No hups

Mulle käy aina näin, kun astun edes jalallanikaan Zaraan… Kauppaan menen asenteella ”katselemaan” ja poistun jonkun kokoinen kassillinen kamaa messissä. 🙂 Mulla ei ole varmaan ollut koskaan kertaa etten olisi löytänyt tuolta edes jotain. Noh, tällä kertaa rakastuin niittilaukkuun, joka mun oli ihan pakko saada. Toisaalta, en ole aikoihin ostanut käsilaukkua itselleni, joten tämä korvatkoon sen mietinnässä olleen Michael Korsin ainakin joksikin aikaa. 🙂 Mietin pitkään tämän mustan ja beigen välillä mutta päädyin kuitenkin mustaan sen käytännöllisyyden vuoksi ja noh, toimiihan musta laukuissa aina. Ostin myös mustan, osittain nahkaisen peplum- topin, jonka esittelen täällä myöhemmin. Tänään on ystäväni synttärit, joten sille saattaakin tulla jo illalla käyttöä. 🙂

Mietin pitkään myös tuota alla olevaa shopperia, mutta jätin sen kuitenkin ostamatta. Ainakin toistaiseksi. Haluaisin kuitenkin tuollaisen hieman ”siistimmän” jäykkälinjaisen laukun, johon mahtuisi sisälle vähän enemmän, kuten salikamat. Tuo olisi ollut täydellinen jos nitiit olisivat olleet kultaiset…
Kuva zara.com
Mitäs te pidätte tuosta laukkulöydöstäni?? 🙂

Kevättakki inspiraatio

Kevät on kohta täällä ja on tullut aika päivittää kevättakki varastoa, jihuu! Kohta päästään eroon näistä paksuista koltuista. Kaupoissa on jo  paljon mm. erilaisia nahkarotseja, farkkutakkeja, mokkatakkeja, sekä takkeja joiden hiat ovat ”nahkaa” ja keskiosa jotain muuta kangasta. Osa saattaa miettiä, että ihan liian aikaista edes miettiä kevyempiä takkeja mutta niin se vaan menee, että parhaat viedään päältä. Jos eteen tulee joku mikä iskee oitis, on se syytä hankkia. 

Nahkatakki (aito) on mielestäni erinomainen sijoitus. Itselläni on ruskea Zaran nahkatakki, joka on edelleenkin todella hyvässä kunnossa ja takki on hankittu vuonna 2006, eli pitkä- ikäisiähän nuo ovat. Se tulee palvelemaan minua hyvin myös tänäkin vuonna. Mokkatakkia en vielä omista, joten se voisi olla tämän kevään yksi hankinta. Tein Polyvoressa muutamia kollaaseja, joihin keräsin lemppareita kevään takkivalikoimista.

Jacket inspiration
Jacketinspiration part 2

jacket inspiration part 3

Millainen kevättakki siellä on hankintalistalla?
Nahkaa, farkkua, mokkaa vai jotain muuta? 🙂