Syntymäpäiväjuhlien asukuvat

Nyt on synttärit juhlittu ja arkeen palailtu. Oli loistavat bileet tiiviillä ja hyvällä porukalla. Juuri eilen mietimme yhden ystävistäni kanssa sitä, miten hyvä yhteishenki meillä on, sillä se ei ole aivan itsestään selvää etenkään näin aikuisiällä. Vaikka on erilaisia parisuhdestatuksia, elämäntilanteita ja tehdään todella erilaisia asioita jokainen työkseen, yhdistää meitä silti tietynlainen saman henkisyys. Yksi ehkä parhaista puolista ystäväpiirissäni onkin se, että se koostuu erilaisista ihmisistä, jotka tulevat hyvin toimeen myös keskenään. Olen tästä erittäin kiitollinen, sillä kuten olen muutamaan otteeseen kertonut, olen löytänyt turvallisen ja luotettavan ystäväpiirin vasta aikuisiällä. Nuorempana ystävyyssuhteeni olivat hyvin pinnallisia ja lyhytkestoisia – nykyään mietin jokaisesta ystävästäni niin, että haluan ystävyyden kestävän vuosia eteenpäin ja ennemmin syvenevän kuin laimenevan. Ja sanon tästä siksi, että haluan korostaa, kuinka aikuisenakin on mahdollista löytää sydänystäviä. Se ei ole välttämättä yksinkertaista, mutta on mahdollista ja elämäni on siitä hyvä esimerkki.

Juhlien asusta kyseltiin useita kertoja Instagramissa ja pakko myöntää, että oli se itsellenikin enemmän kuin mieleen ja hyvin tyyliseni! Asu on tosiaan H&M ja löytö alennuksesta. Näin itse asiassa kyseisen kaksiosaisen setin aikaisemmin keväällä Aleksanterinkadun Hennesissä ja jo silloin ajattelin, kuinka tämä on näköiseni. En kuitenkaan siinä kohtaa jaksanut sitä alkaa sovittelemaan, sillä oli kuitenkin vielä lunta maassa ja kesä tuntui kaukaiselta. Olikin tuuria löytää samainen setti alennuksella ja vaikka yläosa on kokoa 38, eli minulle hieman suuri, kukaan ei tainnut huomata, kun näppärästi sitä hieman muutamilla pistoilla takaa kavensin. Etenkin hameesta pidän todella paljon ja veikkaan, että tulen käyttämään sitä tänä kesänä useita kertoja! Kesällä tykkään yleisesti todella paljon haalareista, maksimekoista ja pitkistä hameista. Minihameita tuli käytettyä parikymppisenä sen verran paljon, että iän myötä olen tullut aika tarkaksi siitä, etten käytä mitään kovin lyhyitä alaosia. Näin oikeastaan siksi että oma fiilis on huomattavasti parempi silloin, kun ei ole vilkkumisvaaraa ja Suomessa pitkä alaosa on useimmiten käytännöllisempi.

Muutoin juhlalook oli hyvin tyyliseni, eli nudet huulet (olen muuten innostunut nyt todella vaaleista nudepunista!) ja tummempi silmämeikki. Hiukset kiharsin loivasti laineille ja käsivarteen laitoin pari käsikorua. Rusketus on purkista, Vita Liberatan Body Blur Sunless Glow -heleyttävällä itseruskettavalla loihdittu. Tuote on suosikkini etenkin silloin, jos tarvitsen väriä pintaan heti. Loppuillasta päälläni oli myös nahkarotsi, sillä vettä alkoi satamaan ihan huolella ja ilma kylmeni. Pidin asukokonaisuudesta kovasti ja jälleen kerran joudun toteamaan, että voisi käyttää enemmän värejä myös juhlissa. Vaatekaappini on täynnä mustia juhlavia haalareita, mutta värejä sieltä ei juurikaan löydy. Siispä jatkossa pitää koettaa bongailla kirppareilta jotain kivaa tulevia juhlia silmällä pitäen, ettei tule vastaavaa kiirettä. Juhlavaatteet ovat nimittäin sellaisia ainakin itselleni, ettei niitä tule ostettua oikeastaan kuin vain akuuttiin tarpeeseen. Eli jatkossa voisi koluta paremmin ne Uffin mekkorekit, jotta ei tulisi tarvetta hankkia seuraaviin juhliin vaatetta uutena…

Vai mitäs mieltä olette, oliko osuva asuvalinta? 

Ihanaa maanantai-iltaa!

Muoti Oma elämä Ajattelin tänään Päivän tyyli

Tylsä aikuisuus – mietteitä syntymäpäivän kynnyksellä

Ajattelin nuorempana, etten koskaan halua kasvaa tylsäksi aikuiseksi – sellaiseksi, joka menee nukkumaan päivittäin tiettyyn aikaan, omaa rutiineja, ei heitä huumoria tai hassuttele ja on liian tietoinen kaikesta, mitä tekee. Aikuiset ovat hillittyjä ja hallittuja. He eivät mokaile, heittäydy tai tee mitään ”tyhmää”. Tällainen oli aikanaan mielikuvani siitä, mitä on aikuisuus. Myös aikuismaiset käyttäytymismallit, joita aikanaan katsoin omissa vanhemmissani kauhulla, ovat pikkuhiljaa hiipineet elämääni ja osaksi minua – ei tokikaan jokainen niistä, mutta kyllä minussa on paljon samaa kuin vanhemmissani. Eikä tämä ole missään nimessä huono asia, sillä oikein mielelläni olen elämässä rauhoittunut ja saanut siihen tasapainoa. Nuorempana elämäni oli jatkuvaa irrallisuutta, etsimistä ja pitkälti hyvin tapahtumarikasta, eikä aina pelkästään hyvällä tavalla. Olin pitkään aika hukassa enkä oikein löytänyt omaa suuntaa. Koskaan minulle ei ollut selkeää, mitä haluan aikuisena tehdä esimerkiksi työkseni, jonka vuoksi seilasin. Omalla tavallaan myös pelkäsin sitä, että löydän sen oman jutun ja jämähdän. Pelkäsin rutiineja ja siksi niitä vastaan kapinoin. Halusin elämältä paljon enemmän – en sitä, mitä ehkä kuuluisi haluta, vaan jotain vallan muuta, jota en kuitenkaan löytänyt niistä paikoista, joista etsin.

Olihan elämäni aika tapahtumarikasta, kun olin 20-25 -vuotias, pakko myöntää. Seurustelun myötä rauhoituin aika paljon ja sen jälkeen on ollut monenlaisia ajanjaksoja, mutta aikuisuus on tullut jäädäkseen. Tällä tarkoitan sitä, että nautin tietyistä aikuisten asioista, kuten omasta ajasta, ihan vaan tylsästi ruoan laittamisesta ja leipomisesta, aamurutiinista kahvin sekä soijajogurtin kera, säännöllisistä treeneistä, siitä että ympärilläni on turvallisia ihmisiä epävakaiden sijaan ja ihan vaan viikonlopuista kotona ilman jatkuvaa juhlaa. Tavalliset arkiset asiat ovat muuttuneet vanhemmiten mukaviksi ja jotkut rutiinit ovat itse asiassa yllättävän kivoja! Vaikka en olekaan erityisen rutiiniorientoitunut, olen opetellut pitämään tietyistä asioista kiinni. Kun elämässäni on rutiineja, ne tuovat määrättyä järjestelmällisyyttä ja luovat omalla tavallaan myös turvallisuuden tunnetta. Toisaalta, kyllä edelleen kaipaan välillä jotain muutakin. On osa ihan jo perusluonnettani janota uusia juttuja ja seikkailuja. Kaipaan vahvoja tunteita, kokemuksia, elämyksiä ja säännöllisesti jotain, mikä poikkeaa arjesta. Rakastan hulluttelua ja sitä, että voi tehdä jotain, mitä kukaan ei uskoisi sinun tekevän! Rakastan rikkoa kaavaa, rajoja ja heittäytyä. Ja kuten usein sanon, minulle ei riitä perus kauppakassiarki. Voi olla, että sama tunne on sinullakin, mutta minulla se on ollut aina hyvin vahvana. En oikeastaan tiedä onko vahvojen tunnekokemusten kaipuu tullut minuun äidinmaidossa, vaiko jäänyt vahvasti hengellisestä yhteisöstä? On juteltu aiheesta paljon siskoni kanssa, sillä hänellä on täysin sama, joten selkeästi kyse on perimästä, luovasta luonteesta, opitusta tai sitten ihan vaan lapsuuden lähtökohdista. Omalla kohdalla myös urheilutausta saattaa vaikuttaa, sillä urheilu on asia, joka antaa ihmiselle todella vahvoja onnistumisen tunteita, joita ilman voi olla haastavaa myöhemmin elää.

Vaikka aikuisuus on ehkä välillä vähän tylsää, sillä elämässä on paljon vastuuta ja asioita tulee miettiä pidemmällä tähtäimellä, kyllä silti koen, etten haluaisi palata siihen elämään, jota elin parikymppisenä. Onhan noita aikoja hauska muistella ja pakko sanoa, että tylsiä muistoja sieltä ei juurikaan löydy, mutta kyllä silti valitsen tasaisemman aikuisen elämän kuin parikymppisen jatkuvan vuoristoradan. Nykyään itsensä kanssa on enemmän sinut, olen löytänyt sen oman ”jutun” (vaikka kauan siinä menikin) ja oikeasti löytänyt sen oman potentiaalin, johon haluan panostaa. En edelleenkään ole varma missä olen vuoden päästä ja näin haluan elämäni olevan. En halua sitoutua liikaa maallisiin asioihin tai esimerkiksi menettää vapautta mennä ja tulla – enkä nyt tarkoita tällä parisuhdestatusta. Itselleni tärkeää on elää vapaasti ja antaa elämälle tietynlainen mahdollisuus kuljettaa. Jos elämä on liian järjesteltyä ja jokainen palanen tiukasti paikoillaan, ei siellä ole tilaa muutokselle tai uusille asioille. Tätä itse asiassa usein mietin, moniko elää unelmiaan todeksi? Ja moniko on liian sidottu kaikkeen maalliseen toteuttaakseen unelmiaan? Entä moniko on luopunut unelmistaan ja valinnut jotain sellaista, joka kenties oli pakon edessä valittava? Ajattelen, ettei koskaan ole liian myöhäistä tehdä muutoksia elämäänsä. Aina on ovi, josta voi lähteä. Tosin aina se ei ole helppo päätös, mutta aina on mahdollisuus.

Huomenna täytän 32 vuotta ja pakko myöntää, ettei elämäni ole mennyt kuten sen joskus ajattelin menevän. Tämän vuoksi olen luopunut liiallisesta suunnitelmallisuudesta ja pyrin ennemminkin elämään hetkessä. Vaikka elämäni ei olekaan mennyt suunnitelmien mukaan, olen kokenut todella paljon, nähnyt niin hyviä kuin huonojakin asioita, joiden ansiosta kasvanut hurjasti, olen rakastanut ja tullut rakastetuksi, tehnyt asioita joista nautin ja onnistunut kääntämään vaikeudet voimavaroiksi. Olen elänyt monipuolista ja rikasta elämää, jollaista toivon kykeneväni elämään myös jatkossa! Itselleni tämä ikä ei ole mikään suuri meriitti, vaan ennemminkin luku muiden joukossa. Tosin ainahan sitä näillä numeroilla asioita enemmän miettii ja vuosien kuluminen aiheuttaa monenlaisia tunteita, joista olen jo aikaisemminkin ajatuksia jakanut. Nyt kuitenkin tähän hetkeen ja päivään, jonka vietän ihanien ihmisten kanssa elämää juhlistaen!

Halaus juuri sinulle ja kertokaahan, jos voitte yhtään samaistua ajatuksiini? Onko mielestänne aikuisuus ihanaa vai kamalan tylsää?

Kuvat: Iines Aaltonen

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä