Snapshots from yesterday eve

Vaikka kaiken kaikkiaan pidän selkeistä ja valoisista kuvista, on minusta välillä mukava kuvailla hieman lämpöisemmänkin värimaailman kuvia. Näin joulun alla nuo jouluvalot luovat sen verran ihanaa tunnelmaa kotiin, että pakkohan niiden tuoma lämmin valo on hyödyntää kameralla! 🙂 Eilen kotona iltaa vietellessäni napsinkin muutamia kuvia hieman lämpöisemmällä valaistuksella. Mielestäni hämäräkuvaus on todella haastellista jos haluaa kuvata käsisäätöisillä asetuksilla ilman lisäsalamaa. Salama sitten taas toisaalta ”tuhoaa” sen tunnelman ja fiiliksen. Mulla on juurikin nyt monenlaisia kamera- haaveita. Meiltä kotoa löytyy tällä hetkellä Canonin 1100D, jolla olen nämä blogivuodet pääosin kuvannutkin ja toisena sitten tuo mieheni valokuvaaja- ajoilta peräisin oleva Canonin 6D. Sen käyttöön ottoa olen nyt meinannut pidemmän aikaa mutta muistikortti siihen on edelleen vaan hankkimatta. Viime viikolla sain käyttööni Canonin 28-135 mm objektiivin jolla on  kyllä ehdottoman hyvä kuvata, vaikkakaan en ole vielä oppinut edes saamaan siitä kaikkea hyötyä irti. Valokuvaus on alkanut todella kiinnostamaan ja samalla mielenkiinto parempiin kuvausvehkeisiinkin kasvaa kasvamistaan. Mua oikeasti harmittaa, että olen laiskuuttani monet vuodet kuvannut automaatilla. Niin typerää jos käsissä on sellainen kamera, jolla voi saada kymmenen kertaa parempia kuvia vain pienellä opettelulla… Argh. Toi on sellainen piirre, joka ärsyttää itsessäni toden teolla, saamattomuus. 

No se niistä kamerahöpinöistä. Fiilistelin eilen illalla kotona, kun mies oli muualla ja sain ihan rauhassa keskittyä blogiin, sähköposteihin ja omiin ajatuksiini. Sade ropisi hieman taustalla mutta mikäs siinä oli viltin alla dataillessa, teekuppi kädessä kynttilöistä nautiskellen. On tässä pimeässäkin ajassa ne omat hyvät puolensa. Testissä on nyt ollut Liptonin uutuus teemaku, ”Strawberry cupcake”. Tämä oli yksi bongaamistani uutuuksista ja tosiaan vihreä tee. Itse en suosi mitään muita teelaatuja, kuin vihreää ja kamomillaa. Täytyy sanoa, että ihan pirteä uutuus, tuoksu on mitä hurmaavin ja makukin miellyttää. Kuitenkin mielestäni parhaiten vihreä tee maistuu mintun- ja vaniljan makuisena. Joko te olette kokeilleet noita uutuusmakuja? Onko löytynyt suosikkeja? 🙂

Lemppari tuoksuni saivat muutama viikko sitten uuden tulokkaan, nimittäin Oriflamen ”My Red” tuoksun. 
Aivan mielettömän ihana, makea ja karkkinen. Nämä kolme ovat suosikkejani, joilla mennään varmasti useampi kuukausi eteenpäin! 
Keskiviikko vierähti Itäkeskuksessa shoppaillessa. Keskusta on uusittu huomattavasti ja täten se onkin itseasiassa aika mieluinen shoppailupaikka, kun Helsingin keskusta alkaa kyllästyttämään. Kaikki tarvittava saman katon alla, mikä toimii erinomaisesti myös meille ei- perheellisille. 😉 Itiksessä on Ur&Penn, joten kellofriikki löysi sieltä jälleen jotain. Melkein samanlainen, kuin edeltäjänsä josta meni remmin pidikkeet poikki. Toivotaan parempaa onnea tämän kanssa! Mitä pidätte? Mukaan tarttui myös HP:n uusi kompakti läppäri, en vaan enää jaksanut noiden kahden romun kanssa säätöä. Nyt on ainakin kone joka pelaa ja muuten kahden vuoden takuulla, vuoden takuulla en ostaisi enää mitään elektroniikkaa.
Viikonloppuna on luvassa pientä parisuhdelomaa Turun suunnalla, ihanaa. 🙂
Lupaan kuitenkin päivitellä, lomasta huolimatta.

Oikein ihanaa perjantaita!


* Tuoksuista kaksi on blogin kautta saatuja

40 faktaa

Enemmän tai vähemmän tärkeää, tähteellistä tai edes kiinnostavaa faktaa/asiaa minusta ja elämästäni. Aatteista, sekä ihan jotain pelkkää hömpän pömppääkin. Tykkään paljon lukea tällaisia ja myös kirjoittaa, joten iski inspis eilen yö- myöhään. 🙂

1. Olen kolme vuotta ja kuusi kuukautta vaille kolmekymppinen, pelottavaa.
2. Rakastan pieniä kuivattuja hedelmiä, tiedättekö niitä kaikenlaisia hedelmäpaloja pähkinöiden ja myslin seassa. Oikea heikkous.
3. Komeimmat miehet ovat pohjoismaalaisen ristiverisiä.
4. Meidän koti on pieni, 24 m2 ja täällä asuu kaksi henkilöä. Ei muuten tee edes tiukkaa! 😉
5. Helsinki on mun koti, en osaisi enää kuvitella asuvani missään muualla Suomessa. 
Noh, ehkä Espoon Westend juuri ja juuri kelpaisi. 🙂
6. Lempi värejäni ovat valkoinen, nude, musta ja harmaa. Alus- ja treenivaatteissa pinkki on pop!
7. Tummansininen tekee tuloaan vaatekaappiini ja olen huomannut sen jopa sopivan minulle.
8. Mulla on huono kaukonäkö, n. – 3.00 korjauksilla mennään.
9. Nuorempana häpesin lasejani, nykyäänhän ne ovat vaan trendikkäitä.
10. Olen 171 cm pitkä, tosin viime mittauksesta on aikaa!
11. Mun on vaikea syödä pari purkkaa kerralla, vaan niihin tulee himo ja pitää ottaa kokoajan lisää. Sitten on maha kipeä. 🙂
12. Syön aina aamuisin soijajogurttia ananaksella ja lämmitetyllä banaanilla. Päällä on milloin mitäkin hippusta. 
Niitä hippuja on vaan oltava tai muuten se on ihan tylsää.
13. Olen makean ystävä 1-0.
14. En syö juuri koskaan hampurilaisia, oikeasti en edes muista milloin viimeksi olen käynyt Mäkkärissä, edes humalassa. 
Ei vaan tee koskaan mieli, niinkuin ei pizzaakaan. 
15. Olemme tunteneet poikaystäväni kanssa seitsemän vuotta vaikka seurustelleet vasta yli vuoden. 
16.Mulla on fiksaatio keittiön ja veskin siisteydestä. Likaisuus näissä paikoissa ällöttää ehkä eniten!
17. Toinen nimeni on Anniina.
18. Toivoisin vuorokauteen yhtä lisätuntia, käyttäisin sen fiksusti.
19. Haluaisin matkustaa seuraavaksi Etelä- Amerikkaan.
20. Olen aika vaativa suhteessa, tai en sellainen helppo ihminen laisinkaan. 

21. Inhoan kontaktoida sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei vaan synkkaa.
Synkkauksen näkee oikeasti ekassa viidessä minuutissa.
22. Itse en koskaan viettäisi enempää aikaani jonkun kanssa jonka seurassa en viihdy. Joku sanoo ehkä,
 että itsekästä mutta itse sanon, että mielestäni se on reilua.
23. Elin elämässäni sellaisen vaiheen jolloin mulle oli oikeasti ihan sama mitä tapahtuu 
illan jälkeen. Olin niin pettynyt kaikkeen.
24. Paras ikä, johon olisin voinut jäädä! 😉
25. Nainen on kuulemma hedelmällisimmillään, itse en haaveile lapsista. En ainakaan vielä.
26. Mun on aika hankala kiintyä asioihin tai ihmisiin. 
Olen joutunut niin usein luopumaan ystävistä, kodista jne. lapsuudessani, että se lienee muokannut musta tällaisen. 
27. Jos mua kosittaisiin nyt, vastaisin samalta istumalta joo. Vink, vink. 😉
28. Mulla on lyhyttäkin lyhyempi pinna. Koitan työstää sitä, koska enää en vaan tosiaan ole yksin täällä himassa.
29. Mulla on paha tapa lipsauttaa kirosanoja ihan liian usein. Not good aikuisen naisen suuhun.
30. Blogia olen muuten kirjoittanut yli kolme vuotta, hupsista heikkaa kuinka nopeaa ne vuodet vierivät.
31. En uskalla selata noita vanhoja postauksia, myötähäpeä iskee. 🙂
32. Olen mielestäni aika hyvä näyttelemään ja eläytymään juttuihin jos tarve vaatii.
33. Inhoan siivoamista mutta nykyään sitä on pakko tehdä tuplamäärin, puuh.
34. Parhaat tv- sarjat joita olen koskaan seurannut: Sons Of Anarchy ja Breaking Bad.
 Suosittelen todellakin katsomaan jos on varaa koukuttua. 😉
35.Uskon Jumalaan ja siihen vastapuoleenkin.
36. Välillä mietin miten hassua tämä elämä täällä maan päällä onkaan. 
Täällä sitä vaan hengaillaan ja lopulta kuollaan. Ei ole kovin järkeen käypää…
37. Mulla on tällä hetkellä elämän perus pilarit kohdillaan ja olen onnellinen.
38. Olen aika mukavuuden haluinen mutta omaan kuitenkin hyvän itsekurin esimerkiksi treenauksen suhteen jos niin päätän. 
39. Olen aika spontaani, teen esimerkiksi ostopäätöksiä tosi nopeasti vaikka kyseessä olisikin joku suurempi ostos. 
Lisäksi en aina mietin kovin tarkkaan asioiden seurauksia.
40. Uskoisin minulla olevan jonkun sortin keskittymisongelmia. 
On meinaan todella rankkaa vaikka lukea joku pidempi teksti alusta loppuun, jos siinä ei vaikka ole seassa kuvia. 

Sellaisia faktoja tällä kertaa, listaa olisi voinut jatkaa vielä toiset neljäkymmentä. 🙂
Jos heräsi jotain lisäkysymyksiä niin esittäkäähän ihmeessä!


* Kuvat lainattu weheartit.com