Uuden viikon alku

Miniloma on lusittu ja tänään alkoi oi niin ihana arki. Nyt taas jaksaa painaa jonkun aikaa, mulla on sitten heinäkuussa seuraava pidempi loma, eli kahden viikon vapaat. Katsotaan mitä silloin tulee keksittyä! Tällä hetkellä Suomen kesä vaikuttaa ainakin aika lupaavalle. 🙂 Kesällä on tulossa myös kovasti kaikkea kivaa, niin blogiin liittyen kuin ihan muutenkin. Huippu summeri siis edessä! Enää ei muuten ole kuin muutama viikko synttäreihinkin, eli 26 kohta lasissa ja kriisinpoikasta havaittavissa?! No ei edes oikeastaan ole. Olen erittäin tyytyväinen elämääni ja aika moni asia on kohdillaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti kolmeakymppiä. (Kuulostaapa pahalle… :D)

Nyt on tullut muutama viikko jo mentyä maximekoilla/hameilla ja en itseasiassa hetkeen ole farkkuja jalkaani laittanut. Nämä ovat vaan yksinkertaisesti niin mukavia näinkin mukavuudenhaluiselle ihmiselle kuin minä olen. 🙂 Tänään työasuna oli raidallinen musta- valkomaxi. Kyseessä on siis *tämä  Vertsun maximekko, joka multa löytyy myös mustana ja harmaana. Ihan huippu malli, rento ja ihanaa kangasta.  Mitäs pidätte raidallisesta lookista? 🙂

Mekko Vero Moda
Takki Vero Moda
Neuletakki Pieces
Huulipuna Make Up Store
Nyt iltakahvit ja kohtapuoliin olisi tarkoitus mennä joko salille tai vetämään kunnon juoksulenkki. 
Mulla on viime aikoina ollut sali- into hieman hukassa ja mieluummin on tullut käytyä juoksemassa. Aurinko paistaa, joten pimeä punttis ei kauheasti houkuta.
Onko muilla nämä kelit vaikuttaneet salilla käymiseen?

Tallink Superstar Comfort Class

Nyt olen saanut jonkun verran purettua Tallinnan matkakuvia ja voin alkaa postailemaan. Reissusta tulee varmasti useampi postaus, koska kuvia on sen verran paljon. Lähdettiin tosiaan perjantaina aamupäivällä Tallink Superstar- laivalla kohti Tallinnaa. Oltiin jo pidempään poikaystävän kanssa päivitelty, kuinka olisi kiva lähteä jollekin kivalle minilomalle/parisuhde- viikonloppua viettämään ihan muihin maisemiin. Siksipä meikäläinen päättikin yllättää hänet ja järkkäsin meille kivan miniloman meren toiselle puolen. 🙂

Laivamatkoja miettiessäni minulla tuli heti ensimmäisenä mieleen Tallink Siljan reittimatkat. Olikin erittäin mukavaa, kun Tallink lähti yhteistyöhön kanssani. Superstar- ja Star kulkevat useamman kerran päivässä Tallinnaan ja matka kestää vaan kaksi tuntia per suunta. Meille tarjottiin menomatkalla hieman mukavempaa uutta vaihtoehtoa, eli matkustamista Comfort Class matkustusluokassa, joka sijaitsee Superstarissa laivan kannella 8. 

Rauhallinen tunnelma, hyvät istuinpaikat, pientä purtavaa ja juotavaa, päivän lehdet luettavana, tv, sekä langaton nettiyhteys, jolloin mahdollisuus tehdä töitä myös merimatkalla. Me viihdyttiin tuolla erinomaisesti ja rauhallinen tunnelma oli todellakin plussaa vaikkei duunimatkalla oltukaan. Itse voisin ehdottomasti maksaa hieman extraa siitä, että saa istumapaikan ja saa matkustaa rauhassa ilman turhaa hälyä. Hintaan tulee lisää kuitenkin vain noin 14-20 euroa, lähdöstä riippuen. 

Rauhalliset ja tyylikkäät tilat, paljon pöytiä, sekä istumapaikkoja.
Pieni buffetti, jossa naposteltavaa, sekä kahvia, teetä ja virvokkeita.
Luokassa oli mahdollisuus halutessaan tilata myös alkoholijuomia, aterioita jne. listalta.
Koitettiin kuvailla kannellakin mutta tuulinen sää teki kuvista aika epäonnistuneita.
Omista kuvistani tämä on ainoa, jossa tukka ei ole suussa. 🙂
Meillä oli kyllä todella viihtyisä menomatka, joten voin ehdottomasti suositella kokeilemaan
 Comfort Class matkustusluokkaa jos haluaa matkaltaan rauhallista ja viihtyisää tunnelmaa!
Onko moni jo kokeillut kyseistä matkustusluokkaa? 🙂