Olen luova individualisti
Rakastan erilaisia persoonallisuustestejä ja niiden tekemistä. Ihmismieli on itselleni jopa jonkinlainen intohimo, sillä olen kiinnostunut sekä omasta, että muiden käyttäytymisestä. Kiinnostuksella tarkoitan mielenkiintoa sitä kohtaan, miksi ihminen käyttäytyy, kuten käyttäytyy ja mitkä asiat taustalla vaikuttavat. Ihmismieli on äärettömän jännä juttu ja siinä kohtaa, kun sitä ymmärtää jatkuvasti paremmin, on aihe suorastaan kutkuttava! Pyrinkin säännöllisesti tarkastelemaan etenkin omaa käytöstä ja tarvittaessa tekemään huomioita, jotta voisin olla parempi ihminen niin itselle kuin muille. Ihmisenä kehittyminen on minulle todella tärkeää, enkä halua jämähtää johonkin vain siksi, että ajattelen olevani jotain nyt ja aina. Oikeastaan päinvastoin – vaikka tietyt luonteenpiirteet ovat osa minua, käyttäytymisen suhteen koen aina mahdollisuudeksi kehittyä.
Olen tehnyt useita erilaisia persoonallisuustestejä ja eilen ystävieni kanssa tuli puheeksi Namaste -sivuston ”Tunnista itsesi -persoonallisuustesti”, joka kertoo testin tekijälle yhdeksän persoonallisuustyypin joukosta sen oikean. Ystäväni innoittamana tein oitis tuon testin ja sain tulokseksi luova individualisti (numero 4), jonka kuvauksen allekirjoitan sataprosenttisesti. En itse asiassa edes muista, koska viimeksi vastaan olisi tullut persoonallisuustesti, joka osuu jokaisen lauseen suhteen näin oikeaan! Yleensä jokaisessa testissä on paljon oikeaan osuvia kohtia, mutta myös niitä metsään meneviä. Tämä testi sen sijaan osui niin persoonani kanssa yksiin, ettei tosikaan! Siispä mikäli persoonallisuustestit ovat juttusi, tämä kannattaa todella tehdä.
Ohessa muutamia lainauksia luovasta individualistista:
”Tunteet ovat Neloselle tärkeä mittari. Nelonen on yleensä hyvin perillä siitä, millaisia ajatuksia erilaiset ihmiset ja tilanteet hänessä herättävät.”
Kyllä, minulle tunne jostain, on hyvin tärkeä mittari elämässä. Luotan vahvasti intuitioon ja siihen, millaiseksi koen oloni ihmisten seurassa, tai ylipäänsä erilaisissa arjen tilanteissa. Tarkkailen ympäristöä hiljaisesti ja minulta jää harvoin huomaamatta, mikäli joku hermostuu tai on kummallisen hiljainen. Ahdistun ihmisten poikkeavasta käytöksestä ja etenkin toisen hermostuneisuus aiheuttaa minussa jopa pelokkaita tuntemuksia, vaikka tietäisin, ettei hermostuneisuus kohdistu minuun.
”Nelonen asennoituu elämään vahvasti tuntien ja saattaa välillä jopa voimistaa tunteitaan ja kokemuksiaan oman mielikuvituksensa avulla.”
Hieman edelliseen liittyen, spekuloin paljon ja saatan jäädä miettimään asioita pitkäksi aikaa. Tämä usein vahvistaa omaa tunnetta jo koetusta, ja toisinaan saatan paisutella asiaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa on. Mielikuvitukseni on myös vilkas, josta olen muuten saanut useammin kuulla, ”Jutalla taisi lähteä taas vähän laukalle…”
”Nelonen sisäistää kokemuksensa ja ottaa asiat hyvin henkilökohtaisesti. Tämä saattaa näyttää ulospäin joskus yliherkkyydeltä, liioittelulta ja dramaattisuudelta. Neloset myös loukkaantuvat herkästi, jos kokevat tulleensa ohitetuiksi tai väärin ymmärretyiksi.”
Loukkaannun herkästi, vaikka en sitä aina ulospäin näytä. Esitän monesti vähän ”kovista”, mutta todellisuudessa saatan ottaa asiat hyvin henkilökohtaisesti ja huomaan pienetkin eleet, joissa minut sivuutetaan. Kanssani ei voi välttyä dramatiikalta ja ehkä juuri tunnelataus tekee sen, että asiat joskus paisuvat aivan omiin mittasuhteisiinsa.
”Nelosella on ainutlaatuinen kyky muuntaa kokemuksensa, vaikeat ja raskaatkin, merkitykselliseksi kauneudeksi.”
Kyllä, olen kokenut paljon ja myös tietyillä elämän osa-alueilla aika raskaita juttuja, joista vaikeimpia en ole kovin monelle edes jakanut. Silti näen kaiken jo koetun minua vahvistaneena, enkä olisi juuri minä, ellen olisi käynyt läpi sitä, mitä olen käynyt. Pyrin siis aina näkemään ikävätkin asiat lopulta kauniina ja etenkin kehittävässä valossa.
”Nelonen kokee tinkimättömyyden ja aitouden hyvin tärkeäksi ilmaistessaan itseään ja hän odottaa tätä samaa intensiivisyyttä myös muilta.”
Petyn herkästi, jos annan ihmisille itsestäni, mutta en saa samalla tavalla takaisin. Annan paljon ja odotan samaa myös vastapuolelta. Ehkä pahin asia, jolla minua voikin satuttaa, on käyttäytyä välinpitämättömästi.
”Nelonen saattaa jopa nauttia melankolian ja haikeuden tunteista. Neloset kokevat herkästi olevansa erilaisia ja että muut eivät ymmärrä heitä. Nelosten on vaikea käsittää asiallista tunteilemattomuutta ja he pitävät välillä muita ihmisiä pinnallisina ja ylipirteinä.”
Rakastan melankoliaa ja säännöllisesti jopa fiilistelen surumielisyyttä. Näin tapahtuu etenkin silloin, kun elämä potkii tai olen syystä tai toisesta allapäin. Olen kirjoittanut monesti myös ulkopuolisuuden tunteesta ja siitä, miten usein koen erilaisuutta tai sitä, etten kuulu joukkoon. Vaikka elämässäni on hyvin läheisiä ihmissuhteita, koen näitä tunteita silti säännöllisesti. En myöskään ymmärrä kylmäkiskoisuutta, tunteettomuutta tai jatkuvaa tarvetta olla ylipirteä. Tai ehkä ymmärrä on väärä sana – kyllä pyrin ymmärtämään, sillä kaiken käytöksen takana on aina jotain. Mutta töitä joudun tekemään, jotta kykenen näkemään esimerkiksi juuri tunteettomuuden taakse.
”Nelonen voi olla yhtä aikaa vakava, hauska, haavoittuva ja emotionaalisesti vahva. Nelosten huumorintaju on usein juuri älykkään oivaltavaa ja rosoisen riemastuttavaa.”
Vaikka olen herkkä ja haavoittuva, olen silti samaan aikaan myös vahva ihminen. En ole maahan poljettava tai pelokas, vaan pidän puoleni ja uskallan sanoa rohkeasti myös vastaan, mikäli koen sen siinä hetkessä tärkeäksi. Huumorintaju puolestaan on yksi parhaista piirteistäni ja vain harvoin olen tosikko. Huumorini on myös aika suoraa ja roisia, joka muuten yhdistää minua ja ystäviäni. Kanssani ei pärjää, jos elämään (ja itseensä) suhtautuu liian vakavasti.
”Neloselle on tärkeää, että hänen yksilöllinen kädenjälkensä näkyy kaikessa, mitä hän tekee.”
Kaipaan oikeastaan kaikelle tekemiselle merkityksellisyyttä ja tunnetta siitä, etten tee asioita kuten kaikki muut, tekee. Yksilöllisyys on minulle tärkeää ja haluan olla juuri minä, vaikka monessa asiassa onkin paljon varaa kehittyä. Myös yrittäjyyden tie johtuu pitkälti halusta olla itsenäinen, eikä ikään kuin osa jotain byrokratiaa muiden ohjailtavana.
”Parhaimmillaan Nelonen on vahva, moniulotteinen ja intuitiivinen ihminen, joka ammentaa syvällisyyttä ja luovuutta kaikilla elämänsä alueilla.”
Niin, parhaimmillaan olen juuri tuota. Tosin se, miten paljon potentiaalini pääsee esiin, on monen asian summa ja tähän olen erityisesti viime aikoina huomioni kiinnittänyt. Ympäristö vaikuttaa äärettömän paljon siihen, mitä olen ja millaisilla energioilla toimin. Valitettavasti en ole todellakaan joka päivä tuota kaikkea ja etenkin viime aikoina on tuntunut sille, ettei omasta potentiaalista hyödynnä kuin murto-osaa. Ehkä joululoman jälkeen uusin energioin…
Mikäli kiinnostuitte testistä, sen voi tehdä TÄÄLLÄ.
PS. Testi on hyvin nopea ja vie vain pari minuuttia ajastasi. Ja jos sen teette, olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia vastauksia saatte? 🙂
Kuvat: Iines Aaltonen
Tein eilen tuon testin ja sain saman tuloksen kuin sinä. Ihan kaikki ei pitänyt sanasta sanaan paikkansa, mutta ei oo muut testit osuneet noin oikeaan. Introvertti oon tiennyt olevani kauan ja luova myös, mutta eteen tuli myös yllätyksiä, joita en ole edes huomannut itsessäni tai oon huomannu, mutta en oo sen kummemmin aatellu.
Feel you ❤️
Moi! Täällä myös nelonen. Tunnistin itseäni hyvin kirjoituksestasi. Haluan rakentaa työelämäni vähitellen vapaammaksi, luovemmaksi ja ilmaisuvoimaisemmaksi. Peruskoulun opena en koe voivani olla oma villi itseni. Ihanaa joulunaikaa<3