Mitä pukeutumiseni kertoo minusta?

Kirjoitan blogissani suhteellisen vähän pukeutumisesta, muodista ja avaan asuvalintojen taustoja. En identifioidu muotibloggaajaksi ja koen, että blogini viesti on kaikkea muuta kuin ulkonäkökeskeinen. Silti voisin sanoa, että pukeutuminen on itselleni hyvin tärkeää. Se on minulle yksi keino ilmaista itseäni – viestiä muille, millainen olen. Viime vuosien aikana pukeutuminen on ottanut entistä suurempaa roolia itseilmaisussa ja nykyään nautin asujen yhdistelystä ja siitä, miten voin pukeutumisen kautta antaa jopa tuntemattomille osviittaa siitä, kuka tai mitä olen. Tykkään myös leikitellä enemmän kuin aikaisemmin ja rikkoa välillä jopa normeja. Ja mielenkiintoinen huomio on, miten olen huomattavasti rohkeampi pukeutuja nyt, verrattuna aikaan, jona työskentelin verotusalan toimistotyössä. Oikeastaan tästä päästäänkin siihen, kuinka paljon ympäristö vaikuttaa pukeutumiseen ja tyyliin. Ei tokikaan kaikkien kohdalla, mutta usein kyllä. Myös yleinen mielentila ja itsevarmuus ovat merkittäviä tekijöitä. Itse koen löytäneeni kunnolla oman tyylini vasta siinä kohtaa, kun löysin juttuni työelämän saralla, sekä ylipäänsä itseni.

Aatteena myös body positivity ja yleisesti feminismi, ovat vaikuttaneet pukeutumiseeni. Kun jossain kohtaa mietin enemmän, mitä muut ajattelevat ja herätänkö liikaa seksuaalista huomiota asuvalinnoilla, nykyään en enää tuollaista mieti. Olen rohkaistunut pukeutumisen suhteen erittäin paljon, vaikka toki edelleen on päiviä, kun haluan verhoutua mustaan kaapuun ja olla mahdollisimman huomaamaton. Eli jo tuostakin voi päätellä, miten paljon pukeutumiseen vaikuttaa oma fiilis ja toisinaan myös muiden oletettu tapa ajatella. Ja kuten mainitsin, hassua miten usein sekin vaikuttaa, mitä tekee työkseen. Luovalla alalla yrittäjänä en koe enää tarvetta pukeutua yhdenkään normin mukaan verrattuna aikaan, jona työskentelin toimistossa, jossa oli pukukoodi. Totta kai tuo vaikutti omaan tyyliin ja silloin tuli muutenkin käytettyä enemmän merkkivaatteita ihan puhtaasti siitä status syystä, joka oli niin vahvasti läsnä työympäristössä. Jos tänä päivänä olisin vastaavassa tilanteessa, tuskin altistuisin enää moiseen, mutta tuossa kohtaa elämää olin jotenkin äärettömän hukassa monessakin asiassa. Voinkin rehellisesti myöntää puhjenneeni kukkaan vasta vanhemmiten ja omasta mielestäni myös henkinen prosessi itseni kanssa näkyy ihan pukeutumiseen saakka.

Yksi aspekti, jonka haluan tässä kohtaa nostaa esiin, ovat ns. hiljaiset pukeutumiseen liittyvät normit. Ajatukseni on lähtöisin viime keväältä, kun eräs kaveri totesi minulle Ravintola Teatterin vipissä, ettei voisi pukeutua Teatteriin samalla tavalla kuin Kallion baareihin. Olin siis itse verhoutunut korollisiin Martenseihin, korkeavyötäröisiin mammafarkkuihin ja meshpaitaan ja tuolla asulla olisin muuten voinut laulaa vaikka karaokea räkälässä tai olla missä tahansa muussa hienommassa baarissa. Hänen mielestään lookkini oli siis enemmänkin ”kallio style”, vaikka ei missään nimessä pahalla sitä tarkoittanutkaan. Muistan tuossa kohtaa miettineeni kuinka hassua on, että joku miettii tuollaista, sillä itse en enää välitä ja pukeudun aina ulos lähtiessäkin tyyliin, joka on minua ja viestii sitä, mitä olen. Eli en koe tarpeelliseksi pukeutua iltapukuun voidakseni mennä Teatteriin, mutta toki kunnioitan pukukoodia häissä ja muissa ”oikeissa” juhlissa. Pitkälti myös baaripukeutumiseeni liittyy tunne siitä, missä koen oloni mukavaksi. Toki on olemassa myös juhlavampia asuja, joissa viihdyn, kuten vaikka haalarit, mutta jos sen illan fiilis ei tue haalaria, laitan päälleni ne mammafarkut. Eli en enää koskaan pue ylleni jotain miellyttääkseni muita, sillä silloin fiilikseni ei ole hyvä. Ehkä osittain tähän liittyy myös jonkinlaista kapinaa normeja ja yleisesti sitä oletusta vastaan, kuinka Teatterissa naisen tulisi olla mekko päällä ja hiukset kiharalla päästäkseen sisään. Ei ei, vuonna 2019 se ei saa mielestäni mennä noin – ja tuskin muuten meneekään yksittäisten ihmisten ajatusmaailmaa lukuun ottamatta.

Mielestäni pukeutumiseen on helppo kätkeä piiloviestejä ja pukeutuminen viestii hyvin paljon ihmisten identiteetistä. Katsonkin paljon muiden tyyliä ja huomaan, miten kiinnostun etenkin hieman erikoisemmasta tavasta pukeutua, koska miellän sen ehkä jonkinlaiseen henkiseen persoonallisuuteen. Jos pukeudut rohkeasti, sinä todennäköisesti olet myös persoonalta rohkea – tai näin itse ajattelen. Näen Zaran ja Hennesin pikamuodin vaatekappaleet myös tylsinä, kun taas selkeästi vanhemmat vaatteet mielenkiintoisia. Itseäni kiehtoo kovasti kierrätysmuoti ja se kaikki, miten sillä voi leikitellä. Rakastan etenkin 80-90 -lukua ja nykyään jopa 2000-luvun elementtejä. Toki muoti kiertää ympyrää ja onhan se totta, miten pikamuotiteollisuus vaikuttaa hiljaisesti myös kaikkiin, jotka ostavat vaatteensa kirpputorilta. Tosin pakko myöntää, etten itse todellakaan tartu kaikkiin valtavirran muotijuttuihin, eli saatan poimia sieltä joitain yksittäisiä juttuja, joita sitten pyrin hankkimaan mieluiten käytettynä. Tärkeintä minulle on oma tyyli ja siihen pukeutuminen – ihan sama onko se viimeisimpien trendien mukainen vai ei!

Mitä sitten haluan pukeutumisella viestiä? Ennen kaikkea haluan tuoda esiin persoonaani, tunnetilojani, arvojani ja aatteitani. Arvoni ovat siis hyvin vapaamieliset, suvaitsevaiset ja sallivat. Mielestäni ei ole olemassa normaalia, on ainoastaan ihmisten tapa määritellä normaali. Eli tätä haluan myös pukeutumisella viestiä, ettei ole yhtä oikeaa tapaa verhoutua vaatteisiin tai olla verhoutumatta. Uskon vapaamielisyyteni näkyvän nykyään myös siinä, etten pelkää näyttää paljasta pintaa tai ajattele, että se tekisi minusta jotenkin halvan. Myös kierrätysmuoti on asia, jonka puolesta liputan ja se näkyy paljon vaatteissani. Yleisesti pukeudun pitkälti mukavuus edellä, eli en laita päälleni mitään, missä en tunne oloani hyväksi, sillä haluan kokea oloni vaatteissa itsevarmaksi. Pidän myös feminiinisyyden sekä maskuliinisuuden yhdistelystä ja sukupuoliroolien sekottelusta. Välillä on hauska vähän kohauttaa ja pukea päälle jotain sellaista, joka on varmasti jonkun mieleen liikaa jotain. Tuokin menee pitkälti fiiliksen mukaan, eli kuten mainitsin, on päiviä joina haluaa viestiä pukeutumisellaan rohkeutta, kun taas päiviä, ettei halua yhtään näkyä. Tämän postauksen asu on muuten hyvä esimerkki siitä, mitä joku toinen ei ikinä pukisi ylleen, kun taas jollekin toiselle siinä ei ole mitään outoa. Itselleni asu oli siis kokonainen takin kanssa, mutta ilman takkia olin pelkästään kuvissa. Toisinaan kuvissa onkin hauska pukea ylleen jotain rohkeampaa, jossa ei välttämättä kulkisi kaupungilla, mutta haluaa ehkä kuvien kautta viestiä jotain.

Kiteytettynä, pukeutuminen on ihana väylä ilmaista kaikkea sitä mitä on, miten tuntee ja ajattelee.

Millaisia asioita te haluatte pukeutumisella viestiä? Oletteko koskaan miettineet?