Jokaisen elämään kuuluu erilaiset vaikeudet, kriisit ja ongelmat. Sen rinnalla että välillä on runsaasti iloa, on myös huolta ja murhetta. Joskus mietin, miksi ihmeessä joillekin ihmisille annetaan enemmän kantaakseen kuin toisille, mutta kai sekin on jonkinlainen luonnonlaki? Jos mietin omaa elämää ja kaikkea kokemaani, tiedän nähneeni aika paljon, mutta samaan aikaan menettäneeni loppupeleissä todella vähän. En ole joutunut saattelemaan haudan lepoon läheisistäni kuin isovanhempani, enkä koskaan käynyt läpi mitään vakavaa sairautta kuten syöpää. En ole kohdannut minuun kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa tai ollut taloudellisessa ahdingossa. Toisaalta emme koskaan voi arvottaa vaikeuksia, sillä ne ovat jokaisen henkilökohtaisia. Itse elin vuosikaudet ollen hyvin vahva ja rohkea kärsien reippaan tytön syndroomasta. Vaikka vaikeaakin oli, sivuutin kaiken nimenomaan asenteellani, joka ei antanut sijaa huonona olemiselle. En surrut asioita pitkään vaan painoin jatkuvasti eteenpäin. Tuollainen tyyli syö lopulta aivan mielettömän paljon ja se minkä olenkin oppinut, on että oli tunne tai asia mikä tahansa, sitä ei tule lakaista maton alle.
Olenkin tehnyt paljon sitä, että olen vähätellyt murheita ja kokemaani. Vedonnut aina siihen, että voisi olla pahemminkin. Ja kuten äsken mainitsin, en ole käynyt läpi syöpää tai useamman läheisen kuolemaa – eli tietenkin voisi olla pahemminkin. Toisaalta samaan aikaan olen monessakin asiassa unohtanut itseni ja sen, että useampi kokemani asia on samalla tavalla suruaikaan oikeuttava kuin jokin jo edellä mainitsemistani. Pahimpia vastoinkäymisiä elämässä sanotaan olevan suuret menetykset ja muutokset, jotka eivät aina ole edes yksinomaan meidän valitsemia. Myös huono ihmissuhde voi pahimmillaan syödä meitä jatkuvasti, jolloin ahdistus muuttuu arkipäiväiseksi ja totumme siihen. Lisäksi meillä on vielä se menneisyys ja sitä kautta mahdolliset traumat sekä tunnelukot. Jos en olisi itse viime talvena hakeutunut terapiaan, tuskin olisin joutunut kohtaamaan sitä laajaa tunteiden skaalaa, joka sisälläni oli vuosikaudet asustanut. Ajatelkaa miten paljon ihmisen kehossa voi olla ahdistusta, pelkoa, surua, jännitystä ja kipua ihan vaan ilman, että sitä edes näennäisesti tiedostamme? Voimme elää vuosikausia reaktiivisuuden, kivun, masentuneisuuden ja ahdistuksen kanssa, ilman että koskaan paikannamme sitä, mistä tuo kaikki johtuu. Moni menee tämän kaiken kivun kanssa hautaan saakka tietämättä paremmasta.
Vaikeuksien kohtaamisen kautta meistä tulee lopulta voittajia. Uskon nimittäin siihen että vastoinkäymiset kasvattavat ja omalla tavallaan opettavat meille elämän tärkeimmistä arvoista. Kun pakka menee uusiksi, siinä kohdassa harvoin on minkäänlaista painoarvoa millään materialistisella tai pinnallisella. Puhutaan siitä, miten ihminen riisutaan kaikesta turhasta. Olen itse näin jälkikäteen miettinyt tuota vaikeuksien vuotta 2017 ja sitä, mikä ihme minua on kantanut vaikeimpien aikojen ylitse hetkinä, joina olen halunnut luovuttaa? Joku jännä sisäänrakennettu elämän- ja selviytymisen halu ihmisellä kai on, koska vaikka uskoa paremmasta ei ole näennäisesti ollut, on jossain sisällä ollut kuitenkin halu selvitä ja uskoa hyviin asioihin. Itselleni on helpointa käyttää älyllistä ja luovaa tapaa selviytyä. Älyllisellä tarkoitan sitä, että pohdin ja pyrin löytämään uusia näkökulmia sekä selviytymiskeinoja. Luova selviytymistapa liittyy hieman edelliseen, eli luotan intuitioon, pyrin ajattelemaan positiivisesti ja käytän mieltäni yhtenä tärkeimmistä selviytymiskeinoista. Tunteellista selviytymiskeinoa opettelen jatkuvasti enemmän, sillä haluaisin olla ihmisille avoimempi tunteistani. Myös sosiaalinen selviytymiskeino on erittäin hyvä, sillä silloin tukeudumme läheisiimme. Itselleni tämä ei ole missään nimessä ollut luontainen tapa, mutta sitäkin olen harjoitellut. Tällä hetkellä uskallan rohkeammin kertoa läheisilleni minua painavista asioista, enkä kanna kaikkea omilla harteillani. Usein toinen ihminen osaa antaa ne juuri oikeat sanat tilanteessa, jossa niitä ei itse löydä.
Ihmisellä on tosiaan taipumus selvitä yllättävän vaikeistakin asioista. Ja aina jaksan muistuttaa siitä, miten aika parantaa haavat. Koen myös olevani tällä hetkellä niin paljon viisaampi ihmisenä kuin mitä olin ennen tuota vaikeaa ajanjaksoa elämässäni. Ehkä sillä kaikella oli kuin olikin tarkoitus, joka ei palvele pelkästään minua, vaan myös ihmisiä lähelläni? Jos voin jakaa viisautta lähelle ja kauas, on se mielestäni aika paljon – oikeastaan sen kaiken läpi käymäni arvoista. Ja tämähän siis pätee aivan jokaiseen. Sinäkin voit jakaa vastoinkäymisten tuomaa viisauttasi ja olla avuksi muille vaikeuksien kanssa kamppaileville. Ja elämän seuraavan kriisin eteen tullessa, meillä on huomattavasti enemmän työkaluja!
Vaikka moneen asiaan elämässä emme voi varautua, silti se miten kohtaamme elämän kriisit ja vaikeudet, kehittyy ajan mittaan. Moni asia voi tulla shokkina, mutta loppupeleissä se elämänkokemus tuo varmuutta siitä, miten asioilla on tapana järjestyä ja universumilla on luontainen taipumus tuoda huonon ajanjakson elämään rutkasti hyvää.
Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin, ihanaa itsenäisyyspäivää Suomi! <3
Kuvat: Iines / edit: minä
