Hyvät pahat maitotuotteet

Jo hieman pidempi aika sitten kirjoitin blogissani maitotuotteiden käytön kyseenalaistamisesta omalla kohdallani. Noita erilaisten ruoka- aineiden sopivuutta itselleen on oikeasti todella hankalaa määritellä ilman erilaisia testejä sun muuta. Tai ainakin olen omalla kohdallani näin kokenut. Esimerkiksi maitorahkoissa on tuotteita, jotka saavat mahan todella helposti kipeäksi ja olon ns. raskaaksi, sekä on niitä rahkoja, jotka eivät noita kyseisiä oireita saakaan aikaan. Siinä ei olekaan sitten niin helppoa todeta, että mullapas on laktoosi tai maitoallergia. Eli omalla kohdallani maitotuotteiden sopivuus onkin ollut todella vaihtelevaa, olivat tuotteet sitten laktoosillisia, laktoosittomia, maidollisia tai maidottomia. Päätin nyt kuitenkin viimeinkin lähteä testaamaan miten kroppani reagoi jos jätän maitotuotteet kokonaan pois ja korvaan ne soijalla. Maitorahkat on helppo korvata soija- jogurtilla ja maito soija- juomalla. Muuten en maitotuotteita sitten juurikaan käytä. No toki raejuustoa mutta se nyt ei ole oikein koskaan aiheuttanut itselleni mitään ”oireita”. Joten sen kyllä hyväksyn pienissä määrin ruoan lisukkeeksi. 

Pakko tähän vielä lisätä, että muistan kuinka voin todella hyvin meidän Turkin loman ajan. Olo oli kevyt ja hyvä, eikä ruoan jälkeen tullut raskasta tai turvottavaa oloa. Mietinkin asiaa jo siellä ja totesin, että ruokavaliohan oli pääosin kaikkea muuta, kuin maitotuotteita. Paljon kasviksia, hedelmiä, salaatteja, kanaa, kalaa, kananmunia ja erilaisia uusiakin makuja. En tiedä lienikö tuolla vaikutusta asiaan vai onko se vaan sitä, että lämpimissä maissa se elimistö yksinkertaisesti voi paremmin?! 🙂 Ihan hyvä siis hieman testailla ja katsoa millaisia vaikutuksia tällä vaihdoksella on, voi olla ettei yhtään mitään, tai sitten mietin miksi en tehnyt tätä jo aikaisemmin.

 Millainen suhde teillä on maitotuotteisiin? Korvaako moni maidon soijalla? Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia, onko kenelläkään samanlaisia fiiliksiä maitotuotteiden syönnin jälkeen? Entä mitä mieltä ylipäänsä olette tästä proteiini- vimmasta mikä suorastaan käskee syödä mahdollisimman paljon rahkoja sun muita maitotuotteita?

Nyt soijajogun voimalla salille, kivaa keskiviikkoa! 🙂

Lokakuu 01

Tervehdys kaaoksen keskeltä, eli toisinsanoen meidän kotoa. Jollain ihmeen kaupalla kotimme näyttää jälleen kaatopaikalta, kas kummaa. Raahattiin äsken Futon- patjamme ulos tuulettumaan parin vuoden tauon jälkeen. Olen huomannut, kuinka usein herään tukkoisella nenällä ja kurkku karheana. Lienekö tuossa sitten syy, kun patja on täynnä pölyä… Eli siivous- ilta luvassa ja todellakin tarpeen! Sitten olisi tarkoitus käydä vielä tuulettamassa ajatuksia juoksulenkillä ja ehkä vähän vaimoilla, sekä kokata jotain piirakkaa tms. illalla kotiutuvalle miehelle. Eli aika perus meininkiä täällä, huomenna sitten jotain ihan muuta. 🙂

Käytiin tuossa aikaisemmin ottamassa muutama nopea kuva ulkosalla ja uskokaa tai älkää, jo viideltä oli liian pimeä kuvien ottamiseen manuaalilla. Itse inhoan automaatti- asetuksia, ellei sitten ole ihan pakottava tilanne. Jossain sisätiloissa ne kyllä toimivat mutta se, millainen värimaailma automaatilla tulee on aika kaukana omasta mielestäni hyvän näköisistä kuvista. Lisäksi tämän päivän kuvissa on muutama tärähtänyt ja epätarkka otos, eli pahoittelut tästä. Pääosassa yrittää kuitenkin olla tuo ”pallotakki” tai jakku, jonka joku aika sitten ostin Vero Modasta. Mielestäni aivan ihana simppeliin kokonaisuuteen yhdistettynä! Ja on muuten lämminkin.

Mitäs te pidätte jakusta? Tai asusta ylipäänsä?