Instagram week

Huomenta! Täältä tulisi pläjäys Instagram- kuvia viikon ajalta ennen töihin kiiruhtamista. Hitsiläinen, kun onkin jo pimeää tähän aikaan. Enää ei näe edes luonnonvalossa meikkailemaan, senkin syksy! 
Cloettalta saapui mukava yllätyslähetys arjen keskelle. 
Uutuus makeisia, mm. lapsuuden suosikkeja Chewitsejä, nami! 🙂
Olen vähentänyt kahvin juontia mutta koukuttunut nyt sitten Batteryyn, not good!
Hyöty on varmaan aika 0-0.
Uusi kiharrin testattu, joka onkin aika mahtava kapistus. 🙂
Koitan huomenna väsätä hieman hiuspostausta tai sitten vastavuoroisesti videota.
Viime keskiviikkona piipahdettiin Kookengän bloggari- illassa uudistetussa Forumissa.
 Tarjolla oli aivan ihania herkkuja ja cooleja popoja. 🙂
Aamupalarakkautta. <3
Uusin Elle tarttui kaupasta messiin ja pariksi väsäsin täydellisen salaatin.
Ihana combo arkivapaaseen.
Tuosta karvaliivistä on kehkeytynyt oma lempparini.
Tänään starttaa Lumenen Olet kaunis- kampanja syöpähoitojen hyväksi.
Perjantaina yövyttiin Radisson Blu Plazassa Mikonkadulla ja kävästiin 7 Blings Bar:in avajaisissa. 
Palaan tähän vielä tällä viikolla enemmän. 🙂
Avajaismeininkiä myöhemmin illasta, kun mekin ehdittiin paikalle.
Taisi olla yökylvyn aika, luxusta!! 🙂
Ja lauantain kruunasi aivan ihana buffet- aamiainen. Mmm. 
Aamiaisen jälkeen suunnattiin Heinolaan poikaystävän sukulaisille. 
Päivän asu ja lookki kaikessa yksinkertaisuudessaan näytti tältä.
Voisinko lopettaa näiden rahkojen ikuistamisen? 😉
Ihanaa tiistaita! 🙂

Luottopunani

Mielestäni jokaisen naisen laukussa tulee olla luottopuna, sellainen mikä pelastaa niin arki- kuin vaikka juhlatilanteetkin täydellisesti. Itselleni se on ollut jo pidempään tämä Lumenen Natural Code- sarjan keveän sävyinen huulipuna. Väri on juuri täydellinen, etenkin arkeen. Pientä roosaa ja korallin vivahdetta, ”satin coral” sävyn nimenä kuvastaakin kyseistä tuotetta parhaiten. Pidän myös tuotteen koostumuksesta, koska se ei ole liian rasvainen tai kiiltävä. Edellä mainitsemani piirteet huulipunissa eivät ole ollenkaan oma juttuni. Ne lähinnä sottaavat ja loppupeleissä vaan kuivattavat huulta. Parhaita ovat matan ja kiiltävän punan välimuodot, kuten tämä tuote. Suosittelen kokeilemaan jos joku on hyvää ja kohtuuhintaista arkipunaa vailla! 🙂 Monelleko kyseisen sarjan huulipunat ovat tuttuja?

Nyt suunnataan vielä salille, huomiseen! 🙂