Siitä on kohta kolme vuotta aikaa, kun täytin kolmekymmentä. Mikään ei muuttunut päivälleen, kun vuosikymmen vaihtui, vaan pikkuhiljaa tuon jälkeen. Josta tulikin mieleen kirjoittaa postaus asioista, jotka ovat muuttuneet kolmekymmentä täytettyäni. Tokikaan kohta luettelemani seikat eivät välttämättä ole sellaisia, jotka muuttuvat kaikkien kohdalla juuri tuossa kohtaa elämää, mutta monien varmasti. Kolmekymmentä kun on jokseenkin maaginen rajapyykki, sillä se ikään kuin tekee nuoresta aikuisen. Ainakin omassa elämässä voin tämän allekirjoittaa, nimittäin kolmekymmentä täytettyäni elämä on muuttunut monilta osin. Vaikka periaatteessa mikään ei ole muuttunut – silti moni asia on toisin kuin parikymppisenä.

Mitä nämä muuttuneet asiat sitten oikein ovat? Ohessa kymmenen seikkaa, joiden suhteen elämäni on muuttunut kolmekymmentä täytettyäni.

Elämän ja erityisesti nuoruuden rajallisuus realisoituu

Parikymppisenä elämän ajattelee niin loputtomaksi ja helposti tulee ajateltua asioiden suhteen, kuinka ”sitten joskus”. Kolmekymppisenä tämä muuttuu, kun elämän rajallisuuden ymmärtää konkreettisesti. Yhtäkkiä nuoruutta ei enää olekaan loputtomasti, vaan käytännössä kaikki mitä haluaa tehdä, kannattaa tehdä nyt tai ainakin mahdollisimman pian. On myös hassua tajuta, ettet enää ole monen silmissä nuori, vaan olet jopa aika vanha. Itsehän suhtaudun tähän huumorilla, sillä en tavallaan pidä itseäni vanhana, mutta olenhan sitä esimerkiksi minua kymmenen vuotta nuoremmille.

Vastuu elämästä lisääntyy

Parikymppisenä elämää voi elää kohtuullisen huolettomasti. Noihin vuosiin kuuluu useammilla opiskelua, ihmissuhdekokeiluja ja juhlaa – ne vastuulliset asiat tulevat sitten myöhemmin. Kolmekymppisenä vastuuntunto kuitenkin lisääntyy ja sitä haluaa tehdä mahdollisimman hyviä valintoja ja nimenomaan tulevaisuutta silmällä pitäen. Itsehän elin aika huolettomasti pitkään parikymppisenä, sillä aloitin kaikki ns. nuorten kokeilut tavallista myöhemmin taustoistani johtuen. Toisaalta voin kyllä sanoa eläneeni nuoruutta täysillä, eikä minulla varmasti tule koskaan tunnetta siitä, etten olisi mennyt niin paljon kuin sielu sietää! Olen myös matkustanut aika paljon, tavannut erilaisia ihmisiä ja elänyt hetkessä tehden asioita, joita olen halunnut tehdä.

Aiheeseen liittyen, näillä ikäluokilla miettii myös taloudellista puolta hieman vastuullisemmin ja säästämisen taisin aloittaa juuri siinä kolmekympin korvilla. Toivon mukaan moni aloittaa sen jo nuorempana, mutta itsehän tosiaan säästin nuorena aina johonkin asiaan x, jonka hankin/koin ja tämän jälkeen aloitin säästämisen uudestaan. Nyt säästän myös ns. pahan päivän varalle, jota en tosiaan tehnyt nuorempana.

Ihmissuhteet syvenevät

Vanhemmiten myös ihmissuhteet syvenevät. Omalla kohdalla erityisesti viime vuodet ovat olleet niitä, jotka ovat yhdistäneet ja lähentäneet ystävyyssuhteita. Tähän varmasti vaikuttaa paljon se, miten olen kohdannut itseni syvemmin kuin nuorempana ja siksi kaipaan myös ihmissuhteilta syvempää aspektia. Enää ei riitä hyvän päivän tutut, vaan itse asiassa he ovat täysin turhia! Olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että vanhemmiten ihmissuhteet vain paranevat ja niistä voi saada huomattavasti enemmän irti kuin parikymppisenä sai. Eli tältäkin osin, elämä paranee vanhetessa…

Rajojen asettaminen helpottuu

Hieman edelliseen liittyen, vanhemmiten uskaltaa rohkeammin asettaa omat rajat. Tämäkin liittyy siihen itsensä löytämiseen ja itsevarmuuden lisääntymiseen. Sitä tietää nykyään paremmin, mitä haluaa ja mitä ei halua. Jos mietin esimerkiksi parisuhdetta, haluan siltä täysin eri asioita, joita halusin 25 vuotiaana. Myös ystävyyssuhteilta odotan nykyään hyvin erilaisia asioita kuin vielä joitain vuosia sitten. Itseään myös kohtelee paremmin ja haluaa muiden tekevän saman.

Harvoja asioita häpeää ja niistä uskaltaa puhua ääneen

Häpeä ja nolostelu, se on kyllä kadonnut suurelta osin vanhemmiten! Muistan ajan, jolloin kaikkea nolosteli, mutta nykyään on kyllä aivan sama mitä muut ajattelevat tai vaikka itsensä asettaisi jopa naurunalaiseksi. Tämäkin liittyy varmasti juuri itseluottamuksen kasvuun ja siihen, miten ei enää tarvitse miellyttää ihmisiä tullakseen hyväksytyksi. Myös turhat tabut ovat kadonneet, eli asioista puhuu niiden oikeilla nimillä ja ääneen – varmasti välillä vähän turhankin suurella volyymilla. 😀

Ulkonäkö muuttuu, erityisesti kasvojen

Jos vertaan kuvia itsestäni kolmen vuoden takaiseen, huomaan muutosta erityisesti kasvoissa ja kasvojen piirteissä. Ihon kimmoisuus vähenee selkeästi kolmenkymmenen jälkeen, joka tosiaan näkyy usein nimenomaan luuston korostumisena ja nuoruuden pyöreyden katoamisena. Myös juonteita alkaa tulla niihin kohtiin, joihin niitä on tullakseen. Erityisesti kaulan ihosta ja käsistä huomaa, ettei ole enää parikymppinen. Lisäksi joitain asioita esimerkiksi meikissä miettii nykyään siltä kantilta, vanhentavatko ne, kun ennen kolmeakymmentä tällaisia ei koskaan ajatellut. Eli käytännössä nykyään pyrkii lookin avulla näyttämään nuoremmalle, tai vähintään ikäiselleen, kun aikaisemmin oli vain plussaa, jos näytti vanhemmalle kuin oikeasti on.

Tosin pakko sanoa, ettei mikään ole ainakaan vielä muuttunut muun kehon suhteen verrattuna siihen, kun ikä alkoi kakkosella! Eli täällä aineenvaihdunta ei ole ainakaan hidastunut, eikä energia treenata. Sanonkin aina olevani nyt paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aikaisemmin.

Krapulat tuntuvat kuolemalta

Krapulat pahenevat huomattavasti, kun täyttää kolmekymmentä. Itseäni siis suorastaan huvittaa, jos 20 vuotiaat valittavat krapulaa, sillä ei se ole mitään verrattuna nykyiseen! Sanoisin, että erityisesti viimeisen parin vuoden sisään krapulat ovat pahentuneet aivan erityisellä tavalla ja yhdestä pitkästä illasta seuraa pari, kolme kankeaa päivää. Omalla kohdalla alkoholin runsas käyttö vaikuttaa myös mieleen masentavalla tavalla, jonka vuoksi en juo itseäni humalaan enää kovin usein. Tosin siinä mielessä olen edelleen onnekas, etten saa krapulaa parista lasillisesta! 4-5 lasillista viiniä on edelleen se maaginen raja, että tuntuu edes jossain seuraavana päivänä.

Elämään haluaa pysyvyyttä ja turvaa

Tulevaisuutta miettii nykyään huomattavasti pidemmällä tähtäimellä ja itse ainakin kaipaan elämääni pysyviä asioita. Vaikka tavallaan minussa elää se seikkailunhaluinen nuorekas Jutta ja haluan edelleen tehdä myös hulluja juttuja, silti joiltain osin kaipaan elämääni turvaa ja pysyvyyttä. Mitä sitä siis kiertelemään, eli kyllä, tässä kohtaa haluaisin ehdottomasti parisuhteen ja rakentaa tulevaisuutta toisen  ihmisen kanssa. Muutenkin ihmissuhteet muuttuvat iän myötä pysyvimmiksi, eli enää kaveripiiri ei vaihdu tiheään tahtiin, vaan elämässä on ne ihmiset, joihin voi luottaa ja jotka luovat turvaa. Pysyviä asioita osaa tässä kohtaa arvostaa enemmän kuin aikaisemmin.

Palautuminen hidastuu

Viime vuosina palautuminen on hidastunut selkeästi. Eli huonosti nukutut yöt vaikuttavat oitis olemukseen ja väsymys tuntuu paljon pahemmin kuin vielä muutama vuosi sitten. Säännöllisyys on nykyään huomattavasti tärkeämpää kuin nuorempana oli – tuntuu se miten mummomaiselta tahansa. Myöskään treeneistä ei palaudu enää täysin samalla tavalla kuin aikaisemmin, eli en voi todellakaan treenata kuutena päivänä viikossa, tai olen äkkiä ylikunnossa. Vaikka treenit sujuvat, kaipaan enemmän lepoa niistä palautuakseni. Toisaalta on myös hyvä juttu, että nykyään sitä tajuaa levätä silloin, kun lepoa tarvitsee. Nuorempana tuli rääkättyä kehoa aivan eri tavalla, eikä tällaisia asioita ajatellut niin lempeästi kuin nykyään.

Kynnys stressiin madaltuu

Ainakin omassa elämässä kynnys stressaamiseen on madaltunut viime vuosina. Mielestäni stressaaminen liittyykin pitkälti aikuisuuteen, kun vastuuta on enemmän ja haluat myös kantaa vastuun. Omalla kohdalla kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen kuvioihin ovat astuneet myös uniongelmat, eli ennen niin hyväunisesta henkilöstä on tullut se, joka ei saa stressaavina aikoina unta iltaisin ja joutuu nukkumaan aina korvatulpat korvissa, jotta uni olisi mahdollisimman katkotonta. Tähän voi olla tietenkin monia syitä, mutta mitä olen muiden kanssa jutellut, on unenlaadun heikkeneminen monesti ikään liitännäistä.

Paljon on siis muuttunut ja isolta osin kyllä hyvään suuntaan! Vaikka joiltain osin keho ei kestä enää samoja asioita kuin ennen ja ulkonäkö muuttuu, niin kyllä silti suurin osa muutoksista on positiivisia, sillä henkinen pääoma kasvaa ja sen myötä elämänlaatu paranee. Tokikaan en nyt halua jeesustella, eli kyllä ulkonäkökriisi on myös läpi käyty ja olen hyväksynyt sen, etten enää selviä yhdellä kasvovoiteella. Mutta silti, kyllä tässä ollaan enemmän plussalla kuin miinuksella ja toivon mukaan voin sanoa samaa siinä kohtaa, kun ikää tulee mittariin 40. Siihen on muuten enää seitsemän kesää ja seitsemän talvea, mikä tuntuu aika hullulta…

Olisi mielenkiintoista kuulla, miten te muut koette elämän muuttuneen kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen, vai onko se muuttunut mitenkään?