Negatiivisten tunteiden pelkääminen

Oletteko pistäneet merkille, miten usein pelkäämme omia tunteita ja jotain sellaista, jonka oletamme tulevan eteen, mutta joka ei kuitenkaan vielä konkreettisesti tässä hetkessä ole. Tämä aihe nousi mieleeni juhannuksen tiimoilta, kun viime viikolla mietiskelin, voinko tosissani viettää juhannusta yksin – mitä jos iskeekin järkyttävä ahdistus tai tunnen itseni yksinäiseksi? Nyt jo tovi sitten aatosta ”selvinneenä” en voi kuin todeta, kuinka naurettavia nuo pelot olivat ja ylipäänsä, miten typerää on pelätä jotain sellaista, mitä ei ole tapahtunut eikä välttämättä tule edes tapahtumaan! Kuinka paljon tuollainen pelko voi estää elämästä ja rajoittaa meitä? Tämä kokemani oli nyt pieni asia ja verrannollinen, joka saikin minut pohtimaan asiaa hieman laajemmasta perspektiivistä. Minä voin nimittäin ainakin rehellisesti myöntää pelkääväni omia tunteita – enkä toki positiivisia, vaan juuri niitä negatiivisia, kuten ikävää, surua, ahdistusta, tyhjyyden tunnetta, järkytystä, vihaa ja katkeruutta. Pelkään negatiiviseksi luokiteltavia tunteita sen verran, että pyrin niitä arjessani välttelemään. Iän myötä tietynlaiset pelot ovat kasvaneet ja osittain siksi, koska elämä on niitä valitettavasti vahvistanut.

Olen tästä lukuisia kertoja sanonut, mutta kamppailuni liittyy ihmisiin luottamiseen ja siihen, kuinka aina uusissa ihmissuhteissa on mahdollisuus pettyä toiseen pahasti. Pelko ohjaa pitkälti toimintaani ja puskee päälle suojamekanismeja. Nykyään yksi ”suojalauseeni” on todeta, etten huoli ketään ja olen ronkeli. Jep, en muuten periaatteessa edes ole tai omaa mitään hurjaa listaa kriteerejä kumppaniin liittyen, mutta tällä tavalla suojelen itseäni siltä, ettei kukaan tule ja satuta. Pelko satuttamisesta liittyy pelkoon negatiivisien tunteiden kokemisesta ja kai jollain tavalla takaraivossani elää vielä niin vahvasti kokemus siitä, kuinka petyin ja koin sen, mitä en olisi halunnut enää ikinä kokea. Usein siis jo koettu vahvistaa pelkoja ja mikäli tämä sama ikävä asia on sattunut meille useita kertoja, jää se niin vahvasti alitajuntaan, että pelko ottaa meistä aina niissä tietyissä tilanteissa vallan. Itse ainakin huomaan, kuinka jopa enemmän kuin fyysistä kipua, pelkään henkistä kipua ja sen vuoksi pyrin hoitamaan asiat aina niin, ettei minuun sattuisi.

Todellisuudessa omia tunteita ei voi poistaa, vaikka säädellä niitä voi. Voimme myös opetella kohtaamaan erilaisia tunteita ja hyväksymään niitä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei mitään tunnetta kannata vältellä tai poistaa elämästä, sillä jos tukahdutamme jotain tuntemaamme, tulee se purkautumaan tavalla tai toisella meistä ulos. Toisaalta pelko jotain asiaa kohtaan saattaa olla elämässämme haitallinen. Itse ymmärrän, miten minun kannattaa pyrkiä pois pelosta tulla satutetuksi, sillä jos en anna ihmisille mahdollisuutta, en voi mitään saada. Välillä elämä saattaakin olla sitä riskien ottamista ja itsensä pelottaviin tilanteisiin asettamista. Vaikka tällä hetkellä koen, etten ole siihen vielä valmis, uskon sen hetken tulevan – tulihan se viimeksikin. Pettymyksistä toipuminen ottaa aina aikansa ja vaikka periaatteessa olisi jostain asioista jo yli, ne pienet ahdistavat ”jämät” saattavat edelleen vaikuttaa omaan toimintaan, mikäli asiaa ei ole loppuun käsitellyt itsensä kanssa. Saman kaltaista pelkoa saattaa liittyä moniin asioihin elämässä: työelämään, lasten kasvattamiseen ja omiin unelmiin. Uskon että juuri pelko jostain negatiivisesta estää meitä usein elämästä elämää, jollaista haluaisimme elää! Pelko epäonnistumisesta estää toteuttamasta haaveita urallaan, kun taas pelko siitä, ettei pärjää, estää pitämästä välivuoden ulkomailla. Pelkoja voi olla niin monenlaisia eivätkä ne kaikilla todellakaan liity ihmissuhteisiin. Mietin tuota omaakin pelkoani yksinäisyyden tunnetta kohtaan, kuinka epärealistinen se oli, mutta silti sitä pelkäsin.

Mikään tunne ei ole loputon, mihinkään tunteeseen ei kuole. Tunteiden käsittelytaitoja on mahdollista harjoitella, vaikka se ei helpoin tehtävä olisikaan. Siinä hetkessä, kun iskee pelkotilat päälle jostain, minkä olettaa tapahtuvan, kannattaa itseään rauhoitella ja konkretisoida tunne – ei ole mitään hätää. Toki välillä ikäviä tapahtumia vaan tapahtuu ja noissa hetkissä tärkeintä on se, miten omia tunteitaan kykenee kohtaamaan. Jos surettaa, on surtava tai jos tapahtuma herättää vihaa, on vihan tunteet itselleen sallittava. Pahinta on peittää tunteensa, lakaista ne maton alle – nimimerkillä kokemusta siitäkin löytyy. Mutta lähtökohtaisesti on turhaa pelätä jotain tunnetta, koska olettaa sen tulevan eteen, sillä olemme tässä hetkessä. Lapsethan ovat tästä hyvä esimerkki, he eivät osaa pelätä mitään. Siinä kohtaa, kun itkettää, he itkevät, mutta itkun jälkeen matka jatkuu.

Onko teillä kokemuksia negatiivisten tunteiden pelkäämisestä? 

Kuvat: Taru Tammikallio

suhteet syvallista oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Kiitos postauksesta!<3 Tunnistin tästä paljon itseäni. Olen sellainen aika superpositiivinen tyyppi, haluan aina nhdä valoisat puolet, toivonpilkahdukset ja suhtautua myönteisesti eteen tuleviin asioihin. Yleensä se on hyvä, mutta kolikon kääntöpuoli on se, että joskus kiellän itseltäni turhautumisen, vihan, pettymyksen, epätoivon jne tunteet. Sekään ei ole hyvä. Joskus alan jo pelätä etukäteen ahdistusta tm jota jokin asia voisi minussa herättää. Oikeastihan ihanneihmisellä kaikkia tunteita saa tulla, ja ne pitäisi kohdata. Mutta harjoittelen 🙂
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Kiitos sinulle kommentistasi. <3 Ja hyvin tunnet itsesi, sillä osaat tiedostaa nuo piirteet itsessäsi. Mutta niinhän se menee, että harva meistä on täydellinen. Tiedostamisen kautta on mahdollisuus tehdä työtä itsensä kanssa. 🙂 Täälläkin harjoitellaan ja toivon mukaan harjoitus tuottaa vuosien mittaan tulosta. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *