Juoksukenkää

Noniin, palkkapäivä ja palkitsin itseni uusillä juoksulenkkareilla. Nuo olivat oikeastaan ihan pakollinen osto puolikasta varten ( ja ehkä ihan muutenkin…), joten ei nyt mikään heräteostos kuitenkaan. Kävin huvikseen Sportiassa tsekkaamassa alet ja löysin Niken Fitsole juoksukengät, normaalihinta 140 € ja nyt alessa 59 €. Joten sanoisinko, että ihan soppeli ostos. Nyt onkin sitten ihan uutta intoa lähteä juoksemaan, lähinnä kylläkin juoksumatolle. Hankeen mua ei vaan saa. 🙂


Onko jollain muulla näitä kenkiä? Tai muuten Niken juoksulenkkareita? 
Toivottavasti ovat kestävää laatuaan…

Nyt treenailemaan!

Kosmetiikkani

Ajattelin postailla tämän hetken kosmetiikkatuotteistani. En ole toistaiseksi ainakaan merkkiuskollinen, olen valmis kokeilemaan aina uudenlaisia tuotteita. Tällä hetkellä ihonhoito tuotteeni ovat pääosin kaikki Herbinaa, Nivean kasvorasvaa lukuunottamatta. 
Yleisimmin tuotteinani ovat Herbinan, Nivean. Garnierin tai Lumenen tuotteet.
Ensin kasvojen puhdistus puhdistusemulsiolla, päälle kasvovesi ja lopuksi silmänympärysvoide. Kasvojani rasvaan aina aamuin illoin ja suihkun jälkeen. Hyvä kikkani pitää kasvot hieman päivettyneinä, on sekoittaa pieni tilkka itseruskettavaa kasvovoiteen sekaan iltaisin. Ja minun lemppari itseruskettavan taitaa tietää jo kaikki. 🙂 Ihoni kuorin kerran tai kaksi viikossa, riippuen fiiliksestä.

Hiustuotteina ovat tällä hetkellä joululahjaksi saadut CUTRININ Colorism shampoo- ja hoitoaine. En hirveästi suosi suomalaisia hiustuotteita, joten näiden pullojen loputtua palaan todennäköisesti taas Wellan tuotteisiin. Tigistä en pidä, en edes niiden ihanien tuoksujen takia.

Loppuun vielä tämän hetken suosikki kynsilakat. Yleisin käyttämäni lakka on musta, sopii asuun kuin asuun ja tilanteeseen kuin tilanteeseen. En ole koskaan omistanut rakennekynsiä, tippien kanssa joskus säätänyt mutta siihen en kyllä enää lähde kuin erityistilanteissa.

Suosittelen muuten Pretty.fi-sivustoa kosmetiikan ja meikkien tilaamiseen. Sivustolta löytyy kaikkea kosmetiikkaa edullisin hinnoin. 
Lisäksi tehdessäsi tilauksen nyt, tarvii sinun maksaa tilauksesi vasta helmikuun lopussa, maksuaika on valttia! 🙂

Kauniita kauneusunia kaikille!