Tänään haluan jakaa kanssanne ajatuksiani ihmissuhteista ja ennen kaikkea parisuhteista. Pohtia sitä, onko mahdollista olla yhden ja saman kumppanin kanssa koko elämä vai onko meille varattuna useampi oikea? Olen sivuuttanut aihetta joskus ennenkin, mutta omalla kohdalla ajatukset asian suhteen ovat vaihdelleet vuosien varrella. Olen seurustellut ikääni nähden ehkä monen mielestä vähän, sillä näin 31-vuotiaana olen ollut virallisesti parisuhteessa ainoastaan kaksi kertaa ja molemmat kerrat ovat päättyneet eroon. Näin jälkikäteen mietittynä olen tyytyväinen, että näin on käynyt. Kumpikaan parisuhteistani ei olisi voinut kantaa lopun elämää, sen olen oivaltanut. Toki jokaisella kerralla seurustellessani olen ajatellut, että tässä se nyt on – se lopullinen elämäni rakkaus. Olen kuitenkin ollut niin nuori molemmat suhteet aloitettuani. Ensimmäinen parisuhteeni oli täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja toisen aloitin 25-vuotiaana. Miten olisin voinut tietää mitä haluan, kun en edes tuntenut itseäni?

Itsetuntemuksesta päästäänkin siihen, miten usein parisuhde joutuu koetukselle elämän identiteettikriisien aikoihin. Moni eroaa juurikin kolmenkymmenen korvilla, sillä tuo on ensimmäinen merkittävä rajapyykki monen elämässä. Kolmekymppisenä pohditaan sitä, missä ollaan, minne ollaan menossa ja minne halutaan mennä? Pariskunnalla saattaa olla eriäviä mielipiteitä naimisiinmenosta ja lapsista. Usein nimenomaan tulevaisuuden kannalta merkittävät päätökset joko yhdistävät tai erottavat. Myös menojalka saattaa alkaa vipattamaan ja jos on oltu vuosikaudet suhteessa, halutaan ehkä ”vielä kerran” kokea sinkkuelämän vapaus – vapaus tehdä mitä haluaa ja kenen kanssa huvittaa. Ymmärrän erittäin hyvin identiteettikriisin, sillä sellaisen kävin itsekin läpi. Myös suhteen kuoleminen ajan saatossa on hyvin tyypillistä. Kun kasvetaan klassisesti erilleen, ei parisuhde enää toimikaan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Myönnän, että viimeisimmässä suhteessani kävi nimenomaan tuo klassinen erilleen kasvu. Moni on kysynyt, miten se tapahtui ja miksi en kyennyt sitä estämään? -Siinäpä hyvä kysymys. En nimittäin osaa oikein itsekään selittää missä kohtaa suhdetta se ensimmäinen ”särö” syntyi. Riittävästi kun asioita tapahtuu ja etäännytään, suhde vaan kuolee. Ja kaikkeen vaikuttaa toki myös se oma ja kumppanin kasvu. Mikäli ei kasveta samaan suuntaan, ei suhteellakaan ole useimmiten tulevaisuutta.

Nykyään katson menneitä ihmissuhteitani hieman eri näkökulmasta kuin vaikka vielä vuosikin sitten. Olen oivaltanut että mikään ei ole kenenkään vikaa ja asioissa on aina kaksi osapuolta. On monen asian summa, miksi ero tulee, ellei suhteessa tapahdu mitään radikaalia kuten pettämistä. Näen asian myös niin, että elämä on pitkä ja siihen mahtuu useampi oikea. Toki jotkut ihmiset tapaavat jo alaikäisenä sen oikean ja ovat saman kumppanin kanssa lopun elämää, mikä tosin on nykyään harvinaisempaa, mutta mahdollista. Sitten on minun kaltaisiani ihmisiä, joiden elämään mahtuu muutama, ellei useampi tosirakkaus. En halua ajatella että aikaisemmat valintani olisivat olleet millään tavalla vääriä, sillä ne ovat olleet juuri niihin elämäntilanteisiin sopivia. Olen kasvanut suhteideni myötä aivan mielettömästi ja etenkin viimeisimmän jälkeen käynyt kunnon elämänkoulun jos näin voi sanoa. Olen muuttunut ihmisenä todella paljon ja ehkä merkittävin muutos on se että tiedän nykyään, kuka olen, mitä haluan ja millaisen kumppanin haluan. Tiedän sen mitkä asiat parisuhteessa merkkaavat ja kantavat. Enää en mene pelkästään tunne ja intohimo edellä, vaan ajattelen asioita pidemmälle – myös järjellä. Osaan nähdä selkeämmin millainen ihminen itselleni sopii ja millaiselle ihmiselle itse sovin. Se mitä haluan, on aito kumppanuus.

Jokunen saattaa muistaa miten olen joskus kirjoittanut siitä kuinka elämään mahtuu ensirakkaus, hullu rakkaus ja tosirakkaus. En yhtään muista mistä tuon alun perin olen lukenut, mutta jos mietin omaa elämääni, niin aika hyvin pitäisi paikkansa! Nyt on siis takana ensirakkaus ja hullu rakkaus. Mielestäni ajatus on ihana vaikka kyllä tiedostan, että olen vasta 31-vuotias, joten vielä on elämää edessä. Jos taas sinä lukija olet vasta parikymppinen ja mietit, miten raskasta olisi rakastua ja erota useamman kerran, niin kehotan olla ottamatta tätä tekstiä turhan vakavasti. Elämässä on tärkeintä heittäytyä. Jos kohdalle osuu ihminen, jonka kanssa parisuhde tuntuu hyvältä ajatukselta, go for it! Joskushan se nuoruudessa aloitettu suhde tosiaan kantaa kaikki elämän kriisit ja ainoastaan vahvistuu niiden myötä. En siis missään nimessä halua kumota ajatusta siitä yhdestä ja ainoasta oikeasta, sillä joillekin näinkin varmasti on tarkoitettu. Iso osa ihmisistä ei kuitenkaan ole saman ihmisen kanssa koko elämää ja se johtuu nimenomaan kasvusta – siitä että mikään ei pysähdy paikoilleen. Ja tämäkin on tosiaan aivan yhtä oikein ja hyvin.

Kuten alussa mainitsin, elämässäni on ollut monenlaisia vaiheita, mitä tulee parisuhdeajatteluun. Kuuluessani hengelliseen yhteisöön, ajattelin että olen yhden ihmisen kanssa lopun elämää ja hänen kanssaan menen naimisiinkin. Ensimmäinen eroni oli ehkä juuri tuosta syystä niin satuttava ja muistan, miten ajattelin, etten koskaan tule löytämään ketään jota kohtaan voisin tuntea yhtä paljon – toisin kuitenkin kävi. Samaa mietin viimeisimmän eroni jälkeen. On kuitenkin jännä miten elämä vaan korjaa ja aika parantaa. Vaikka erot olisivat vaikeita ja joinakin hetkinä tuntuisi että tämä oli todellakin tässä rakkauselämän osalta, kyllä vaan aina tulee joku ihminen joka mullistaa maailman uudestaan. Tästä syystä en ainakaan omalla kohdallani usko mihinkään ”yksi ainoa oikea” teoriaan. Toisaalta siihen kyllä uskon, että silloin kun eteen tulee ihminen, joka tuntuu siihen elämänhetkeen ja mahdollisesti tulevaisuuteenkin oikealta, sen vaan tietää. On aivan turha lämmitellä ihmissuhteita, joista puuttuu se jokin tärkeä. Tähän liittyen pakko linkata eräs teksti, jonka tallensin kirjanmerkkeihin muutama vuosi sitten. Aivan ihana muistutus siitä, miten jonkun erityisen tunnistaa – kyllä sen vain sitten tietää.

Millaisia ajatuksia aihe teissä herättää? Uskotteko yhteen ja ainoaan oikeaan vai siihen, että jokaiselle on varattuna useampi oikea ihminen – kuhunkin elämänvaiheeseen sopiva? Koetteko itse löytäneen sen oikean ihmisen?

Kuvat: Mikaela / edit: minä