Lazy sunday

Terkut täältä sängyn pohjalta. Eilen tosiaan vieteltiin ystäväni synttäreitä ja tuli viihdyttyä ulkosalla ihan pilkkuun saakka. Tänään olo on ollut hyvinkin väsynyt ja ollaan vaan makoiltu sängyssä katsellen leffoja toisensa perään. Hain myös herkkuja aamusella, kaikkea sellaisia juttuja, jotka ovat mun lemppareita. Annoin itselleni ihan vapaat kädet ostaa mitä mieli teki. Koriin tarttui jälkiuunipaloja + juustoa + paprikaa (täydellinen yhdistelmä maidon kanssa!), viinirypäleitä, God Morgon mehua, Remix– karkkipussi ja jogurtti- mansikka muromysliä. Nuo kaikki ovat sellaisia mun lemppareita, joita usein tulee ostettua herkkupäivänä.
Jonkun kuvan ehdin eilen nappaamaan ennen ulos lähtöä, aika surkealla valolla tosin.

Ja tänään mennään vähän eri meiningillä, kotona lusmuilua ja löysäilyä.
Meni tämän päivän auringon paistekin ihan hukkaan.
Toivottavasti siellä on ollut energisempää meninkiä? 🙂

Jumalaista

Nojoo, ehkä otsikko on hieman ”yliampuva”. 😉 Mutta koin makuelämyksen tänä aamuna, kun laitoin proteiini puddingia yöksi jääkaappiin muhimaan. Ja aamulla otin sen sitten jääkaapista ja maistoin, mikä makuelämys! Siis kymmenen kertaa parempaa kuin pudding, joka on ollut kylmässä n. 10 minuuttia. Koostumuskin oli muuttunut sellaiseksi aidon vanukasmaiseksi ja väri muuttunut ihan tummaksi. Olipas herkullinen aamupala!

Kannattaa kokeilla! 🙂