Uudet räpsyttimet Beauty Anniinasta

Sain joku aika sitten yhteydenoton Beauty Anniinan Anniinalta, että haluaisinko tulla kokeilemaan hänen luokseen ripsienpidennyksiä. Kirjoitin täälläkin jossain vaiheessa talvea kuinka etsiskelin hyvää ripsien tekijää ja toisena vaihtoehtona funtsin ihan ripsistä luopumista. No kakkosvaihtoehtoon en ole kallistunut toistaiseksi vielä ainakaan. Ripset helpottavat niin paljon arkea ja nopeuttavat etenkin aamuja. Ei näistä vaan malta luopua!

Vastasin tosiaan myöntävästi Anniinalle, koska en ole löytänyt mitään maailmaa mullistavaa huoltopaikkaa. Eilen kävin sitten vihdoinkin hänellä huollossa ja olin enemmän kuin tyytyväinen! Uusi huoltopaikka on vihdoin löytynyt! Anniina tekee ripset reilussa tunnissa ja vielä todella huolellisesti. Ripset ovat kauniin tuuheat ja jälki siistiä. Räpsyt tehtiin D- kaarevuudella ja pituudeksi laitettiin 10-11 mm. Itse pidän enemmän luonnollisen pituisista pidennyksistä ja siksi en halua mitään megapitkiä. D kaarevuutena on taas mielestäni nätimpi, sopivan näyttävä. 🙂 Alla kuvia lopputuloksesta.

Kun kesä tulee, tulee sen mukana myös erilaiset valmistujaiset ja muut juhlat. Lisäksi ne kaikki etelän reissut, joissa ei ole mukava hikoilla ripsareita poskille… Kesä onkin mielestäni ripsien kulta- aikaa, silloin jos jossain vaiheessa on kiva omata räpsyttimet! 😉 Anniina tarjoaa teille lukijoilleni uudet ripset 80 euron hinnalla, kun mainitsette blogini nimen ajanvarausta tehdessänne.

Huollot Beauty Anniinassa menevät seuraavasti:

2 vkoa 50 € / 3 vkoa 55 € / 4 vkoa 60 € / 5 vkoa 65 €

Itse käyn huollossa kolmen tai neljän viikon välein, riippuen ripsien tilanteesta. 
Mielestäni tuo on juuri sopiva huoltoväli jotta ripset pysyvät nätteinä ja siisteinä. 🙂 

Beauty Anniina
Pietarinkatu 15
00140 Helsinki
050 411 9536
Beauty Anniinan Facebook- sivut


* Toteutettu blogiyhteistyönä

Lauantaiaamun pohdintoja

Huomenta! Ihanaa, kun ulkona paistaa aurinko ja on kokonainen viikonloppu edessä. Kohta ajattelin käydä pikaisella juoksulenkillä ennen ripsihuoltoa ja siitä mennäänkin tyttöjen kanssa käymään Mattolaiturilla. Tästä tulee hyvä päivä! 🙂

Mietiskelin eilen illalla vuosien kulkua, kohta on meinaan enää kuukausi siihen, kun täytän 27- vuotta. Miten aika voi oikeasti mennä näin nopeaa?! Olen jo lähempänä 30- vuotta kuin 20! Mistään hinnasta en haluaisi olla enää parikymppinen mutta 25- vuotiaaksi voisin vaikka jäädäkin. Jotenkin mielestäni se suurin kasvu ainakin omalla kohdallani tapahtui 23-25 ikävuoden välillä. Jokaisella toki menee asiat omaa tahtiaan, itse vaan ikäänkuin koin monet asiat sen verran myöhään, että siksi varmaan olin ihan hirveän villi vielä 22- vuotiaanakin. Tai tein asioita, joita ehkä 19- vuotiaat tekevät… Noh, ainakin on koettu ja kokeiltu, ei tarvitse sitten vanhemmalla iällä harmitella ettei olisi mennyt. 😉 

Monella ympärilläni olevalla ikäiselläni alkaa olemaan jo lapsia ja perheet kasvavat kovaa kyytiä. Itse en vaan vielä koe olevani valmis äidiksi. Se, että olisin valmis huolehtimaan toisesta ihmisestä seuraavat 18- vuotta ei ole tässä vaiheessa omalla kohdallani ajankohtainen asia. Kai sitä on vielä sen verran itsekäs, että haluaa tehdä asioita ihan ilman palloa jalassa. Tässä asiassa en siis taida olla vielä ihan kasvanut aikuiseksi mutta koen ettei mun tarviikaan. Lasten aika tulee sitten, kun se tulee. Tuntuu vaan, että lapsia saadaan kokoajan nuorempana ja nuorempana. Kun elämässä tulee tyhjä kohta ja miettii mitä seuraavaksi niin jengi tekee siihen lapsen. Itse haluan ainakin olla 100 % varma siitä, että olen valmis hyväksi äidiksi siinä vaiheessa, kun lapsia alan tekemään. Lisäksi haluan, että talous on turvattu, on sopivan kokoinen asunto ja muutenkin asiat mallillaan. Jokaisella lapsella on kuitenkin vain yksi lapsuus ja itse ainakin haluaisin tarjota mahdollisimman hyvän sellaisen omalleni. Millaisia fiiliksiä teillä on äitiydestä? Moni lukijani varmasti onkin jo äiti ja nostan kyllä hattua jokaiselle, on se sen verran kokopäivä duunia. 🙂

Mitä enemmän ikää tulee sitä enemmän tulee niitä odotuksia ulkopuolelta. Pitäisi olla sitä ja tätä tai tehdä tuota. Itse olen saanut tasapainoisen arjen ja ne elämän perus palaset kohdilleen ikäänkuin huomaamattani tässä vuosien varrella. Ei kyllä yhtään ikävöi sitä nuoruuden irrallisuutta, kun tuntui ettei oikein löydä omaa paikkaansa. Työjutuissa palloilin todella paljon ja samoin ihmissuhteissa. Nykyään on niin ihanaa, kun elämä on tasapainoista. Tästä fiiliksestä ei toivon mukaan tarvitse luopua enää missään vaiheessa! Kokeeko moni teistä iän tuomia ”paineita” tai odotuksia? 

Nyt suuntaan lenkille, vihdoin! Nauttikaahan auringosta! 🙂