Muutama fakta heinäkuuhun

1. Olen sekoitus prinsessaa ja poikaa. Välillä tykkään todella naisellisista jutuista mutta sitten osiltaan taas rakastan esimerkiksi pukeutua hieman poikamaisesti. Tykkään rentoudesta ja lenkkarit ovatkin mun parhaat kaverit. Huumori on vähän rääviä ja nykyään tykkään kulkea paljon ilman meikkiäkin, tukka sotkussa. Kuinka vapauttavaa! Niin ja kuinka ollakaan, mielestäni parhaat tyylilyylit ovat juuri sellaisia hieman boheemin naisellisen miehekkäitä pukeutujia. Ripaus jokaista maustetta. 🙂 Lemppareitanihan ovat Kate Moss, Sienna Miller, Olsenin siskokset ja Nicole Richie. Toki klassisempikin tyyli iskee toisinaan mutta eniten rakastan rentoa meininkiä. 

2. En mieti elämää kovin pitkälle tai murehdi tulevaisuudesta. Tätäkään taitoa minulla ei ole ihan aina ollut mutta viimeisten vuosien aikana olen kokoajan enemmän ja enemmän oppinut olemaan murehtimatta. Miksi turhaan? Nykyään mietin siis lähinnä viikkoja eteenpäin ja en oikeastaan koskaan teekään suunnitelmia kovin pitkälle. Kiva tehdä asioita extempore ja päättää juttuja sen hetkisten fiilisten mukaan. Lisäksi kaikki ”tämän ikäisenä pitäisi olla ja tehdä sitä tai tätä” -jutut ovat karisseet aika mukavasti. Yläkerta pitää huolen ja tuo elämään oikeat asiat silloin, kun on niiden oikea aika. 

3. Vaikka olenkin aktiivinen ihminen pääpiirteittäin, rakastan lorvailua. Musta on aivan ihana välillä vietää päivä peittojen alla leffoja katsellen tai blogeja lukien. Mielestäni aina vaan ei tarvitse tehdä mitään ja eniten ehkä ärsyttääkin jos silloin soimataan liikkeelle. Vaikken osaakaan tietoisesti rentoutua, kai mä tuolla tavoin oikeasti rentoudun. Aina ei vaan oikeasti tarvitse mennä eikä miettiä, että päivä menee hukkaan jos ei tee mitään. 

4. Melkein jatkuvasti haluan hiuksiini muutosta. Milloin haluan ne tummemmiksi, milloin taas hieman raidallisiksi. Tuntuu, että koskaan ei ole täysin tyytyväinen, ailahteleva luonteeni? 😀 Toisaalta, kun nyt katson näissä kuvissa tukkaani näyttää se aika hyvälle. Aurinko on tuonut vanhan liukuvärin esiin ja tukka on tuollainen pehmeämmän värinen. Ehkä mä nyt taas olen tyytyväinen pari viikkoa?! 😉 

Löytyikö yhtäläisyyksiä? 🙂


Loma käyntiin Långvikissa

*Postaus toteutettu blogiyhteistyönä

Pari viikkoa sitten, kun lomat alkoivat käynnisteltiin ensimmäinen virallinen lomaviikko mieheni kanssa Långvikin kokous -ja kylpylähotellissa. Kylpylä-hotelli sijaitsee Kirkkonummella, noin viitisen kilometriä motarilta luonnonhelmaan. Aivan mieletön mesta! Luontoa ympärillä, mahdollisuus pallopeleihin ja golfiin, ulkona uimiseen jne. Lisäksi kylpylän puolella saa rentoutua porealtaissa, uida matkaa, nauttia erilaisista saunoista, ottaa aurinkoa parvekkeella jne. Infrapunasauna oli sellainen oma suosikkini, koska sinne pääsee sen verran harvoin. Långvikissa tuo oli vielä aika täydellisesti varusteltu, nimittäin sieltä löytyi telkkarikin. Eipähän käynyt aika pitkäksi! 😉 Hotellista löytyy myös erinomainen kuntosali, kauneushoitola -ja ravintoloita. Kutsuisinkin Långvikia sellaiseksi täyden palvelun hoitolaksi, kaikki avaimet rentoutumiseen saman katon alla! Mahtava paikka mm. pariskunnille ja kaveriporukoille. 

Meille oli varattuna yllätykseksemme saunallinen -ja poreammeellinen sviitti. Tarkoitus oli siis alunperin yöpyä ihan perinteisessä huoneessa, joten täytyy sanoa, että vähän ne leuat loksahtivat. Kiitos vielä henkilökunnalle pienestä ylläristä! 😉 Siellä me sitten nautiskeltiin yhteisestä parisuhdeajasta koko ilta saunoen ja vuoroin porealtaassa rentoutuen. Tottakai kävästiin kokeilemassa myös ne yleiset saunat ja altaat, sekä pariin otteeseen vielä kuntosalikin. Pieni hiki pintaan ja sitten uimaan, toimii! Olipas oikein virkistävä aloitus lomalle, yö paikassa jossa oli tilaa omille ajatuksille ja niille toisenkin ajatuksille. 🙂 Alla kuvapläjäys ajasta, jonka Långvikissa nautiskelimme.

Långvik / Congress Wellness Hotel
Tanskarlantie 9
02420 Kirkkonummi

puh. 09 2959 9301
vastaanotto@långvik.fi