Kuluneen viikon kohokohdat

… jäillä käynti vuosien tauon jälkeen! Vaikka minulla onkin lainassa miesten luistimet kokoa 40, hyvin noillakin luistelu onnistui ja pysyin kuin pysyin pystyssä. Eilen käytiin testaamassa jäät Brahen kentällä ja tänään ollaan menossa pelaamaan pienellä porukalla. Ensi talveksi aion ehdottomasti hankkia oikean kokoiset luistimet ja käydä luistelemassa säännöllisesti.

… kolmet kukat, jotka olen tällä viikolla saanut. 🥰  Ensin naistenpäivänä ruusuja ja sitten loppuviikosta tulppaanit, sekä leikkokukkien kimppu. Tykätään ostella toisille pieniä lahjoja ja ilahduttaa toista arjessa, vaikka materialla ei sinällään mitään merkitystä olekaan. Pieni ilahduttava asia voi olla vaikka toisen lemppari jäätelö kaupassa käynnin yhteydessä tai joku muu pieni juttu, josta tietää toisen ilahtuvan.

… Aallonmurtajien uusin, kolmas kausi joka aloitettiin alkuviikosta. Huippu sarja, jota voin lämmöllä suositella. Löytyy C Morelta.

… Erik Bertrand Larssenin kirja ”Paras”. Voimaannuttava kirja, joka kannustaa haastamaan itseä ja käymään säännöllisesti epämukavuusalueella. Olen nyt kuunnellut kirjaa yli neljä tuntia ja kuunnellessa tuskin maltan lopettaa. Tykkään hurjasti kuunnella tällaisia henkisen kasvun kirjoja elämäkertojen rinnalla, sillä niitä kuunnellessa tuntee, että kirjasta todella saa jotain hyödyllistä irti. Toinen kirja, mitä tällä hetkellä kuuntelen on ”Pari suhteessa”. Tuo kirja kiinnostaa, koska se on itselleni ajankohtainen, mutta paljon kirja pitää sisällään tuttua asiaa. Kirja onkin siis ehkä sopivin henkilöille, jotka eivät ole tehneet kovin paljon itsetutkiskelua tai käyneet läpi menneisyyden syy- ja seuraussuhteita. Kirjan tarkoitus on oivalluttaa parisuhteessa oleville, miten taustoilla on vaikutusta käytökseen suhteessa ja antaa avaimia oman sekä kumppanin käytöksen ymmärtämiseen.

… Bondi Sands The Australian tan -itseruskettavat tuotteet, joihin olen aika vasta tutustunut! Brändi haastaa mennen tullen Vita Liberatan ja Australian Glow itseruskettavat, sillä erityisesti vaahtomaisten itseruskettavien avulla vartalolle saa upean brunan, joka kestää useamman pesukerran ajan. Teen näistä käyttämistäni tuotteista kattavampaa postausta blogiin ensi viikolla.

… perjantai-ilta, viikon (jännittävät) Salkkarit ja Cookie Dough Lohilo. Tuosta combosta on muuten muodostunut melkeinpä jo rutiini meidän perjantaihin. 😁

… Globe Hopen raikas kevään ja kesän mallisto, jota kävin katsomassa Metsä/Skogenissa torstaina. Tilaisuus oli järjestetty turvallisesti ajanvarausjärjestelmän avulla (paikalla vain 2 hlöä kerrallaan) ja maskeja käytettiin. Tämä oli oikeasti ensimmäinen blogitilaisuus sitten viime syksyn/loppukesän. Aivan ihania juttuja tullut/tulossa Globe Hopelta ja oli kieltämättä ihana nähdä kesän värejä tässä kohtaa vuotta, kun tämä talvi jo suoraan sanottuna pikkuisen tympii.

… punaviinimarjat, jotka ovat paitsi edullisia, myös super herkullisia ja terveellisiä! Ostan noita nykyään pakastimeen tyyliin kahdeksan pussia kerrallaan ja heitän päivittäin pussillisen smoothien joukkoon. Tuo kyseinen smoothie on ollut tällä viikolla kovassa kulutuksessa (aamuin ja illoin), joten senkin reseptin voisin teille jakaa, mikäli kiinnostaa.

… lauantai, ihana vapaapäivä ja kohta valmistuva ruoka, jonka valmistukseen minun ei tarvitse osallistua. Yleensä viikolla minä teen ruoan, koska se menee aikataulullisesti niin paremmin, mutta viikonloppuisin saan usein nauttia toisen valmistamasta ruoasta – tai vastaavasti tehdään se yhdessä. Tänään luvassa on kuulemma lohta, tsatsikia ja perunoita reseptillä, jollaista ei ole ennen testattu. Joten saapi nähdä mitä luvassa!

Oikein ihanaa lauantain jatkoa!

Puheenaiheet Mieli Ajattelin tänään Höpsöä

Viime aikoina mielessä x 5

Ainut asia mikä on elämässä varmaa, on epävarmuus. 

Työ, ihmissuhteet, terveys, maailmantilanne ja loppupeleissä aivan kaikki elämässä on epävarmaa. Koskaan emme voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Onkin yksi tärkeimmistä taidoista oppia sietämään epävarmuutta – olotilaa, jossa emme tiedä, vaan ainoastaan luotamme tähän hetkeen. Henkilökohtaisesti olen yrittäjyyden myötä opetellut epävarmuuden sietämistä ja harjoitellut elämään päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan. Tästä taidosta on ollut todella paljon hyötyä, sillä stressaan nykyään vähemmän ja tämän myötä voin myös henkisesti paremmin.

Mitä paremmin sietää epävarmuutta, sitä paremmin selviää muuttuvista elämäntilanteista ja kykenee niihin sopeutumaan. Paljon on kiinni myös omasta asenteesta ja suhtautumisesta; onko mielentila optimistinen, vai jo valmiiksi pessimistinen. Itsehän olen aina ollut realisti ja jalat maassa, mutta opetellut enemmän optimistisuutta. Ihailen nimittäin optimistisuutta ja ihmisiä, jotka selviävät vaikka ja mistä hyvän elämänasenteensa voimin. Sillä on ihan oikeasti suuri merkitys. Ja etenkin tällä hetkellä, kun lehdissä maalaillaan kauhukuvia ja ahdistusta luodaan ympärille monin tavoin, on omalla asenteella merkitystä. En sano, etteikö kaikenlaiset tunteet olisi sallittuja, mutta jos omaa olotilaa haluaa yhtään helpottaa, suosittelen optimista asennetta tulevaa kohtaan. Kyllä ne hyvät ajat vielä tulee – kesällä aivan viimeistään.

Ruokavaliolla on äärettömän suuri merkitys

Ruokavalio on kaiken perusta. Voimme liikkua hyvinvoinnin tueksi ja se todella tekee ihmeitä. Suurin merkitys on kuitenkin ruokavaliolla – millaista polttoainetta kehoon tankkaamme, kuinka paljon ja mihin aikaan vuorokaudesta. Koen voivani parhaiten silloin, kun syön kasvispainoitteista ruokaa ja säännöllisesti (3-4 tunnin välein). Hiilihydraatit sopivat minulle ja siksi syön niitä surutta, mutta en keskellä päivää töiden lomassa, kun pitää olla pirteä ja tehokas. Tästä syystä aamupuuro on minulle ehdoton ei, samoin pastat keskellä työpäivää. Hiilarit tankkaan oikeastaan aina muutama tunti ennen treeniä ja näin ollen ne pääsevät oikeuksiinsa siinä kohtaa, kun niitä tarvitaan.

Viime viikolla tuli herkuteltua melkein päivittäin, koska kuukautiset ja niiden aikana minulla on aina mielitekoja. Huomasin kuitenkin jälleen sen, ettei tuo kannata. Sokeripiikit piristävät hetkellisesti, mutta tämän jälkeen iskee se karsea väsymys ja vetämätön olo. Seuraan myös vierestä kumppanin laihdutusta – tai oikeastaan elämäntaparemonttia, jonka tavoitteena on voida paremmin ja pudottaa muutama kilo rasvaa. On ollut mielenkiintoista seurata tuota matkaa ja samalla itsellekin on oikein konkretisoitunut se, kuinka suuri merkitys on ruokavaliolla. Jos ruokavalio on terveellinen, on painoa helpompi hallita ja tämä taas vaikuttaa aivan kaikkeen mielialasta siihen, miten paljon asioita saa aikaan. Toki treeni on optimaalinen lisä painonpudotuksen rinnalla, mutta ruokavalio on kaiken perusta.

Kaikessa ei tarvitse olla täydellinen, tai edes esimerkillinen

Välillä tulen surulliseksi siitä, miten ihmisiltä odotetaan nykyään täydellisyyttä. Pitäisi toimia kaikessa esimerkillisesti, eikä virhearvioita saisi tehdä. Tämä näkyy etenkin somessa, jossa raadollisuus on välillä aivan kamalaa. Todellisuudessa jokainen meistä varmasti pyrkii elämään tavalla, jossa omat arvot toteutuu, mutta välillä me mokataan. Itsekin olen tehnyt elämässäni useita virheitä, joita kaikki eivät edes tiedä ja joista en välitä edes puhua. Jos voisin muuttaa jotain, muuttaisin paljon asioita ajalta, kun olin parikymppinen. Olen kuitenkin maksanut virheistäni hinnan ja ennen kaikkea käynyt ne läpi. Olen sinut menneisyyden kanssa ja ottanut opikseni.

Voin olla myös väärässä, mutta korona on varmasti lisännyt ihmisissä negatiivisuutta ja täten sitä puretaan yhä enenevissä määrin sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa esillä oleviin henkilöihin. Milloin jollakin on väärän brändin vaatteet niskassa, milloin liikaa yhteistöitä Instagram-tilillä ja milloin maski on käsilaukussa, kun sen pitäisi olla naamalla. Jotenkin surullista, kuinka paljon vihapuhetta on ilmoilla. Toisaalta yritän aina itse ajatella niin, että vihapuhe kertoo sen lietsojasta ikävää tarinaa. Jos ihmisellä on tarve sabotoida muita, hänellä ei todennäköisesti ole kaikki hyvin itsensä kanssa.

Itsestä huolen pitäminen lisää hyvää mieltä

Olen huomannut, että itsensä huoliteltuna pitäminen lisää tässä ajassa hyvää fiilistä. Itsekin kun teen paljon töitä kotoa, voisin päivittäin hengailla aamutakissa ja tukka pystyssä, mutta sen sijaan pyrin joka päivä huolittelemaan itseni. Tällä tarkoitan kevyttä ehostusta ja siistien kotivaatteiden päälle pukemista. Petaan aina myös sängyn ja yritän pitää kodin siistinä, jotta myös töitä on miellyttävämpi tehdä. Käyn edelleen huollattamassa rakennekynnet neljän viikon välein, värjään hiuksia ja kolmen kuukauden välein käyn myös kampaajalla. Huhtikuulle varasin villisti ajan kulmakarvojen microblading + sharing toimenpiteeseen, josta olen jo pitkään haaveillut. Lisäksi toki treenaan ja käytänpä muuten myös itseruskettavia viikoittain, vaikka ei olisi mitään sen kummempaa menoa. Vaikka en jaksa meikata päivittäin, silti teen jatkuvasti pieniä toimenpiteitä itseni hyväksi, joista tulee hyvä mieli. Suosittelen tätä jokaiselle!

Kevät ja kevätpukeutuminen inspiroivat

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta olen ehdottomasti kevät- ja kesäihmisiä. Myös syksyssä on taikansa ja Lapin talvessa, mutta tässä kohtaa vuotta odotan jo kieli pitkällä lumen sulamista ja kuivia kevätkatuja. Talvet pukeudun aina samalla kaavalla; mustaa, mustaa ja mustaa. Tänä talvena olen kuluttanut puhki mm. mustat trumpettihousut, Adidaksen parit trikoot, colleget, bändi teepaidat ja moon bootsit. Neuleita en ole pahemmin käyttänyt. Kevään tullen nautin erityisesti siitä, kun saan laittaa valkoiset tennarit jalkaan ja paljastaa nilkat. Myös crop-topit- ja teepaidat sekä farkut (joita en ole muuten pahemmin talvella suosinut) astuvat kuvioihin. Kevätpukeutuminen on inspiroivaa verrattuna talvipukeutumiseen ja tämän kaiken keskellä ehdottomasti yksi hyvää mieltä tuottava asia!

Loppuun vielä muutama viime aikoina inspiroinut random quote:

”If you want fly, give up everything that weights you down.”

”Never be a prisoner of your past. It was just a lesson, no a life sentence.”

”Two souls don’t`t find each others by simple accident.”

”You become what you believe.”

Ihanaa keskiviikko-iltaa. ❤️

Puheenaiheet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään