Treenimotivaatiota uuteen viikkoon!

New week, new goals! Klisee tai ei, motivaatiolauseet toimivat ja mitä tulee treenaamiseen, itsensä kannustaminen sekä eteenpäin puskeminen tehoavat erityisen hyvin. Se mikä motivoi treenaamaan, on kuitenkin hyvin yksilöllistä. Toisia motivoi hyvä olo kun taas toisia oman sekä muiden kehityksen konkreettinen huomaaminen. Kun näet muiden kehittyvän, saat voimaa omaan tekemiseen! On olemassa lukuisia upeita muutostarinoita ja mielestäni niiden jakaminen on mielettömän tärkeää, sillä ne kannustavat hyvin monia. Varmasti tuollaisesta tulee itsellekin huikea voittajafiilis kun huomaa, että on saavuttanut sen, mitä on halunnut. Kun mietin asiaa omalla kohdalla, huomaan motivoituvani eniten siitä hyvästä fiiliksestä, jonka säännöllinen urheilu aikaan saa sekä ihan konkreettisista tuloksista. Tulosten ei tarvitse olla ulkonäkö edellä kulkevia, vaan ne voivat olla esimerkiksi salilla painokilojen lisääminen ja oman jaksamisen kasvaminen tai lenkkipolulla kestävyyskunnon paraneminen. Myös ulkonäöllisistä muutoksista on lupa iloita eikä se tee kenestäkään pinnallista. Omalla kohdalla ehkä se kaikista motivoivin asia on hyvä fiilis! Se fiilis, johon tänäänkin heräsin hyvin nukutun ja rauhallisen viikonlopun jälkeen, kun tuntuu että pystyy mihin vaan. Tämä on se olotila, jota en saavuta jos en liiku. Liikunta antaa niin mielettömästi energiaa elämään ja ihan oikeasti, se lisää myös optimistisuutta!

Tiedän ettei kaikilla ole kuitenkaan tällainen voittajafiilis näin maanantaina – eipä minullakaan aina ole. Sekin kuuluu elämään eikä aina ole yhtä motivoitunut olotila. Etenkin jos viikonloppu on mennyt muissa kuin levollisissa tunnelmissa, saattaa tänään olla nuutunut fiilis. Samalla tavalla kuin yleinen mielentila, menee treenimotivaatiokin ylös alas. Välillä on ajanjaksoja kun liikunta on tasaista puurtamista, jonka jälkeen tulee jälleen nousukausi. Ainakin omassa elämässä nämä jaksot vaihtelevat ja vaikka nyt pidempään treeni on kulkenut erinomaisesti, on minullakin ajanjaksoja ettei etenkään salitreeni kiinnosta. Yksi tärkeä vinkkini noihin hetkiin on, tee vaan. Eli vaikka ei kiinnosta tai huvita, tee silti. Käy salilla sen oman rytmityksen mukaan – mikä se sitten ikinä onkaan. Jos annat mielihaluillesi periksi ja lopetat treenaamisen siinä kohtaa kun ei kiinnosta, voi olla ettet enää koskaan palaa lajin pariin. Tämän olen itse elämässä huomannut, sillä olen hyvin tunnepohjainen tyyppi. Jos menisin jatkuvasti sen mukaan mikä nyt on päivän fiilis, olisin varmaan lopettanut treenaamisen jo aikapäiviä sitten! Toki ymmärrän ettei meistä jokaisella ole luontaisesti samanlaista itsekuria, mutta sitäkin voi harjoitella – kaikkea elämässä voi opetella.

Jokaisella meistä on ne omat kikkakolmoset kohottaa omaa treenimotivaatiota. Jos mietin itseäni, hetkinä joina ei yhtään kiinnostaisi, ajattelen olotilaa harjoituksen jälkeen. Pikakelaan itseni siihen treenin jälkeiseen hetkeen ja kas kummaa, fiilistä alkaakin löytymään. Tunneihmisenä minua motivoi hyvin pitkälti tunnepohjaiset asiat, eli tässäkin tapauksessa se hyvä harjoituksen jälkeinen fiilis. Oli kyse sitten salille lähdöstä tai lenkkipolulle suuntaamisesta, mietin aina, miten energinen olo minulla on harjoituksen jälkeen. Ja ihan oikeasti se energinen olotila kantaa! Se ei ole mikään hetken endorfiiniryöppy vaan säännöllisesti liikkuvalle se on jatkuva hyvä fiilis. Itselleni myös musiikki on ehdoton motivaation kohottaja. On vissi ero sillä, kuuntelenko lenkillä kunnon jytää vai jotain rauhallista piiperrystä. Musiikki ohjaa askelia ja fiilistä todella paljon. Mikäli motivaatio on näin maanantaina kateissa, suosittelen päivittämään soittolistan tai valitsemaan ne kaikista eniten energiaa antavat biisit päivän treeniin. Joskus sellainen paskan fiiliksen uhmaaminen toimii ja monesti se muuten jää sinne lenkkipolulle.

Aina on uusi mahdollisuus. Jokainen päivä on mahdollisuus aloittaa uusi elämä tai muuttaa sen suuntaa. Vaikka olisit viikonloppuna epäonnistunut, tänään voit onnistua. Oma neuvoni onkin niin hyvinvoinnin kuin ihan koko elämän suhteen se, ettei epäonnistumisiin kannata jäädä liian pitkäksi aikaa kieriskelemään. Jos olet mokannut, myönnä virheesi ja mene eteenpäin. Vaikka kannustan aina jatkuviin elämäntapamuutoksiin, olen ihmisenä silti se, joka kannustaa myös armollisuuteen. Itselleen ei tarvitse antaa jatkuvasti myönnytyksiä, mutta jokainen meistä välillä sortuu virheisiin ja siksi itselleen on opeteltava antamaan anteeksi. Se jos muut muistavat virheesi sen jälkeenkin kun olet itse niistä eteenpäin mennyt, se on heidän ongelmansa. Tärkeintä on keskittyä omaan elämään ja tekemiseen. Tämä neuvo pätee mielestäni loistavasti myös treenaamiseen ja terveellisiin elämäntapoihin. Moni soimaa itseään maanantaina siitä, kuinka viikonloppuna tuli syötyä TAAS liikaa tai lipsuttua. Siksi haluan muistuttaa että tänään on uusi päivä ja mahdollisuus uuteen alkuun. Ja tuo alku voi muuten olla lopun elämän alku, sen ei tarvitse olla laihdutuskuurin uusi alku.

Näin uuden viikon alussa asetan itselleni tavoitteet. Ne harvoin ovat treeniviikon suhteen mitkään hulppeat, sillä treenitavoitteet saavutetaan pidemmällä aikavälillä. Asetan itselleni kuitenkin pieniä tavoitteita, joista pidän kiinni. Niitä voivat olla esimerkiksi lenkkien määrä, pituus ja kesto – saatan asettaa aikatavoitteen, johon juoksen x määrän kilometrejä. Salilla saatan puolestaan päättää lisätä painoja tietyissä liikkeissä ja täten uhmaan mukavuusaluetta. On nimittäin niin helppoa tehdä treeni aina samoilla painoilla, sillä usein suuremmat painot pelottaa – mitä jos en jaksa sarjaa loppuun? Aina voit kuitenkin kesken sarjan keventää, mikäli sille tuntuu. Tuon olen joutunut itse lukuisat kerrat tekemään, viimeksi eilen. Se ei ole noloa, sillä treenaan itseäni varten, en muita. Siispä jos motivaatio on tänään hukassa, aseta tavoitteet. Niiden ei tarvitse olla suuria, vaan ne voivat olla pieniä etappeja. Se jos tavoitteisiin ei pääse, ei ole maailmanloppu. Mieluummin kannattaakin pitää tavoitteet liian korkealla kuin turhan matalalla.

Näin uuden viikon alussa treenimotivaatiota voit lisätä myös seuraavilla konsteilla:

  • Aloita uusi viikko syömällä terveellistä ravintoa. Monipuolinen ravinto on pohja hyvälle fiilikselle, joka kantaa treeneihin saakka. Sokeri puolestaan latistaa fiilistä, väsyttää ja masentaa.
  • Päätä uskoa itseesi! Jos tämä ei meinaa onnistua, hoe sitä niin kauan että uskot. Unohda muiden mielipiteet ja keskity siihen mitä itse olet, ajattelet ja haluat.
  • Priorisoi arkeasi. Mieti mitkä asiat ovat tärkeitä sinulle ja ujuta treenit siihen tärkeiden asioiden listaan. Kiire on aina tekosyy siihen että laiminlyö treenit – kiire on itse asiassa aina huono tekosyy, sillä se on itse aiheutettua.
  • Sano tavoitteet ääneen ystäville, kumppanille ja perheelle. Kerro mitä tavoittelet, jolloin he kunnioittavat päätöstäsi. Voi olla hankalaa muuttaa elämänsä suuntaa, mikäli vaikka kumppani menee täysin eri suuntaan. Asioiden ääneen sanominen on näissä tapauksissa tärkeää, jotta toinen osaa kunnioittaa päätöstäsi.
  • Unohda vaaka ja mittanauha. Mikäli haluat oikeasti muuttaa elämän suunnan paremmaksi ja viedä treenimotivaation uudelle tasolle, älä käy puntarilla saatikka mittaile itseäsi. Nuo ovat asioita, jotka varmasti latistavat tunnelmaa, sillä ei paino ole koko totuus ja se ihan oikeasti voi heitellä useilla ihmisillä kilojakin päivien välillä.
  • Älä ole liian ankara itsellesi, mutta ole silti päättäväinen. Ei turhia myönnytyksiä, mutta ei myöskään verenmaku suussa treenaamista. Jos elämäänsä haluaa muuttaa, vaatii se aina päätöksen. Jos haluaa treenata säännöllisesti ja saavuttaa tuloksia, vaatii sekin päätöksen. Ilman päätöstä soudamme ja huopaamme, joten tämä kannattaa panna näin heti viikon alussa täytäntöön. Päätökset eivät ole ankaruutta itseä kohtaan, vaan tervettä elämänhallintaa.

Energistä viikon alkua jokaiselle! Muista että sinä pystyt, osaat ja voit!

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Liikunta

Syvällisistä keskusteluista

Olen ihminen, joka nauttii syvällisistä keskusteluista. Toisaalta samaan aikaan olen ihminen, joka ei tyrkytä syvällisyyttä muille tai edes nosta vaikeita asioita pöydälle, mikäli havaitsen ettei toinen ole välttämättä kovin vastaanottavainen tällaiselle keskustelulle. Koen olevani siinä mielessä hienotunteinen, että osaan jutella paljon muustakin kuin tunnemaailman oikuista tai siitä, millaisia traumoja meillä on. Eli en vaadi ihmisiltä henkilökohtaisuutta, mikäli toinen ei sitä minulle vapaaehtoisesti anna. Tämän olen huomannut etenkin ystävyyssuhteissa, nimittäin omaan ystäviä, joiden kanssa ihmissuhteiden koukerot ja skenaariot käydään läpi henkilökohtaisesti mahdollisimman tarkkaan, mutta myös ystäviä, joiden kanssa emme mene jatkuvasti yhtä syvälle. Saatamme puhua viikkokausia muusta kuin tunteista tai ylipäänsä vaikeista asioista, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö niistä jossain kohtaa puhuttaisi.

On my way blogiOn my way blogiOn my way blogi

Olen huomannut että nautin siitä ihmissuhteiden monipuolisuudesta, joka elämässäni parasta aikaa on. Minua ei haittaa etten jokaisen kanssa käy päivittäin syvällisiä keskusteluja, sillä se tuo tietyllä tavalla elämään sitä kaivattua keveyttä. Vaikka nautin ilman puhdistamisesta ja siitä, että vaikeampiakin asioita läpikäydään – aina ei ole sellainen moodi. Jos mietin esimerkiksi arkea, jatkuva vaikeiden asioiden läpikäynti ja puiminen saattavat jopa masentaa, sillä ne nostavat aina pintaan jotain ikävää. Mietin omassa päässä todella paljon kaikkea ja kirjoitan. Kirjoitan siis asioita ylös ilman että ne päätyvät blogiin saakka ja minulle kirjoittaminen on jo pitkään ollut kanava purkaa esimerkiksi ahdistusta. Toisinaan tuo että käyn päässäni paljon asioita läpi, on tehnyt sen, etten ole jaksanut enää ihmisten kanssa puhua liian raskaista aiheista. Tiedättekö – jos mielessä on vaikka paljon vaikeita juttuja, toisinaan se että joku ihminen saa sinut hetkeksi unohtamaan ne päässä junnaavat asiat, saattaa olla keino keventää omaa kuormaa! Eli jatkuva vaikeista asioista puhuminen saattaa muuttua jopa raskaaksi sekä madaltaa omaa mielialaa.

Olen viime aikoina miettinyt, onko minun edes loppupeleissä niin helppo avautua syvemmin henkilökohtaisista vaikeista asioista kuin olen ehkä ajatellut? Nuorempana olin hyvin sulkeutunut ja yksi parhaista ystävistäni jonka olen tuntenut yli kymmenen vuoden ajan, muistuttaa usein, miten pitkään meni että hän sai minusta jotain syvemmältä irti. Eli ei, en ole luontaisesti järin avoin. Talvella myös huomasin, miten vaikeaa minun on puhua edes parhaiden ystävieni kanssa asioista, jotka ovat tuoreita ja minua vasta haavoittaneet. Saatan olla hyvin torjuva, eli en käytännössä anna aiheen tiimoilta juuri mitään ulos, sillä en yksinkertaisesti kykene siihen. Minut parhaiten tuntevat osaavat tätä kunnioittaa ja tietävät, että puhumme kun oikea aika tulee. Olenkin usein miettinyt etten halua itse ikinä olla se ihminen, joka väkisin yrittää nyhtää toisesta ulos jotain, mitä toinen ei halua antaa – toisen tilaa tulee kunnioittaa. Useat meistä vaativat aikaa asioiden prosessointiin ja sulatteluun, eivätkä heti ole kypsiä puhumaan. Monesti näissä tilanteissa on kyse myös siitä, ettei haluta julkisesti romahtaa ja näin on osittain myös kohdallani. Tosin se vaarahan aiheessa on, että asiat jäävät lopulta käsittelemättä. Kun niitä ei puhuta ulos kenenkään kanssa, ne jäävät sisälle kytemään ja purkautuvat sitten myöhemmin negatiivisilla tavoilla ulos.

On my way blogiOn my way blogiOn my way blogi

Pidän syvällisiä keskusteluja ihmissuhteiden suolana enkä koe saavani ihmissuhteista, joissa ei anneta koskaan itsestä mitään pintaa syvemmältä. Vaikka päivittäin ei tarvitse käydä läpi henkilökohtaisuuksia, mielestäni ystävyys perustuu siihen että edes välillä annetaan itsestä jotain enemmän. Tuo on sellaista vuorovaikutuksellisuutta, joka tekee nimenomaan sen että ystävyyssuhde pysyy läheisenä. Itse olen opetellut myös puhumaan ystävilleni avoimemmin ja tukeutumaan heihin enemmän vaikean paikan tullen. Tämä on vielä hieman vaiheessa, nimittäin seison mieluiten aina omillani, mutta kyllä yhdelle ystävälleni tuossa talvella pari kertaa romahdin ja se oli jo edistystä kohdallani. Aina ei tarvitse pärjätä tai jaksaa yksin ja sekin on vallan okei. Olen herkästi myös se ”terapeutti” eli antamassa toiselle vastauksia tai vaihtoehtoja, mutta saatan samalla sivuuttaa omat tunteet. Ja vaikka olen syvällinen, analysoin paljon sekä pidän pintaa syvemmälle meneviä keskusteluja tärkeinä, niin silti tuoreet haavat eivät ole aina niitä, joista nauttisin puhua. Vaikeiden tunteiden pukeminen sanoiksi on toisinaan hyvin vaikeaa eikä sanoja aina välttämättä edes ole. Toisaalta epämukavuusalueelle on välillä hyvä mennä ja kuten tiedetään, usein kissan nostaminen pöydälle saattaa lähentää ihmissuhteita. Avoimuus tuo niihin aina jotain hyvää lisää ja samalla murtaa muureja. Lisäksi olen huomannut, miten usein fiksuilla ystävilläni on annettavana minulle jotain, mitä en ole tullut ajatelleeksi. Eli aina se omassa yksinäisyydessä murheiden kanssa vellominen ei ole parasta mahdollista terapiaa, sillä monesti toinen ihminen osaa katsoa asiaa eri perspektiivistä ja tilanteen ulkopuolelta tuoden siihen uudenlaista näkökulmaa.

Vaikka pohdin postauksessa syvällisiä keskusteluja ihmissuhteiden kautta, niitä voi toki käydä rakentavasti vaikka mistä muustakin, kuten politiikasta, maailman tilanteesta, työelämästä tai uskonnoista. Syvälliset keskustelut ovat mielestäni kuitenkin parhaita aina silloin, kun itsellä on niihin mielenkiintoa, annettavaa tai opittavaa muilta. Omassa elämässä syvällisiä keskusteluja on viikoittain ja oikeastaan milloin mistäkin aiheesta. Usein kuitenkin whatsappin ääniviestien tai puheluiden kautta, sillä aika ei riitä enää samalla tavalla ihmisten kohtaamiseen kuin aikaisemmin. Tämä on niin valitettavaa ja toivoisin että kykenisin tekemään tähän tulevaisuudessa muutosta. Tärkeintä on kuitenkin että puhuu – tavalla tai toisella. Antaa läheisille itsestään, puhuu tunteistaan ja opettelee antamaan ulos myös niitä vaikeampia juttuja. Ei tarvitse jauhaa vaikeista tunteista päivittäin, mutta hetkinä joina se tuntuu luontevalta, näin kannattaa opetella tekemään. Kuten jo mainittu, en itse ole tässä todellakaan pro, eli puhun ennemmin toisen kanssa hänen vaikeuksistaan etsien niihin ratkaisuja, kuin oman elämäni kaaoksesta. Kaikessa voi kuitenkin kehittyä ja tässä on minullakin ehdottomasti kehityksen paikka.

Pidättekö te syvällisistä keskusteluista? Onko teidän helppo puhua itselle vaikeista henkilökohtaisista aiheista muiden kanssa?

Kuvat: Taru Tammikallio

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä