Päättyneet ihmissuhteet opettavat
Oli kyse sitten päättyneestä parisuhteesta tai ystävyyssuhteesta, voimme parhaimmillaan kääntää menetykset voimavaroiksi ja oppia niistä. Vaikka päättynyt ihmissuhde olisi ollut miten haavoittava tahansa, kaikesta huolimatta särkyminen tarkoittaa aina jonkun uuden alkua ja kasvua. Kun tulee rikotuksi ja särkyy henkisesti, kasvattaa tuosta suosta selviäminen aivan uudella tavalla ja tekee meistä valmiimpia puolestaan uusia ihmissuhteita varten. Itse mietin tällä hetkellä, että se kaikki tuska ja kipu jota aina erotessa olen kokenut, on tehnyt minusta kypsemmän ja valmiimman paitsi itseäni, myös seuraavaa kumppania varten. Sitä ymmärtää paremmin mitä haluaa ihmissuhteilta ja mitä ei halua. Uskon itsetuntemuksen vaikuttavan positiivisella tavalla ihmissuhteissa, sillä silloin ei ole epämääräisyyttä ja hapuilua – on varmuus omista haluista kuin myös tietoisuus siitä, mitä asioita suhteelta haluaa.
Muistan miten jokaisen rakkauden ja parisuhteen kohdalla (joita on muuten ollut vain kaksi), olen ajatellut etten enää koskaan kykene tuntemaan ketään muuta kohtaan vastaavia tunteita. Jokainen suhde rikkoo meissä jotain, mutta särkyminen aina myös kasvattaa. Kun rikkinäinen alkaa korjaantumaan, tapahtuu se suurin muutos, sillä tuo korjausprosessi pitää useimmiten sisällään paljon itsetutkiskelua sekä oman arvomaailman punnitsemista. Itsetutkiskelun kautta meistä tulee valmiimpia ja jossain kohtaa eteen tuleekin se seuraava ihminen, jonka kohdalla koemme vihdoin olevamme valmiita. Uskonkin siihen, että ensirakkauden ja vaikean kipuilevan rakkauden jälkeen on mahdollisuus tulla enää rakkaus, joka on aito ja helppo. Se tuntuu ”oikealta” ja nimenomaan eri tavoin oikealta kuin ne aikaisemmat. Tuossa rakkaudessa on mukana tietynlainen kasvu, kypsyys ja elämänkokemus. Kun molemmilla on takana niin elämän ala- kuin ylämäkiäkin, on suhde helpompi muodostaa. Sitä myös ymmärtää ettei ole olemassa täydellisiä ihmissuhteita, sillä ei ole olemassa täydellisiä ihmisiäkään. Toinen ihminen on helpompaa hyväksyä sellaisena kuin hän on sen sijaan, että pyrkisi muovaamaan toisesta omien toiveiden mukaista.
Ihmissuhteissa toiset ihmiset toimivat usein peileinämme. Jos joku kommentoi käyttäytymistämme tai tapojamme, voimme ottaa noista myös opiksemme. Vaikka aina ei todellakaan pidä kuunnella toisen mielipiteitä ja määritelmiä meistä, saattaa noissa joskus olla myös perää. Itse olen esimerkiksi oppinut suhteideni jälkeen huomattavasti rauhallisemmaksi ja ongelmatilanteissa en menetä samalla tapaa hermoja kuin aikaisemmin, vaan kärsivällisyyteni on kasvanut. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muuttuisin yhtäkkiä temperamentiltani toisenlaiseksi, vaan olen yksinkertaisesti opetellut rauhallisempia toimintamalleja. Olen myös oppinut sen että kunnioitan itseäni ihmissuhteissa. Oli kyse sitten ystävyys- tai parisuhteesta, vaalin omaa hyvinvointiani enkä enää veny ja vanu äärimmäisyyksiin toisen tunteet edellä. Tämä saattaa kuulostaa jonkun korvaan jopa itsekkäältä, mutta todellisuudessa se on mielestäni itsensä kunnioittamista että osaa luoda rajat. Ja kun kunnioittaa itseään, on helpompi kunnioittaa myös muita.
Tämä postauksen tarkoitus on oikeastaan muistuttaa, miten päättynyt ihmissuhde voi jossain kohtaa kääntyä jopa voimavaraksi, vaikka se tällä hetkellä vielä tuntuisi ajanhukalta. Moni varmasti miettii kuinka menetti vuosia elämästä roikkuen huonossa ja saattaa syyttää itseään siitä, ettei uskaltanut lähteä aikaisemmin. Jokainen muutos ihmissuhteiden saralla kasvattaa meitä ihmisinä ja opimme niin itsestä kuin muistakin. Vaikka se ei todellakaan sillä eron hetkellä siltä tuntuisi, näin homma vaan menee. Aika tekee tehtävänsä ja se jos käytämme tuon ajan hyvin prosessoiden tapahtumia ja tehden itsetutkiskelua, saattaa meistä tulla edesmenneen suhteen myötä jopa parempia ihmisiä. Itse osaan tänä päivänä katsoa menneitä ihmissuhteitani viisaammin ja tiedostan sieltä paljon asioita. En näe pelkästään negatiivisia asioita, vaan pyrin katsomaan suhteita siltä kannalta, että mitä ne ovat minulle opettaneet. Se on nimittäin varmaa, että paljon olen oppinut ja etten olisi tässä henkisessä kasvun tilassa itseni kanssa etenkään ilman viimeisintä eroprosessiani – jos jotain huonoa, niin aina jotain hyvääkin.
Oletteko te oppineet entisistä suhteistanne? Tai kykenettekö katsomaan niitä vielä oppimisen näkökulmasta? Sekään ei ole itsestään selvää, eli itselleen tulee antaa aikaa prosessoida ja käsitellä. Jossain kohtaa se muutos kuitenkin tapahtuu ja kykenemme armeliaisuuteen.
Kuvat: Iines / edit: minä
