Näin sain ferritiinin nousemaan

Kaupallinen yhteistyö: SiderAL

Kirjoitin viimeksi kattavammin alhaisesta ferritiinistä vuoden 2020 lopussa. Tuolloin ferritiini-arvoni oli 13,8. Siitä puolitoista vuotta aikaisemmin luku oli 10,7. Kärsin siis pidempään alhaisesta ferritiinistä, vaikka hemoglobiini oli (ja on) erinomainen, samoin transferriinireseptori -arvo. Se mikä tilanteestani teki erikoisen, on etten kärsinyt niistä tyypillisistä alhaisen ferritiinin aiheuttamista oireista, joista yleisin on jatkuva väsymys. Ainoat oireet, jotka nousevat päällimmäisenä mieleen, ovat henkinen melankolisuus (johon saattoi vaikuttaa toki moni muukin elämässäni tapahtunut asia) sekä hiustenlähtö/oheneminen. Varmasti juuri tästä syystä en ottanut itseäni kunnolla niskasta kiinni rautalisän syömisen suhteen ja söin rautaa muutamia kuureja silloin, mutta en ikävä kyllä säännöllisesti. Vasta viime vuoden lopussa/tämän vuoden alussa aloin tosissaan asiaa miettimään ja päätin, että ferritiini pitää saada nousemaan, keinolla millä hyvänsä. Vaikka en kärsinytkään ylenpalttisesta väsymyksestä tai muistakaan elämääni hurjasti haittaavista oireita, oli arvo silti todella alhaalla ja tämä varmasti vaikutti minuun tavalla tai toisella.

SiderAL rautavalmisteSiderAL rautavalmiste

Kävin muutama viikko sitten mittauttamassa ferritiinin uudestaan ja nyt arvo on 42,6. Arvo on siis noussut kolminkertaiseksi, mikä yllätti positiivisesti! Tiedostan, että varastorauta nousee hitaasti, eli mitään äkkinousua ei olisi voinut puolessa vuodessa odottaa – ei etenkään, jos arvoa pyrkii nostamaan perinteisillä keinoilla. Olenkin lukuun erittäin tyytyväinen, vaikka samaan aikaan haluan tietenkin vähintään tuplata sen. Suunta on kuitenkin oikea ja olen tuloksesta äärimmäisen iloinen! Rauta siis selvästi imeytyy ja nousee pikkuhiljaa, jos jatkan samalla tyylillä kuin viime kuukaudet.

Miten sain ferritiinin nousemaan?

Arvoni nousivat tosiaan perinteisin keinoin. Aivan alkuun lopetin kasvissyönnin ja otin ruokavalioon mukaan lihan. Söin sekä punaista lihaa, että kanaa, enkä noudattanut enää aikaisempaa ruokavaliota. Aika pian huomasin, etten nauti punaisen lihan syönnistä ja siitä tulee raskas olo, jonka vuoksi harvensin sen syöntiä suunnilleen pariin kertaan kuukaudessa. Nykyään syön punaista lihaa aina välillä esimerkiksi hampurilaisessa tai lihapullissa, mutta harvemmin. Kanaa sen sijaan syön viikoittain ja toki lohta. Ruokavalioni on huomattavasti monipuolisempi ja pakko sanoa, että oloni on sen seurauksena ollut parempi. Vaikka arvomaailmaltani olen ehdottomasti kasvissyönnin puoltaja, olen laittanut terveyden edelle ja aion jatkaa tällä tyylillä ainakin toistaiseksi. Lihastakin voi pyrkiä valitsemaan paremmin, eli luomua ja lähituotantoa.

Toisena aloitin rautalisän päivittäisen käytön. Helpoksi rautalisän nauttimisen on tehnyt SiderAL Folic 30 mg -jauhemainen rautalisä, jota suosin. Jauhemainen, suussa sulava ja appelsiinin makuinen rauta on helppo ja mieluisa nauttia, sillä se maistuu hyvältä ja on helppokäyttöinen. Jauhe siis kaadetaan suoraan suuhun ja se sulaa nopeasti. Jauheen voi nauttia missä ja milloin tahansa, sillä sitä ei tarvitse sekoittaa veteen, eikä sen ottaminen vaadi nestettä. SiderAL Folic ei myöskään aiheuta vatsavaivoja, sillä sucrosomial -tekniikalla suojattu rauta kulkee mahalaukun ympäristön ohi, imeytyen suoraan suoleen, jolloin vatsavaivoja ei synny. Pakko siis sanoa, että tämä on ensimmäinen rautalisä, jonka kanssa ei tule mitään sivuoireita. Nestemäinen rautalisä aiheutti itselleni pahoinvointia ja kapselit puolestaan vatsavaivoja. Kaikki tämä on toki yksilöllistä, mutta näin omalla kohdalla. Olenkin iloinen, että olen viimein löytänyt tuotteen, joka sopii minulle ja mikä tärkeintä, myös todistetusti toimii!

SiderAL rautavalmisteSiderAL rautavalmiste

SiderAL Folic -rautalisä sisältää mm. rautaa, foolihappoa, B6-, B12-, D3- ja C-vitamiinia. Rautaa päiväannoksessa on 30 mg, C-vitamiinia 70 mg ja pakkaus sisältää 20 annospussia. Jos jauhemainen rautalisä epäilyttää tai ei tunnu mielekkäältä, on SiderAL -brändillä myös toinen rautalisä, nimittäin Forte 30 mg. Tuote on kapselin muodossa ja yksi kapseli sisältää 30 mg rautaa sekä 70 mg C-vitamiinia. Kyseisessä tuotteessa on käytetty samaa sucrosomial -tekniikkaa, jota Fortessa, eli se ei myöskään aiheuta vatsavaivoja. Itse olen kokeillut myös tätä tuotetta yhden paketillisen verran, mutta huomasin, että jauhemainen Folic on itselleni miellyttävämpi nauttia, ja siksi sitä tällä hetkellä suosin. Folic on makeutettu sorbitolilla, joten jos on makeutusaineille erityisen herkkä, saattaa Forte olla parempi vaihtoehto. Tosin pakko mainita, että itselle Folic ei ole aiheuttanut ongelmia, vaikka olen kuvitellut olevani makeutusaineille suhteellisen herkkä! Eli ehkä määrä on pussillisessa sen verran pieni, ettei siitä välttämättä tule mitään sivuvaikutuksia.

Mitä seuraavaksi?

Olen lukenut useammastakin paikasta, että alle 30 ferritiini-arvo osoittaa raudanpuutteen, vaikka arvona jopa niinkin alhainen luku kuin 10, on viitearvojen sisäpuolella. Kokonaisuuteen vaikuttaa varmasti myös muut arvot, eli mm. hemoglobiini. Jos hemoglobiini on hyvä, mutta ferritiini matala, on tilanne todennäköisesti parempi kuin jos myös hemoglobiini on alhaalla. Ainakin omasta kokemuksesta on pakko sanoa, etteivät alhaisen ferritiinin oireet ole välttämättä niin selkeät, jos hemoglobiini on hyvä. En itse olisi varmasti koskaan saanut tietooni ferritiinin alhaisuutta, ellen olisi käynyt kattavissa verikokeissa. Tästä syystä onkin hyvä säännöllisesti tarkistaa verikokeissa oman kehon tila, jotta mitään piileviä sairauksia ei pääse syntymään. Uskon, että alhainen varastorauta vaikuttaa pitkässä juoksussa moneenkin asiaan, vaikka ei suoranaisesti aiheuttaisi niitä tyypillisiä oireita, kuten jatkuvaa väsymystä, kalpeutta, päänsärkyä ja hengästymistä.

Oma arvoni 42,6 ei ole enää raudanpuutteen marginaalissa, mutta eihän se korkeakaan ole. Olen kuitenkin ylittänyt tuon kriittisen rajan ja suunta on oikea. Nyt kun käytössäni on SiderALin hyvät tuotteet ja syön monipuolisemmin, uskon saavani arvot nousemaan. Samaan aikaan toivon, että hiukset paksuuntuvat ennalleen ja huomaan olossani jotain positiivista pitkässä juoksussa.

SiderAL rautavalmisteSiderAL rautavalmisteSiderAL rautavalmiste

Askelterapia.fi -verkkokaupassa on tällä hetkellä loistava tarjous SiderAL -tuotteista, nimittäin 3 pakettia hintaan 59,90 € (norm. 73,50 €), jos tuotteen testaaminen kiinnostaa. 🙂

Onko täällä muita, joiden ferritiinit ovat nousseet rautalisän myötä? Entä onko SiderAL teille tuttu tuote?

Kommentit (6)
  1. Moi!
    Mulla viime kesänä mitattu myös arvo 8 ja nyt on rautakuurien jälkeen (ensin Obsidan ja Ferrodan, sitten siirryin rautasuihkeeseen) arvo 69! Parasta on se, että jatkuva aivosumu on poissa ja ehdottomasti myös se, että hiusharja ja suihkukaivo eivät ole enää täynnä irronneita hiuksia. Ponnarikin tuntuu jo kädessä paksummalta.. Voi tuntua turhamaiselle mutta se hiustenlähtö oli kamalaa, puhumattakaan muista fyysisistä oireista. Onneksi selvitin asiaa itse, työterveyslääkäri kun ennemmin diagnosoi masennuksen kuin lähetti tuohon yksinkertaiseen verikokeeseen. Onneksi tämä asia on nyt enemmän esillä, raudanpuutteen oireet voivat olla todella lamauttavia! Hyvää kesää sinulle 🙂

    1. Mahtavaa! Ja siis tuo alhainen ferritiini on kyllä salakavala. Onneksi siitä nykyään puhutaan enemmän jokapaikassa ja ihmisten kynnys mittauttaa se on alhaisempi. Henkilökohtaisesti olen kyllä tosi iloinen noususta ja luotan, että puolen vuoden päästä olen minäkin vähintään noissa sun lukemissa. 🙂

  2. Minä0909090
    23.6.2021, 19:28

    Kiva kuulla tuosta jauhemaisesta rautalisästä ja että siinä on c-vitamiinia. Sitähän sanotaan, että rauta imeytyy paremmin c-vitamiinin kanssa, mutta aina kun muistan ottaa rautatabletin (tyyliin juuri ennen nukkumaan menoa hampaiden pesun jälkeen), ei tee mieli juuri silloin mieli syödä hedelmää ja mitään mehuka en juo ollenkaan. Joten tuo valmiste kuulostaa passelilta ☺️

    1. Joo, se on kyllä plussaa, että valmiste maistuu hyvältä ja on helppo nauttia. Ja siis aivan etenkin kaikille, joilla on vaikeuksia niellä suurempia kapseleita. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *