Miten pitkälle pinta meidät määrittelee?
Ikuisuuspuheenaihe blogeissa; pinnallisuus, pinta ja määritteleekö ulkokuori meidät ihmisenä? Minäkin olen varmaan tähän kerran jos toisenkin ainakin joltain kantilta kantaa ottanut, mutta tänään tuli sellainen fiilis, että on aika jälleen päivitellä ajatuksia asiaan liittyen.
Pinnallisuus mielletään todella usein negatiiviseksi asiaksi. Pinnallinen ihminen on itseensä keskittynyt, monin tavoin itserakas, ulkokuoreen omaisuutensa tuhlaava ja usein todella pintapuolisilla ajatuksilla varusteltu. Eikö? Mielikuvat pinnallisuudesta ovat aika usein negatiivis sävytteisiä. Silti suurin osa meistä on jollain tavalla pinnallinen, vaikka sitä harvemmin ensimmäisenä halutaan myöntääkään.
Itselleni pinnallisuus tarkoittaa asioita, jotka liittyvät nimenomaan pintaan, kuten esimerkiksi ulkokuoreen. Vaatteet, laukut, meikki, ripsienpidennykset… Ja vastaavasti taas kaikenlainen kodin sisustus ja materia jota ihmiset ympärilleen haalivat. Pidän pinnallisena myös ihmisten halua leijua asioilla tai ”näyttää” pinnallisten asioiden kautta muille. Pinnallisuus voi olla myös ajatusmaailmaan juurtunut, eli jos joku vaikka lesoilee omaisuudellaan tai haluaa rinnalleen kauniin vaimon viis veisaten siitä, mitä sieltä naisen sisältä löytyy. Ikäänkuin eletään pinnalliset asiat edellä. Pinnallisuutta on mielestäni myös se ettei osata keskustella mistään muusta kuin rahasta, omaisuudesta tai vastaavasti meikeistä tai omasta ulkonäöstä.
Pinta on se jonka me ensimmäisenä vieraissa ihmisissä näemme. Kun tapaamme uuden tyypin työkuvioissa tai vapaa-ajalla, tekee ensimmäisenä vaikutuksen ulkokuori (tai sitten on tekemättä). Ensivaikutelma syntyy usein pinnallisista jutuista, mutta mahdollisesti myös ihmisen eleistä kuten vaikka hymystä tai hymyilemättömyydestä. Olemuksesta, ryhdistä ja eleistä. Siitä miten toinen itsensä kantaa. Jos olet blogissani ensimmäistä kertaa ja katsot vain kuvat lukematta tekstiä, luot varmasti jotain mielikuvia minusta. Veikkaan, että kaikki ne eivät ole edes kovin positiivisia. 😉
Itse näen aika nopeasti ihmisistä onko meillä samanlaista ajatusmaailmaa, tai haluanko heihin ylipäänsä lähemmin tutustua. Julmaa sanoa näin, mutta pinnalliset ihmiset eivät kiinnosta enää minua. Ja tällä tarkoitan ihmisiä, joiden elämä pyörii nimenomaan nopeiden arvojen ympärillä, eikä sisimmästä oikeasti löydy mitään. Tai vaikka sieltä löytyisikin, ei sieltä haluta mitään muille antaa. Pitää kuitenkin muistaa, että ulkoisesti hyvännäköinen ihminen ei ole automaattisesti yhtä kuin pinnallinen.
Vaikka omistankin ripsienpidennykset, meikkaan töihin, rakastan vaatteita ja kenkiä, tykkään kauniista kodista ja niistä leikkokukista en koe olevani huolestuttavissa määrin pinnallinen. Minusta löytyy kyllä se pinnallinen puoli, eli haluan olla pääosin huoliteltu ja siisti. Nuorempana olin todella tarkka monista ulkoisista asioista (koska epävarmuus) mutta tänä päivänä olen kiitollinen, ettei pinta näyttele enää niin painavaa roolia. Lähden kaupunkiin huolettomasti ja muutenkaan en tee niin suurta numeroa siitä, onko purkkirusketus nyt kohdillaan tai meikkiä naamassa.
Aikanaan pidin myös kovin siistinä leijua vippibileissä coktailmekko päällä. Nykyään suorastaan oksennan ajatukselle, sori vaan. :) Kaikki tuo muille näyttäminen on kaikonnut elämästäni kokonaan. Tyhjät ihmiset ja sellainen pinnallinen ”bondaaminen” on jotenkin niin nähtyä. Ei vaan kiinnosta. Ehkä nimenomaan myös näiden asioiden vuoksi tänä päivänä on niin paljon helpompi hengittää, kun saa olla oma itsensä. Viettää aikaa niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa haluaa ja ei tarvitse mielistellä yhtään ketään. Vapauttavaa.
Nykyään pyrin itse siihen etten tekisi ääneen analyyseja ihmisistä missään tilanteessa. Se raja pinnallisen ja ei-pinnallisen ihmisen välillä on nimittäin monesti todella häilyvä. Pinnalliseksi määritellään ihan liian helposti kauniit ja kauniiksi laittautuneet ihmiset. Se ei kuitenkaan koskaan tarkoita sitä, etteikö heillä voisi olla kultainen sydän. Kultainen sydän voi tosin olla myös pinnallisella ihmisellä. :) Heheh. Monesti asiat, kun eivät poissulje toisiaan.
Tässä asiassa ajattelenkin, että ei ole meidän tehtävä analysoida muita. Annetaan pinnallisten olla pinnallisia ja ei pinnallisten ei-pinnallisia. Me nimittäin voimme useimmiten itse valita seuramme ja viettää aikaa niiden ihmisten kanssa, joiden seurassa aika kuluu kuin siivillä.
Mitäs te ajattelette pinnallisuudesta? Vaikea aihe tavallaan, koska siinä on niin monta näkökantaa ja puolta josta katsoa asiaa. Itse toivon, että vuosien karttuessa muutun kokoajan vähemmän pinnalliseksi. Olisi itseasiassa niin siistiä voida myydä koko omaisuutensa ja heittäytyä vaan ”hipiksi” Aasiaan. Joku kuitenkin pidättelee. Haluan pitää omaisuuteni ja sen ihanan materian jota kotoani löytyy, ostella ihania vaatteita ja tuhlata välillä selektiiviseen kosmetiikkaan. Ripsienpidennyksistä en luovu, enkä muuten monesta muustakaan jutusta. Pinnallisuutta, jep.
Uskon kuitenkin siihen, että päivä päivältä ja vuosi vuodelta meistä riisutaan tuota mahdollista olemassa olevaa pinnallisuutta. Kaikki ajallaan ja omalla painollaan. Tärkeintä on se mitä sisältä löytyy ja millaisia arvoja me mukana kannamme.