaan pysy kasassa, ellen ole terveellä tavalla itsekäs ja vaadi itselleni sitä tilaa silloin, kun sille todella tuntuu.

Elämässä on tärkeää tehdä jatkuvasti sellaista oman elämän inventaariota ja miettiä, mitkä asiat ovat tärkeitä ja mille asioille haluaa aikaansa antaa. Toki on vaiheita, jolloin joudumme luopumaan jostain meille tärkeästä hetkellisesti, mutta mielestäni sen ei kuulu mennä niin, että laiminlyömme jatkuvasti omat tarpeet tai sen, mikä tekisi meidät onnelliseksi. Eli jos yksi onnellisuuden peruspilareista on esimerkiksi treenaaminen, sen kuuluu olla osana arkea. Tai jos tulemme iloiseksi siitä, kun saamme viikoittain viettää kunnolla aikaa ystävien kanssa, silloin nämä hetket tulee sisällyttää arkeen. Itse pyrin jatkuvasti olemaan herkillä näiden asioiden suhteen ja miettimään, mitkä asiat ovat niitä, joille haluan aikaani antaa, mutta silti välillä havahdun siihen, etten hallitse kokonaisuutta. Kun annan jollekin osa-alueelle enemmän fokusta, kärsii toinen – ja näin minä en todellakaan haluaisi! Toivon että omalla kohdalla heinäkuun reissu tulee olemaan sellainen käänteen tekevät ja pysäyttävä, matka, joka irrottaa arjesta ja kaukaa pystyisin näkemään taas paremmin lähelle. Kun kuukauden on huomattavasti askeettisemmassa ympäristössä ja ns. yksinkertaisten perusasioiden äärellä, todennäköisesti oma mielikin avautuu kaikenlaiselle uudelle. Huomaan, miten juuri luova tila on kohdallani se, joka saa ajatuksen juoksemaan ja ideat kukkimaan. Se usein myös herättelee minussa jotain sellaista, joka on ollut kaiken sen arkisen tekemisen takana ja saa tuntemaan jälleen vahvemmin.

Tällaisten ajatusten ja kuulumisien saattelemana viikonloppua kohden. Toivottavasti sinulla on ollut hyvä viikko ja tulee olemaan kiva viikonloppu! Omat suunnitelmat ovat vielä auki huomisen ja sunnuntain osalta, mutta tänään agendalla on käydä ainakin juoksemassa, ottaa muutamat kuvat ja tehdä vielä vähän hommia koneella. Toivottavasti saadaan huomenna helteet takaisin, kuten on lupailtiin!

Ihanaa perjantaita ja halaus! <3