Päättyneet ihmissuhteet opettavat

Oli kyse sitten päättyneestä parisuhteesta tai ystävyyssuhteesta, voimme parhaimmillaan kääntää menetykset voimavaroiksi ja oppia niistä. Vaikka päättynyt ihmissuhde olisi ollut miten haavoittava tahansa, kaikesta huolimatta särkyminen tarkoittaa aina jonkun uuden alkua ja kasvua. Kun tulee rikotuksi ja särkyy henkisesti, kasvattaa tuosta suosta selviäminen aivan uudella tavalla ja tekee meistä valmiimpia puolestaan uusia ihmissuhteita varten. Itse mietin tällä hetkellä, että se kaikki tuska ja kipu jota aina erotessa olen kokenut, on tehnyt minusta kypsemmän ja valmiimman paitsi itseäni, myös seuraavaa kumppania varten. Sitä ymmärtää paremmin mitä haluaa ihmissuhteilta ja mitä ei halua. Uskon itsetuntemuksen vaikuttavan positiivisella tavalla ihmissuhteissa, sillä silloin ei ole epämääräisyyttä ja hapuilua – on varmuus omista haluista kuin myös tietoisuus siitä, mitä asioita suhteelta haluaa.

Muistan miten jokaisen rakkauden ja parisuhteen kohdalla (joita on muuten ollut vain kaksi), olen ajatellut etten enää koskaan kykene tuntemaan ketään muuta kohtaan vastaavia tunteita. Jokainen suhde rikkoo meissä jotain, mutta särkyminen aina myös kasvattaa. Kun rikkinäinen alkaa korjaantumaan, tapahtuu se suurin muutos, sillä tuo korjausprosessi pitää useimmiten sisällään paljon itsetutkiskelua sekä oman arvomaailman punnitsemista. Itsetutkiskelun kautta meistä tulee valmiimpia ja jossain kohtaa eteen tuleekin se seuraava ihminen, jonka kohdalla koemme vihdoin olevamme valmiita. Uskonkin siihen, että ensirakkauden ja vaikean kipuilevan rakkauden jälkeen on mahdollisuus tulla enää rakkaus, joka on aito ja helppo. Se tuntuu ”oikealta” ja nimenomaan eri tavoin oikealta kuin ne aikaisemmat. Tuossa rakkaudessa on mukana tietynlainen kasvu, kypsyys ja elämänkokemus. Kun molemmilla on takana niin elämän ala- kuin ylämäkiäkin, on suhde helpompi muodostaa. Sitä myös ymmärtää ettei ole olemassa täydellisiä ihmissuhteita, sillä ei ole olemassa täydellisiä ihmisiäkään. Toinen ihminen on helpompaa hyväksyä sellaisena kuin hän on sen sijaan, että pyrkisi muovaamaan toisesta omien toiveiden mukaista.

Ihmissuhteissa toiset ihmiset toimivat usein peileinämme. Jos joku kommentoi käyttäytymistämme tai tapojamme, voimme ottaa noista myös opiksemme. Vaikka aina ei todellakaan pidä kuunnella toisen mielipiteitä ja määritelmiä meistä, saattaa noissa joskus olla myös perää. Itse olen esimerkiksi oppinut suhteideni jälkeen huomattavasti rauhallisemmaksi ja ongelmatilanteissa en menetä samalla tapaa hermoja kuin aikaisemmin, vaan kärsivällisyyteni on kasvanut. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muuttuisin yhtäkkiä temperamentiltani toisenlaiseksi, vaan olen yksinkertaisesti opetellut rauhallisempia toimintamalleja. Olen myös oppinut sen että kunnioitan itseäni ihmissuhteissa. Oli kyse sitten ystävyys- tai parisuhteesta, vaalin omaa hyvinvointiani enkä enää veny ja vanu äärimmäisyyksiin toisen tunteet edellä. Tämä saattaa kuulostaa jonkun korvaan jopa itsekkäältä, mutta todellisuudessa se on mielestäni itsensä kunnioittamista että osaa luoda rajat. Ja kun kunnioittaa itseään, on helpompi kunnioittaa myös muita.

Tämä postauksen tarkoitus on oikeastaan muistuttaa, miten päättynyt ihmissuhde voi jossain kohtaa kääntyä jopa voimavaraksi, vaikka se tällä hetkellä vielä tuntuisi ajanhukalta. Moni varmasti miettii kuinka menetti vuosia elämästä roikkuen huonossa ja saattaa syyttää itseään siitä, ettei uskaltanut lähteä aikaisemmin. Jokainen muutos ihmissuhteiden saralla kasvattaa meitä ihmisinä ja opimme niin itsestä kuin muistakin. Vaikka se ei todellakaan sillä eron hetkellä siltä tuntuisi, näin homma vaan menee. Aika tekee tehtävänsä ja se jos käytämme tuon ajan hyvin prosessoiden tapahtumia ja tehden itsetutkiskelua, saattaa meistä tulla edesmenneen suhteen myötä jopa parempia ihmisiä. Itse osaan tänä päivänä katsoa menneitä ihmissuhteitani viisaammin ja tiedostan sieltä paljon asioita. En näe pelkästään negatiivisia asioita, vaan pyrin katsomaan suhteita siltä kannalta, että mitä ne ovat minulle opettaneet. Se on nimittäin varmaa, että paljon olen oppinut ja etten olisi tässä henkisessä kasvun tilassa itseni kanssa etenkään ilman viimeisintä eroprosessiani – jos jotain huonoa, niin aina jotain hyvääkin.

Oletteko te oppineet entisistä suhteistanne? Tai kykenettekö katsomaan niitä vielä oppimisen näkökulmasta? Sekään ei ole itsestään selvää, eli itselleen tulee antaa aikaa prosessoida ja käsitellä. Jossain kohtaa se muutos kuitenkin tapahtuu ja kykenemme armeliaisuuteen.

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Some ja feikkiseuraajat

Minun on jo pidempään pitänyt avautua eräästä aiheesta, joka herättää itsessäni paikoitellen ärsytystä – nimittäin sosiaalisen median seuraajien ostamisesta ja hankinnasta kyseenalaisin keinoin. Tänä päivänä kilpailu tuntuu olevan niin kovaa, että yhä useampi kuvittelee ettei a) yhtäkkistä +1000 Instagram-seuraajan lisääntymistä huomaa kukaan, tai b) et tajua jos joku alkaa jatkuvasti seuraamaan sinua uudestaan, jonka jälkeen painaa unfollow. Instagramissa käytetään välillä kyllä hyvin kyseenalaisia keinoja ja minuakin on pyydetty mukaan mm. kommentointiryhmään, jossa sovitusti kommentoidaan toisten vaikuttajien kuvia liikenteen toivossa. Tuossa ei mielestäni ole sinällään mitään pahaa, mutta välillä on koomista nähdä, miten asetelmaa kukista kommentoidaan tyylillä ”upeat kukat, upea kukkaruukku, upea pöytäliina…” josta tajuaa jo kilometrien päähän, ettei kyse ole aidosta ihastuksesta, vaan puhtaasti jo mainitsemani kaltaisen ryhmän toiminnasta. Tuo taas on ikävää siinä mielessä, jos potentiaalinen asiakas miettii yhteistyötä vaikuttajan kanssa ja on otettu siitä, miten paljon keskustelua kommenteissa on, eikä todellisuudessa yksikään kommentti ole ”aito”, vaan ns. sovittu.

Uskon ettei tämä aalto yllä blogien puolelle, sillä sinne ei voi ainakaan ostaa seuraajia, vaan on pakko luoda mielenkiintoista sisältöä sitouttaakseen lukijat. Youtubesta en tiedä, mutta Instagram on tosiaan ehkä pahin kanava, josta kilpailu suorastaan paistaa läpi. Mielestäni on kurjaa huomata, miten paljon feikkaamista nimenomaan kyseiseen somekanavaan liittyy ja miten moni siellä toimii vilpillisesti. Onhan se totta että seuraajien ostaminen on tehty helpoksi ja itsekin saan lähestulkoon päivittäin yksityisviestejä, miten voisin kasvattaa tiliäni hetkessä. Onneksi ainakin yritysprofiileissa on nykyään analytiikka, jonka pyytämistä suosittelen kyllä jokaiselle Instagram-yhteistöitä tekeville yrityksille. Analytiikkaa et voi hämätä, joten se viimeistään paljastaa totuuden. Itse olen ainakin sillä linjalla, että ennemmin otan vähemmän aitoja seuraajia kuin tuhansittain feikkejä. Uusimmat feikkiseuraajat näkee muuten aika helposti selaamalla profiilin seuraajat-osiota. Jos viimeisimmät sadat seuraajatilit ovat hämyisen näköisiä, ulkomaalaisia seuraajia, on kyse hyvin todennäköisesti ostetuista seuraajista.

Toinen ärsyttävä ilmiö on se, miten moni vaikuttaja alkaa seuraamaan sinua, jonka jälkeen menee hetki ja hän lopettaa seuraamisesi. Tuon tarkoitus on kuulemma pyrkiä haalimaan itselle lisää seuraajia osoittamalla oma kiinnostus toisen profiilia kohtaan. Paljon tätä tekevät ulkomaalaiset somettajat, mutta myös Suomesta osaan tältä istumalta nimetä ainakin pari tällaista vaikuttajaa. Mielestäni tuo on aivan käsittämättömän noloa, enkä ymmärrä miten tällä tavalla käyttäytyvät henkilöt kuvittelevat, ettei kukaan huomaisi heidän tapaansa toimia? Itse painan todellakin unfollow henkilöille, joiden huomaan toimivan minua kohtaan noin. On eri asia tykkäillä toisen kuvista ja hakea näin se huomio, jonka jälkeen teistä saattaa tulla Instagram-kavereita, eli tykkäilette toistenne kuvista sitten jatkossakin. Tuo on mielestäni kiva tyyli verrattuna siihen, että pyritään haalimaan toisen huomio kyseenalaisin keinoin. Itse ainakin seuraan ainoastaan tilejä, jotka kiinnostavat itseäni ja joiden sisältöä haluan feedilläni nähdä.

Tietenkin jokainen tekee, miten parhaaksi näkee, eivätkä muiden toimintatavat ole asiani, mutta pakko myöntää että kun itse pyrkii toimimaan rehellisesti, tuntuu vilppi kurjalle. Saattaa nimittäin olla, että tällainen feikkiseuraajia hankkinut henkilö vie jonkun yhteistyön nenäni edestä. Usein yritykset nimittäin tuijottavat Instagramin seuraajalukuja, eivätkä välttämättä vaadi edes mitään sen enempää todisteita seuraajien aitoudesta tai liikenteestä. Pakko tässä kohtaa muuten mainita, etteivät Instagramin seuraajamäärät todellakaan aina kulje käsikädessä blogin seuraajamäärien kanssa, vaikka ne olisivat miten aitoja tahansa. Itselläni esimerkiksi on vajaat 3000 seuraajaa Instagramissa, kun taas blogissani vierailee kuukausittain kymmeniä tuhansia uniikkeja kävijöitä. Olen tulkinnut asian niin, että blogiani seuraa niin moni sellainen henkilö, joka ei ole aktiivinen Instagramissa, tai ei vaan yksinkertaisesti ole kiinnostunut sinne jakamastani kuvasisällöstä. Itselleni Instagram on huomattavasti pinnallisempi kanava, eli en jaa siellä jokaisen kuvan yhteydessä mitään syvällisempää, vaikka käytän senkin suunnitteluun nykyään aika paljon aikaa.

Kilpailu alalla on kyllä kovaa, enkä usko että ihmiset muuten edes ajautuisivat käyttämään vilpillisiä keinoja seuraajien tai tykkäysten haalimiseen. Tänä päivänä uusien seuraajien hankinta rehellisin keinoin on valehtelematta todella hankalaa, eikä algoritmi helpota yhtään asiaa! Mutta tästä huolimatta kannatan tässä asiassa enemmän laatua kuin määrää! Mieluummin olen tyytyväinen omiin pienempiin IG-seuraajamääriin kuin lähtisin valehtelemaan. En nimittäin usko, että vilppi on koskaan kovin kauaskantoista. Valehtelusta jää aina kiinni ja sama muuten pätee siihen, jos valehtelee blogin kävijämäärät esimerkiksi asiakkaalle. Näissäkään asioissa ei yritysten kannata olla sokeita, vaan vaatia hieman tarkempaa analytiikkaa tai vaikka kuvakaappaus viimeisimmän kuukauden kävijätiedoista. Kilpailu kun ajaa ihmisiä hyvin kyseenalaisiin toimintatapoihin ja siinä myllerryksessä saattaa joskus kadota oma arvomaailma ja jopa itsekunnioitus.

Saatoin ehkä kuulostaa jonkun korvaan jopa liian suorasanaiselta, mutta tämä on mielipiteeni feikkiseuraajien ostamisesta sekä epärehellisyydestä alalla. Monelle ehkä pieni ongelma, enkä sano että asia nyt omaan arkeenikaan vaikuttaisi jatkuvasti negatiivisella tavalla, mutta halusin silti nostaa asian esiin. Sen verran paljon olen nimittäin ilmiöön törmännyt ja lähestulkoon päivittäin minua alkaa seuraamaan etenkin ulkomaalaiset tilit, jotka sitten katoavat saman päivän aikana. Onkin hyvin tyypillistä, että Ig-seuraajamäärät heittelevät välillä jopa kymmenillä ja tämä johtuu nimenomaan tästä ilmiöstä. Samaa tahtia kuin uusia seuraajia tulee, heitä myös lähtee. Instagram on kyllä aikamoinen pelikenttä.

Oletteko te törmänneet paljon tällaiseen ilmiöön, että seuraajia ostetaan tai haetaan follow-unfollow -periaatteella? Herättääkö se ajatuksia puolesta tai vastaan? 

 

Kuvat: Iines / edit: minä