And that”s who I am

Vihdoin päätin minäkin väsätä tällaisen ”That”s who I am- kollaasin”, joka mun on ollut tarkoitus postata jo niin monta kertaa. Taisin itseasiassa jossain vaiheessa saada jonkun haasteenkin koskien tällaista kollaasia. Tämä postaus paisuikin aiiika isoksi, kun löytyi niin monta osuvaa juttua. Eli muutamia faktoja itsestäni ja ajatusmaailmastani. Kuvat on lainattu täältä.

Sotkuinen olen, koitan työstää tätä piirrettä itsessäni jatkuvasti.
Niin henkisesti kuin fyysisestikin…
Pitkät, paksut hiukset ovat vaan jumalaiset.
Rakastan unta ja nukkumista, uni kaunistaa.
Unelmoin… ja unelmoin.
Ei lisättävää.
Paratiisista, jossa kaikki rakastavat toisiaan, ei ole sotia, eikä surua.
Välillä on ihanaa olla yksin omien ajatusten kanssa.
Onnellisuus on pieniä asioita.
Uskon ihmeisiin ja yliluonnolliseen.
En todellakaan ole täydellinen mutta olen aika hyvin jo hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen.
Aikuisuus on tylsää.
Kyllä!! <3
Yö on ispiroivaa aikaa.
Aamukiukku on tuttu juttu.
Puhetta ja ilmeitä. 🙂
Vaikkakaan tänä viikonloppuna en kovinkaan ylpeä siitä ole…
Juu, ei paljon tarvii sanoa rumasti niin tulee paha mieli.
Ei lisättävää…
Rakkaus on ihmeellistä, joten todellakin uskon!!
Kyllä, osa suihkurutiineja. 🙂
Herkkä olen.
Mieluiten käsikoruja.
Ärsyttävää, varsinkin ennakoivalla tekstinsyötöllä…
Kaunotar, kun hän on.
En koskaan pystyisi pettämään.
Rock”n Roll 4 ever!
Hääunelmia löytyy… 🙂
Kyllä ja vahvasti.
Koiria etenkin.
Aina myöhässä… 

Ja nyt kauneusunille. Öitä!

Kotona ollaan!

Noniin, blogihiljaisuus rikotaan vihdoinkin! Takana on parin päivän miniloma Tallinnassa ja ihana fiilis, sekä muistikortti pullollaan kuvia. Palailen tuohon reissuun näiden kuvien kera vielä hieman myöhemmin. On kyllä tuntunut ihan huikean pitkälle tämä parin päivän kirjoitustauko ja jo moneen kertaan Sakullekin voivottelin kuinka hassua on, kun en pääse päivittelemään. Tämä blogi on mulle niin tärkeä ja jokapäiväinen juttu. Piti ajastaakin tänne jotain mutta yksinkertaisesti viikko on ollut niin tiukka, että ylimääräistä aikaa ei ole ollut. Noh, tärkeintä on kuitenkin, että täällä sitä taas ollaan! 🙂 Tänään on ollut rennon meiningin sunnuntai. Käytiin tuossa aikaisemmin syömässä ulkona, kun olin vallan unohtanut kauppojen kiinni olon ja jääkaapissa tosiaan vilkkui vaan valo. Ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä ollut jälleen, kyllä maistui kylmä Cokis! 🙂 Järkkäri jäi himaan mutta onneksi puhelin oli messissä.

Bongattiin aika pähee auto kotikulmilta. 🙂
Arskat Glitter
Collari ONLY
Housut Terranova
Kengät Kookenkä
Kotona oli pakko vetää vielä jälkkäriä, eihän tässä viikonlopun aikana ollakaan herkuteltu tarpeeksi… 🙂
Toivottavasti siellä on ollut kiva viikonloppu, pienistä koko kansan pettymyksistä huolimatta? 🙂 
Onko joku ollut jo rantsussa aurinkoa palvomassa??

PS. Illemmalla julkaisen ESHISH- tuotepaketin voittajan,
olkaahan kuulolla! 😉