Tämän hetken parhaat jutut

Olen ollut viime aikoina kuin varjo entisestä ja jopa itseäni on alkanut häiritsemään oma melankolisuuteni. En vaan yksinkertaisesti ole jaksanut innostua oikein mistään ja peilistä katsoo surullinen naama. Tänään halusinkin ihan jo pelkästään itseäni ilostuttaakseni miettiä tämän hetken parhaita asioita ja miksipä en jakaisi niitä samalla teillekin? Pieniä juttuja, joilla on kuitenkin suuri merkitys ja huomasin muuten olevani tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen edes hieman pirteämpi! Eli se todella toimii – kivojen asioiden ajattelu piristää ja fokuksen keskittäminen hyviin asioihin selättää alakulon edes hetkellisesti.

Jari Sarasvuon podcastit ovat suorastaan alkuviikkojeni pelastus! Pitkin maanantaita kyttäänkin koska uusin jakso ilmestyy ja kun se sovelluksesta löytyy, alkaa mielenkiinnolla kuunteleminen. Jarin podit ovat pitkiä, eli kestoltaan usein jopa lähes kaksituntisia, jonka vuoksi kuuntelen niitä erissä ja muun tekemisen lomassa. Eli aina kun tiskaan, laitan ruokaa, meikkaan, teen iltatoimia tai muuta vastaavaa, laitan podin päälle ja kuuntelen. Monen muun podin kanssa vastaava ei ole onnistunut, mutta Jarin jutut ovat niin mielenkiintoisia, etten voi olla niihin syventymättä. Uusin podcast on onnekkuudesta, joka muuten lähti jo tänä aamuna meikkailujen lomassa kuunteluun!

Edelleen jaksan fiilistellä, miten ihanaksi kahvihetki on muuttunut maidonvaahdottimen myötä! Kun yksi päivä tässä taannoin vaahdotin ei yhtäkkiä käynnistynyt, meinasin saada slaagin, mutta onneksi hätä ei ollut tuon näköinen ja laite ainoastaan jossain ihme oikosulussa. Kahvi on ainakin kymmenen kertaa parempaa vaahdon kanssa ja nyt kun on löytynyt myös ne parhaiten vaahtoavat kasvipohjaiset juomat, on kahvinjuonnista tullut entistä suurempi nautinto.

Joskus Jodelistakin on jotain hyötyä, nimittäin sitä kautta päädyin lukemaan Katja Kokkon postauksen siitä, miten hän tapasi sen oikean. Lukiessani tekstiä tirautin jopa muutaman kyyneleen, sillä niin moni asia osui ja upposi sekä samaan aikaan tuli niin hyvä fiilis toisen puolesta, vaikka en henkilöä millään tavalla tunne. Tuollaiset tarinat ovat sellaisia, joita tulisi ihmisten enemmän jakaa niiden negatiivisten sijaan! Postauksesta tulikin todella hyvä mieli ja jaoin sen muutamalle ystävällenikin, siispä kiitos Katjalle kun päätit postauksen kirjoittaa epäröinnistä huolimatta.

Kuten tiedätte, on minulla erilaisia kausia ruokien suhteen. Milloin syön avokadopastaa viikkotolkulla ja milloin innostun överisti lehtikaalista! Nyt on tuo jälkimmäinen vaihe meneillään ja viimeiset pari viikkoa olenkin suorastaan himoinnut yhdistelmää, jossa on salaattipohja ja päällä pannulla paistettua pastaa, lehtikaalia, casheweja ja mahdollisesti vielä vuohenjuustoa sekä purjoa. Joku etenkin tuossa lehtikaalin, purjon ja pähkinöiden yhdistelmässä maistuu aivan taivaalliselta ja etenkin kun ne vielä maustaa hyvin, niin avot! Tällä hetkellä siis ilostuttaa tällainen ”lounas” ja jotta ei liian yksipuoliseksi menisi, niin pitänee loppuviikosta syödä jotain muutakin…

Varmaan useampi bloggaaja on tätä jo hehkuttanut, mutta lisääntynyt valon määrä on ehkä parasta hetkiin! Kun vielä pari kuukautta sitten piti kuvata ennen kahta, nyt voi kuvia räpsiä helposti vielä klo 16 jälkeenkin. Odotan jo todella paljon kesää ja mikäli tämä kesä tulee olemaan säiden puolesta yhtään viime vuoden kaltainen, olen suorastaan innoissani! Toisaalta samaan aikaan mietin, miten paljon pidän vuodenajoista. Onhan se nyt ihanaa kun on neljä vuodenaikaa ja niissä jokaisessa oma tunnelmansa. Itse pidän eniten kesästä ja syksystä, vähiten talvesta. Kevät on ihanaa valon aikaa ja helpottaa elämää kummasti, mutta silti enemmän nautin syksyn tunnelmasta.

Ehkä hieman turhanpäiväisempi ilon aihe, mutta tykkään kun reality alkaa jälleen oikein urakalla pyörimään televisiossa! Eli Bachelor Suomi sekä Temptation Island tulevat olemaan kevään viihdykettä – etenkin jälkimmäinen. Temppareiden viihdearvo on vertaansa vailla ja vaikka en missään nimessä väitä ohjelmaa hyödylliseksi ajankäytöksi, on se loistavaa viihdettä. Tavallaan karua, miten viihdettä tehdään toisten elämän kustannuksella, mutta toisaalta taas, jokainen kisaaja on itse päättänyt ohjelmaan lähteä ja tietää varmasti, millainen leima siitä otsaan jää.

Olen innostunut värikkäistä hatuista pienoisen tauon jälkeen ja pidänkin niitä ehkä mielenkiintoisimpina asusteina, joilla saa tylsästäkin kokonaisuudesta kiinnostavan. Suosikkini on tällä hetkellä Coston vaaleanpunainen tupsuhattu, joka on samaan aikaan söpö ja tyylikäs. Ylipäänsä pidän siitä, miten olen alkanut enenevissä määrin suosimaan värejä, sillä jossain kohtaa olin pelkkää mustaa. Värit piristävät ja kun päällä on jotain värikästä, on fiilis aivan eri silloin kun päällä on mustaa – just saying.

UFFin tasarahapäivät, jotka bongasin tänään ohikulkumatkalla. Olen tehnyt lukuisat kerrat erinomaisia löytöjä tasarahapäiviltä ja etenkin tässä kohtaa kun hinnat ovat vielä suhteellisen korkealla (7€), on vaatteiden taso todella hyvä! Esimerkiksi mustan villakangastakin, joka on ihan suosikkini, löysin viime vuonna tasarahapäiviltä ja maksoin siitä 6-7 €. Eli mikäli vaatekaapista uupuu tällä hetkellä jotain, suosittelen piipahdusta UFFissa! Se kaikista paras osuus näissä tasarahapäivissä on niiden jälkeen, kun valikoima uusiutuu ja silloin sitä voi vasta löytöjä tehdäkin!

Oliko joukossa juttuja, joihin samaistutte?

Ihanaa tiistaita kaikille!

 

Kuvat: Mikaela

Hyvinvointi Mieli

Vaikutamme omaan sattumaan

Olen aina uskonut tavalla tai toisella tarkoitukseen ja siihen, ettei mikään tässä elämässä tapahdu ilman merkitystä. Paljon on ennalta määrätty jossain universumissa ja toisaalta moneen voimme täällä myös itse valinnoillamme vaikuttaa. Sattumat ovatkin mielestäni aivan hölynpölyä ja on kyse ennemminkin siitä, miten vaikutamme oman elämän sattumiin. Kaikki mitä olemme, heijastelee meistä ulospäin ja hyvin pitkälti toimintaamme ohjaa kokemamme – halusi sitä tai ei. Ellei ihminen opettele tiedostamaan valintojaan ja sitä, mikä kaikki niihin valintoihin vaikuttaa, loppupeleissä täällä toistetaan niitä samoja kaavoja, jotka ovat ensimmäisen kymmenen elinvuoden aikana opittuja. Haemme automaattisesti myös tuttuja ja turvallisia asioita elämään, jotka ovat nimenomaan sieltä lapsuudesta mallinnettuja. Usein turvallinen ei myöskään ole aidosti turvallinen, vaan se voi olla kaikkea muuta kuin meille hyvästä.

 

Olen elämässäni ollut usein sen kysymyksen äärellä, miksi tämä sama asia tapahtui minulle jälleen – varmaan kymmenennen kerran. Olen hakannut päätä seinään monta monituista kertaa ja syyttänyt universumia siitä, miksi kaikki pitää käydä aina vaikeimman kautta? Totuus on kuitenkin se, ettei tilanteisiin ajautuminen ole ajautumista, vaan se on omien valintojen summa. En siis usko sattumanvaraisuuteen vaan siihen, miten jokaisella virhearvioinnilla on opettava tarkoituksensa ja mikäli en suostu ottamaan opikseni, löydän itseni saman asian ääreltä kerta toisensa jälkeen – niin kauan kunnes tiedostan, ymmärrän, käsittelen ja otan opikseni. Tämä saattaa periaatteessa kuulostaa aika julmaltakin, mutta uskon siihen, ettei mikään elämässä muutu, ellei itse kanna vastuuta. Liian usein syyttelemme muita asioista vaikka todellisuudessa meidän tulisi katsoa peiliin. Ja siis myönnetään – minä pakoilen välillä vastuuta. Niissä tilanteissa kun tunnen intuition puhuvan ja koen tarvetta toimia, en aina siltikään toimi. Saatan venyttää asioita liian pitkään ja suorastaan lamaantua, vaikka tiedostan kuinka nyt tulisi toimia. Näitä reaktioitani puolestaan ohjaa alitajunta, aikaisemmat kokemukseni ja pelot. Monissa elämän valinnoissa onkin kyse siitä, miten pelkää aivan liikaa tehdä sen valinnan, jonka tietää oikeaksi.

Toki kaikkeen vaikuttaa aina oma luonne ja persoona, sillä sen perusteella valikoituvat ihmiset elämään ja ympärillemme. En usko myöskään ihmissuhteissa mihinkään sattumanvaraisuuteen tai ajautumiseen, vaan ennemminkin kemioiden kohtaamiseen ja siihen, miten ihmiset vetävät toisiaan puoleensa itsensä kautta. Ihmiset valitsevat toisiaan elämäänsä, eli tässäkin on jälleen kyse valinnoista ja niiden tekemisestä. Minullahan on pääasiallisesti hyvin ”tapahtumarikas” ystäväpiiri ja usein nauretaan (vaikka ennemmin melkeinpä itkettää) ironisesti jatkuville ihmissuhde skenaarioille, joita elämässämme tuntuu olevan välillä vähän liikaakin. Samaan aikaan analysoimme paljon ja pohdimme asioiden syy-seuraussuhteita. Olen miettinyt tätäkin itseni kautta, sillä olen myös altis skenaarioille, enkä meinaa osata luontaisesti ”levätä” ihmissuhteissa, ellei oloni ole 100 % turvallinen. Toki tiedostan syyni sille, miksi tällainen olen, mutta selkeästi valitsen elämääni ihmisiä, joissa on samankaltaisuutta tai vähintään suurta ymmärrystä sitä kohtaan, millainen olen – tai oikeastaan millaisia traumoja minulla on. Ystävät ovatkin usein aika hyviä peilejä ja heidän kauttaan voimme nähdä jotain itsestämme.

sattumasattumasattuma

Olen usein ollut myös tilanteessa, jossa kyseenalaistan asioita ja ihmettelen, miksi tämä(kään) asia ei aukene eteeni vaikka kuinka sitä kohden pyrin? Noissa tilanteissa ei ole kyse mielestäni siitä, etteikö asioita olisi minua varten, vaan siitä, etten näe sitä mitä minun tulisi nähdä jotta asia minulle aukenisi. Hyvin moni asia on kiinni siitä omasta näkökentästä ja ajatusmaailmasta, joka on valitettavan usein rajoittunut. Jos emme sisimmässä usko löytävämme jotain, emme myöskään sitä löydä. Ja usein siinä kohtaa kun lakkaamme etsimästä, löydämme. Näistä syistä johtuen olen paljon puhunut siitä omaan elämään fokusoitumisesta ja nimenomaan omaan onnellisuuteen keskittymisestä ilman ulkoisia tekijöitä. Toki usko hyvään on välillä koetuksella ja viime aikoina olen itsekin ollut lamaantunut. Kuitenkin se perus ajatus siitä, miten paljon elämässä on omalla vastuulla, on tärkeää sisäistää. Ja aina kannattaa ensisijaisesti keskittyä itsensä kehittämiseen sen sijaan, että pyrkii muuttamaan muita haluamaansa suuntaan. Jos jotain ihmistä tai hänen käytöstään ei ymmärrä, kannattaa pyrkiä laajentamaan omaa maailmankuvaa niin pitkälle, että oppii ymmärtämään. Tietenkään tämä ei tarkoita huonon käytöksen hyväksyntää, mutta kaikelle on aina syynsä – myös sille huonolle käytökselle.

En siis usko sattumaan, mutta uskon tarkoituksellisuuteen ja siihen, miten eteemme aukenee päivittäin mahdollisuuksia, joista valita ja valintoja teemme pitkälti itsemme kautta. Toki välillä valintojamme ohjaa myös muiden tarpeet ja toiveet, mutta pääasiallisesti vaikutamme oman elämän sattumiin ja siten myös sen kulkuun. Jokaisella valinnalla on myös merkityksensä, niin hyvillä kuin huonoillakin. Eli liian ankara ei itseään kohtaan kannata olla, sillä jos emme koskaan tekisi vääriä valintoja, emme myöskään oppisi.

Uskotteko te sattumaan Tai millaisia ajatuksia aihe teissä herättää?

Hyvinvointi Mieli